3.8
3 of 16
Documents et essais
Joulukuussa 1996 Helsingin huumerikosyksikön päällikön Jari Aarnion pihalle heitettiin käsikranaatti, ja Aarnio oli vähällä kuolla. Omalla toiminnallaan hän kuitenkin esti kranaatin räjähtämisen. Näin tarina kerrottiin tapahtumien jälkeen. Tutkinnassa tuli ilmi, että alamaailman vaikuttaja Raimo Tienhaara oli laatinut tappolistoja poliiseista, ja teosta tuomittiin kahdeksan miestä – myös Tienhaara. Vasta nyt, kun Aarnion huumerikokset paljastuivat, selvisi, että kranaatti-iskukaan ei mennyt ihan niin kuin aiemmin oli kerrottu. Oliko tarina totta vai Aarnion keksimää? Haastateltavana Helsingin Sanomien oikeustoimittaja Susanna Reinboth.
Kahdeksan rikosta alamaailmasta käsittelee Suomen järjestäytynyttä rikollisuutta sekä siihen kytkeytyviä kiinnostavimpia rikoksia. Sarjassa kuullaan autenttisia äänitallenteita oikeudesta, rikollisten ja viranomaisten haastatteluja sekä ennen kuulemattomia yksityiskohtia tapauksista. Sarjan on toimittanut ja käsikirjoittanut rikos- ja oikeustoimittaja Vera Miettinen, joka tunnetaan mm. Ex-jengipomo Keijo Vilhusen elämä -podcastin käsikirjoittajana.
© 2021 Storytel Original (Livre audio ): 9789180246163
Date de sortie
Livre audio : 28 mai 2021
Mots-clés

Entrez dans un monde infini d'histoires
Note globale basée sur les notes 524
Instructif
Captivant
Fait réfléchir
Téléchargez l'application pour rejoindre la conversation et ajouter des commentaires.
Français
France