Epe: Levymoguli
- Auteur
- Narrateur
- Éditeur
- 254 évaluations
3.9
- Durée
- 7h 12min
- Langue
- Finnois
- Format
- Catégorie
Biographies
Nuoresta rockdiggarista maan merkittävimmäksi musiikkimoguliksi.
Yksi musiikkiteollisuutemme suurimmista vaikuttajista muistelee suomirockin kukoistuksen vuosikymmeniä.
Epe’s Music Shop demokratisoi suomalaisen musiikkikulttuurin 1970-luvulla. Ensimmäistä kertaa maan joka kolkkaan sai tilattua uusia levyjä niiden ilmestymispäivänä.
Pian myös bändejä alkoi syntyä ympäri Suomen.
Epe Helenius näki tämän ja perusti Poko Rekordsin, jonka artistit ovat kuin suomirockin Kuka kukin on Eppu Normaalista Popedaan, Yöstä J. Karjalaiseen ja Ismo Alangosta The 69 Eyesiin.
Elämäkerrassaan Helenius kertoo, mitä tapahtui kulissien takana ja miten suomalainen musiikkiteollisuus on muuttunut viidessä vuosikymmenessä.
Timo Kanerva (s. 1950) toimi Soundin päätoimittajana viitenä vuosikymmenenä. Journalistisista saavutuksistaan hän on saanut Valtion journalistipalkinnon, Musiikki & Median elämäntyöpalkinnon ja Soundi-palkinnon. Hän on kirjoittanut myös runsaasti draamaa kuunnelmista musikaaleihin.
© 2021 Johnny Kniga (Livre audio): 9789510464601
Date de publication
Livre audio : 2 août 2021
Livres similaires à Epe: Levymoguli
- Kojo: Tasasta ku Sveitsissä Petteri Ahomaa
- Dave Lindholm: Tietenkin Lamppu Laamanen
- Manserock jäi soimaan Jari Korkki
- Pauli Hanhiniemi: Kerran elettyä Pauli Hanhiniemi
- Suomalaiset sähkökitaristit Tommi E. Virtanen, Pekka Laine
- Topi Sorsakoski: Viimeiseen korttiin Tuomas Mustikainen, Antti Arvaja
- Junnu Vainio: Sellaista elämä on Juha Metso, Petri Pietiläinen
- Hurriganes Vesa Kontiainen, Kjell Starck, Honey Aaltonen
- Juice puhuu: Kootut muistelmat Vol II Kaj Lipponen, Harri Tuominen, Waldemar Wallenius
- Spede, nimittäin Tuomas Marjamäki
- Cisse Häkkinen Honey Aaltonen
- LENNON – Rocktähden elämä, rakkaudet ja kuolema Lesley-Ann Jones
- Kassu Halonen: Maailma on kaunis Tommi Saarela
- Lähikuvassa Matti Pellonpää Lauri Timonen
- Mato Valtonen: Hullunrohkea monitoimielämä Mato Valtonen, Vesa Kontiainen, Kjell Starck
- Kuunaama – Tarinoita tähdistä Lasse Norres
- Timo Tolkki: Hymni elämälle : Stratovarius-kitaristin tarina Timo Tolkki, Anssi Eriksson
- Hector - Asfalttihippi Heikki Harma
- Kaita polku - Rauli Badding Somerjoen tarina Jukka Rajala
- Tähtien tuska ja kimallus Jyrki Hämäläinen
- Roudarit Lamppu Laamanen
- Hän hymyilee kuin Mikko Tuomas Marjamäki, Mikko Alatalo
- Seikkailija tämän maailman: Kovilta kaduilta tähtien suosikiksi Jyrki Hämäläinen
- Juice puhuu: Kootut muistelmat Vol I Harri Tuominen, Waldemar Wallenius
- Dire Straits: Elämäni bändissä John Illsley
- Ilu: Ilkka Heiskanen esittää Liisa Talvitie
- Loppuunmyyty!: Musiikkibisneksen muutoksen virrassa 2000–2020 Taija Holm
- Remu Markku Salo, Remu Aaltonen
- Sakari Kuosmanen: Ihana elämä Tommi Saarela
- Siinäpä tärkeimmät: Edellinen osa eCh. Juice Leskinen
- Muisti palailee pätkittäin Ere Kokkonen
- Bändilaboratorio: Tarinoita Lepakkoluolasta Marco Kosonen
- Just My Situation: Muistelmat Jim Pembroke
- Ismo Alanko: Elämäkerta Katja Kettu
- Tapsa: Tapio Rautavaaran elämä Lasse Erola
- Leevi and the Leavings: Hittitehtaan tarina Timo Kalevi Forss
- Marjatan poika: Muistelmat 1 Kauko Röyhkä
- Eruption – Eddie van Halenin tarina Paul Brannigan
- Tauski - Elämä ja teot Antto Terras
- Helismaa: Sanoittajamestarin värikäs ja traaginen elämä Timo Kalevi Forss
- Veljeni Jimi Hendrix: Legendan tarina1942-1970 Leon Hendrix, Adam Mitchell
- Teddy, Aikka ja Alpo: Alpo Hakalan musiikki ja elämä 1957–2021 Tapani Bagge, Jari Eklund
- Smack Jarkko Jokelainen
- Hopeinen kuu Jyrki Hämäläinen
- Isäni Vexi Tommi E. Virtanen, Topi Salmi
- Tangokuningas Olavi Virta: Mestari särkyneen toiveen kadulla Jyrki Hämäläinen
- Pate Ikurista Pauli Mustajärvi, Tina Finn
- Vaeltava vitsaus: Muistelmat 2 Kauko Röyhkä
- L'intruse Freida McFadden
- La femme de ménage - Tome 1 Freida McFadden
- La psy: Elle connaît tous vos secrets, découvrez les siens ... Freida McFadden
- Harry Potter à L'école des Sorciers J.K. Rowling
- La femme de ménage voit tout - Tome 3 Freida McFadden
- La Prof Freida McFadden
- La locataire - Le nouveau roman de l'autrice de La femme de ménage Freida McFadden
- Les Secrets de la femme de ménage - Tome 2 - Prix Babelio 2024 Polar et Thriller Freida McFadden
- Twisted : Twisted Love - Tome 01 Ana Huang
- Le Boyfriend Freida McFadden
- Swan - Tome 1: Par l'autrice des phénomènes Captive et Lakestone Sarah Rivens
- Harry Potter et le Prisonnier d'Azkaban J.K. Rowling
- Lakestone, tome 1 Sarah Rivens
- C'était ça ou mourir - Prix du Roman FNAC 2026 Thélyson Orélien
- La Route du diable Franck Thilliez
L’offre Storytel :
Accès à la bibliothèque complète
Mode enfant
Annulez à tout moment
45 heures
Pour écouter tous les jours
17.99 € /mois
1 compte
45 heures/mois
30 heures
Pour vos trajets quotidiens
14.99 € /mois
1 compte
30 heures/mois
15 heures
Pour accompagner vos loisirs
9.99 € /mois
1 compte
15 heures/mois
