4.2
1 of 2
Documents et essais
Tunnelma oli epätodellinen, ja pelkäsin jalkojeni murtavan terassin hiiltyneet laudoitukset. Kestivät ne painoani jonkin aikaa, kunnes seuraavalla askeleella tunsin, miten jokin meni rikki jalkani alla. Rutina kuulosti siltä kuin näkkileipä olisi musertunut. Katsoin alas. Hetken aikaa tunsin, että pyörtyisin juuri siihen paikkaan. Hetken aikaa mieleni ei pystynyt käsittelemään sitä näkyä, jonka näin jalkojeni juuressa. Et sinä (vielä) kuole näyttää rikospaikat ensihoitajan silmin ja kuljettaa sinut Lahdesta Tukholman synkkiin ghettoihin. Työtehtävät vievät palaneen talon luokse ja keskelle perhetragediaa, puukolla riehuvan itsetuhoisen potilaan kanssa ambulanssiin ja teinien huumesotkuihin. Puuttuvat sidostarpeet loihditaan vaikka omasta t-paidasta. Naurua pidätellään silloin, kun maallikko yrittää elvyttää elävää ihmistä samalla pullaa syöden. Tiesittekö muuten, että Tukholman ambulansseissa ei ole luotiliivejä ja ensihoitajat putsaavat itse veriset autonsa? Kirjan kirjoittaja Kari Hautamäki on työskennellyt ensihoitajana ambulanssissa Suomessa ja Ruotsissa. Hän on kerännyt tähän teokseen uransa mieleenpainuvimpia keikkoja kahden vuosikymmenen ajalta.
© 2021 Deadline Kustannus (Livre audio ): 9789527396377
Date de sortie
Livre audio : 29 octobre 2021
Mots-clés

Entrez dans un monde infini d'histoires
Note globale basée sur les notes 2776
Fait réfléchir
Instructif
Drôle
Téléchargez l'application pour rejoindre la conversation et ajouter des commentaires.
Français
France