3.8
Documents et essais
Tällä vuosisadalla ilmasto muuttaa kaiken. Suomella on yksi jalka vanhassa maailmassa: siellä metsäteollisuus ja tehomaatalous ohjaavat politiikkaa, jatkuva kasvu perustuu öljyn kulutukseen, ja jokaisella uudella sukupolvella on aina edeltäjiään enemmän tavaraa ja hyvinvointia. Toinen jalka on astumassa täysin toisenlaiseen maailmaan, jota emme vielä tunne.
Hyvän sään aikana tutkii Suomea keskellä ihmiskunnan historian jännittävintä käännettä. Kun luonnonvoimat uhkaavat karata ihmisen hallinnasta ja mullistavat talouden ja politiikan, pieni maa yrittää keksiä itsensä uudelleen. Sen asukkaat satsaavat biotalouteen ja kehittävät uusia kasviproteiineja, perustavat omavaraisyhteisöjä ja investoivat asejärjestelmiin. He pelkäävät muutosta, kiistävät muutoksen ja toivovat muutosta.
Hanna Nikkanen on tutkiva toimittaja, joka on julkaissut neljä tietokirjaa sekä saanut mm. tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon ja Bonnierin suuren journalistipalkinnon. Hän kirjoittaa yritystoiminnasta, internetistä ja ympäristöstä. Nikkanen on yksi pitkää journalismia julkaisevan Long Playn perustajajäsenistä, ja hän toimii Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessorina lukuvuonna 2016–2017. Työryhmään kuuluvat Silja Annila, Elli Harju, Sanni Harmanen, Tiina Heikkilä, Juho Kankaanpää, Esa Keskinen, Ella Kiviniemi, Minea Koskinen, Linda Manner, Sanni Mattila, Jannika Melkko, Erkki Mervaala, Markus Mäki, Samuli Niinivuo, Alma Onali, Sanna Pekkonen, Lasse Poser, Johannes Roviomaa, Reetta Rönkä, Sinikka Suominen ja Kaisa Uusitalo.
© 2019 SAGA Egmont (Livre audio ): 9788726022667
Date de sortie
Livre audio : 11 décembre 2019
Mots-clés

Entrez dans un monde infini d'histoires
Note globale basée sur les notes 17
Instructif
Fait réfléchir
Inspirant
Téléchargez l'application pour rejoindre la conversation et ajouter des commentaires.
Français
France