3.9
Développement personnel et bien-être
Mitä hyvä itsetunto on? Kirjassa tarkastellaan itsetunnon kehittymistä ja pohditaan, miten vanhemmat ja opettajat voivat antaa kasvavalle lapselle kunnon kasvualustan. Hyvä itsetunto kertoo mitä itsetunto on, mitä se ei ole ja mitä väärinkäsityksiä hyvästä itsetunnosta esiintyy. Kirjassa tarkastellaan itsetunnon kehittymistä sekä perheessä että koulussa, ja pohditaan, miten vanhemmat ja opettajat voivat antaa kasvavalle lapselle hyvän itsetunnon. On tärkeää, mitä vastataan, kun lapsi tulee kertomaan onnistumisestaan tai epäonnistumisestaan, ja on tärkeää, asetetaanko lapselle sopivia tavoitteita vai asetetaanko hänelle aikuisen vastuullisuus ja taivas katoksi suorituksille. Sekä kotona että koulussa tapahtuu päivittäin asioita, jotka vaikuttavat lapsen itsetuntoon, mutta joiden vaikutusta ei ole koskaan tarkemmin ajateltu. Hyvä itsetunto on tarkoitettu kaikille vanhemmille ja ammattikasvattajille ja myös aikuisille oman itsensä tutkailuun. Itsetunto on tärkeä ihmisen voimavara. Se kehittyy hyväksi, kun ihmisestä pidetään. Hyvän itsetunnon kanssa on helppo elää, mutta huono itsetunto ei ole katastrofi. Senkin kanssa voi hyvin tulla toimeen. Liisa Keltikangas-Järvinen on suomalaisen temperamenttitutkimuksen uranuurtaja ja arvostettu tietokirjailija. Hän on julkaissut tietokirjoja vuodesta 1979 lähtien ja käsitellyt teoksissaan itsetuntoa, lasten aggressiivisuutta ja temperamentin vaikutuksia mm. ihmisen yksilöllisyyteen, koulumenestykseen ja elämänhallintaan. Keltikangas-Järvinen on Helsingin yliopiston psykologian professori. Hänet valittiin Vuoden professoriksi 2008.
Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen on suomalaisentemperamenttitutkimuksen uranuurtaja ja arvostettu tietokirjailija. Hän on käsitellytteoksissaan itsetuntoa, lasten aggressiivisuutta ja temperamentin vaikutuksiamm. ihmisen yksilöllisyyteen, koulumenestykseen ja elämänhallintaan. Hän onsaanut työstään useita tunnustuksia, professoriliitto valitsi hänet Vuodenprofessoriksi vuonna 2008. Hänen teoksensa Sosiaalisuus jasosiaaliset taidot (2010) sai Lauri Jäntinsäätiön tietokirjapalkinnon ”merkittävänä yhteiskunnallisena puheenvuorona”.
© 2018 WSOY (Livre audio ): 9789510438190
Date de sortie
Livre audio : 13 novembre 2018
Mots-clés

Entrez dans un monde infini d'histoires
Note globale basée sur les notes 163
Instructif
Fait réfléchir
Ingénieux
Téléchargez l'application pour rejoindre la conversation et ajouter des commentaires.
Français
France