3.7
Documents et essais
Eräänä päivänä Tyria katseli televisiota ja havahtui järkyttävään uutiseen. Kahta naista epäiltiin useiden miesten murhista Floridassa. Tyria ymmärsi, että hän oli ollut mukana Aileenin kanssa, kun tämä tappoi Peter Siemmsin. Tyria oli osasyyllinen murhaan, ja jotain pitäisi tehdä. Karla Faye Tucker murhasi ryöstön yhteydessä kaksi ihmistä vuonna 1983. Mikä ajoi nuoren rokkaritytön tappamaan? Suomalaissukuinen Aileen Wuornos tappoi seitsemän miestä vuosina 1989–1990. Päättikö hän kostaa kokemansa kaltoinkohtelun kaikille miehille? Kelly Gissendaner juoni aviomiehensä murhan vuonna 1997. Miksi vankilassa tapojaan parantanutta naista ei armahdettu? Lisa Montgomery riisti lapsen äidiltään raa’alla tavalla vuonna 2004. Oliko kuolemantuomio hänelle ainoa oikea rangaistus? Tämä kirja kertoo neljän amerikkalaisen naismurhaajan tarinan. Heistä kukin tuomittiin kuolemanrangaistukseen. Kirjassa pohditaan, miten naisten lapsuus vaikutti siihen, mitä heistä tuli – ja olisiko tekoja voitu estää. Kirjassa käydään läpi myös naisen asemaa yhteiskunnassa sekä rikoksentekijöinä Yhdysvalloissa. Kirjan kirjoittaja Liisa Saarijärvi tekee suosittua Kuolemaantuomitut-podcastia. Päivätöikseen hän on sairaanhoitaja.
© 2022 Deadline Kustannus (undefined): 9789527396841
undefined: 17 décembre 2022

Entrez dans un monde infini d'histoires
Note globale basée sur les notes 108
Fait réfléchir
Instructif
Triste
Téléchargez l'application pour rejoindre la conversation et ajouter des commentaires.
Français
France