4.4
Documents et essais
Lajien monimuotoisuus on elämän perusta
Kirjassaan Luonnon varassa biologi Anne Sverdrup-Thygeson kertoo asiantuntevasti ja viihdyttävästi, kuinka ihmisen ja luonnon välinen yhteys on vahva mutta haavoittuvainen.
Miljoonat eliölajit antavat meille ihmisille ruokaa, lääkkeitä ja asuttavan ympäristön. Biologi Anne Sverdrup-Thygeson vie meidät mukaansa maailmanympärimatkalle ja kertoo näistä huikeista tavoista, joilla luonto auttaa ihmistä selviytymään. Hän kuljettaa meidät muun muassa New Yorkiin, jossa luonto tuottaa puhtaan juomaveden kalliin vedenpuhdistuslaitoksen sijaan. Saamme myös lukea puista, jotka toimivat syöpälääkkeiden valmistuksessa ja kuningaskalastajasta, joka inspiroi luotijunien suunnittelua.
Luonnon varassa auttaa näkemään, kuinka tapamme käyttää luonnonvaroja rapauttaa oman olemassaolomme perustaa. Elämme keskellä biodiversiteettikriisiä, jossa moni laji on vaarantunut ja elinympäristö kadonnut. Olemme tilanteessa, joka on yhtä akuutti ja vakava ongelma kuin ilmastonmuutos.
Anne Sverdrup-Thygeson on professori Norjan ympäristötieteen ja biologian yliopistossa. Hän toimii myös tieteellisenä neuvonantajana Norjan luonnon tutkimuksen instituutissa ja tutkii hyönteisten ekologiaa. Sverdrup-Thygeson on myös opiskellut historiaa, kirjoittanut tiedeblogia ja esiintynyt usein populaaritieteellisessä EKKO-radio-ohjelmassa. Häneltä on ilmestynyt aiemmin kirja Jos hyönteiset katoavat… (2019)
© 2022 Bazar (Livre audio ): 9789523764637
Traducteurs : Virpi Vainikainen
Date de sortie
Livre audio : 3 mars 2022
Mots-clés

Entrez dans un monde infini d'histoires
Note globale basée sur les notes 87
Instructif
Fait réfléchir
Inspirant
Téléchargez l'application pour rejoindre la conversation et ajouter des commentaires.
Français
France