4.1
3 of 7
Policiers et suspense
Ahnhem kohottaa ruotsalaisen jännärin uusiin korkeuksiin!
Fabian Riskillä on kiire selvittää rikos ennen kuin seuraava uhri päätyy pakastimeen.
Hurjan ajojahdin päätteeksi auto ajaa laiturilta mereen Helsingborgin satamassa. Kaikkien yllätykseksi ruumiinavaus paljastaa, että kuljettaja on ollut kuolleena jo kaksi kuukautta ja että ruumista on säilytetty jäädytettynä. Päällimmäisiksi nousevat kysymykset kuka ja miksi, mutta niihin vastaaminen osoittautuu tavallista vaikeammaksi.Stefan Ahnhemin kansainvälisesti menestynyt Fabian Risk -sarja on edennyt kolmanteen osaansa. Avausosalle Pimeään jäänyt on myönnetty Ruotsin parhaan esikoisdekkarin palkinto ja saksalaisten dekkarinlukijoiden MIMI-palkinto, ja sarja on saanut myös Suomessa suuren suosion.
Stefan Ahnhem (s. 1966) aloitti musiikkibisneksessä, mutta ryhtyi 25-vuotiaana opiskelemaan käsikirjoittamista. Tunnetuksi Ahnhem tuli Wallander- ja Irene Huss -televisiosarjojen käsikirjoittajana, ja Fabian Risk -sarja on tehnyt hänestä myös erittäin suositun dekkarikirjailijan. Nordisk Film on tekemässä kirjoihin pohjautuvaa tv-sarjaa.
© 2017 WSOY (Livre audio ): 9789510424476
Traducteurs : Laura Beck
Date de sortie
Livre audio : 2 mars 2017
Mots-clés

Entrez dans un monde infini d'histoires
Note globale basée sur les notes 1076
Passionnant
Captivant
Imprévisible
Téléchargez l'application pour rejoindre la conversation et ajouter des commentaires.
Français
France