Kaasu pohjaan, tämä on ryöstö!
Uutuus koululaisten suosikkitekijältä. Hengästyttävää vauhtia ja kreisiä rallihuumoria pankkiryöstön tiimellyksessä!
11-vuotiaan Frankin isä Gilbert on rallicrossin kruunaamaton kuningas, kilparatojen ihailtu sankari. Eräänä iltana hän kolaroi pahasti rakkaalla Minillään ja menettää toisen koipensa. Frankin hempukkamainen äiti ottaa hatkat, joten isä ja poika jäävät kahdestaan. Rallista ei tule tekojalan kanssa mitään eikä muutakaan työtä löydy, joten pian he ovat köyhiä kuin kirkonrotat.
Gilbert yrittää pelastaa tilanteen, mutta joutuukin paikallisen rikollispomon, Isokihon armoille. Hänet kiristetään pakokuskiksi suureen pankkiryöstöön. Hurjien vaiheiden ja mittavan kaahaamisen jälkeen Gilbert joutuu vankilaan. Tyrmistynyt Frank aikoo vapauttaa isänsä keinolla millä hyvänsä!
Tarinan juonenkäänteet ovat hengästyttävän vauhdikkaita ja huumori yhtä kreisiä kuin Walliamsin aiemmissakin lastenromaaneissa. Kerrontaa leimaa kuitenkin lämpö ja viisaus.
Näyttelijä-kirjailija David Walliamsin kirjoja on julkaistu jo 53:lla kielellä ja niitä on myyty yli 20 miljoonaa kappaletta! Britanniassa hänen lastenromaaninsa ovat valloittaneet myydyimpien kirjojen ykköspaikan 100 viikkoa yhteen menoon.
Vänkä mustavalkokuvitus on huippukuvittaja Tony Rossin käsialaa.
© 2019 Tammi (Livre audio ): 9789520405083
Traducteurs : Kaisa Kattelus
Date de sortie
Livre audio : 22 mars 2019
Mots-clés

Entrez dans un monde infini d'histoires
Note globale basée sur les notes 519
Drôle
Réconfortant
Passionnant
Téléchargez l'application pour rejoindre la conversation et ajouter des commentaires.
Français
France