4.4
Biographies
Rakastettu. Vihattu. Vimmainen. Saisio.
Pirkko Saisio – Sopimaton on karismaattisen ja omaehtoisen kirjailijan intiimi elämäkerta.
Pirkko Saision uskomaton ura kirjailijana on jatkunut pian jo 50 vuotta. Saisio on kirjoittanut autofiktiivisen trilogian ja ammentanut muutenkin tuotantoonsa omasta elämästään. Nyt Saisio luopuu kirjailijan kontrollista ja antaa elämänsä ja arkistonsa entisen oppilaansa Heini Junkkaalan käsiin. Poikkeuksellisen intiimi elämäkerta avaa kirjailijan julkisen työn lisäksi myös kaikkein yksityisimpiä hetkiä ja ajatuksia. Pirkko Saisio – Sopimaton paljastaa vimmaisen ja verbaalisesti ylivoimaisen Saision toisen puolen, haavoittuvuuden.
Saisio ei ole koskaan sopinut hänelle annettuihin rooleihin: kommunistisen perheen lapsi, taistolainen, työläiskirjailija, vihervasemmistolainen, nainen, äiti, homoseksuaali. Kirja kertoo, miksi. Elämäkerta on ikonisen Saision epätodennäköinen tarina liki kirjattoman kodin lapsesta yhdeksi Suomen merkittävimmistä kirjailijoista.
Pirkko Saisio (s. 1949) on maamme arvostetuimpia kirjailijoita, jonka teokset ovat saaneet lukuisia palkintoja. Punainen erokirja (2003) voitti Finlandia-palkinnon. Sen lisäksi Saision romaaneista kuusi on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana.
Heini Junkkaala (s. 1975) on palkittu näytelmäkirjailija, dramaturgi ja ohjaaja.
Saisio ja Junkkaala tutustuivat Teatterikorkeakoulussa, jossa Saisio oli Junkkaalan professori. Myöhemmin heistä on tullut läheiset kollegat ja ystävät.
© 2023 WSOY (Livre audio ): 9789510454770
Date de sortie
Livre audio : 16 octobre 2023
Mots-clés

Entrez dans un monde infini d'histoires
Note globale basée sur les notes 513
Fait réfléchir
Instructif
Réconfortant
Téléchargez l'application pour rejoindre la conversation et ajouter des commentaires.
Français
France