On joulukuun ensimmäinen päivä. Jouluaattoon on vielä 23 päivää aikaa! Mitä seuraavien päivien aikana mahtaakaan tapahtua? Paljon, jos kysytään Rasmus Nallelta! Huikea jouluinen seikkailu alkaa, kun kaneli loppuu kaupoista. Rasmus Nalle päättää toivoa kanelia joulupukilta. Sillä mitä joulu olisi ilman kanelia? Kirje pitäisi kuitenkin saada perille Pohjoisnavalle. Mutta miten? Vaikuttaa siltä, että Rasmus Nallen ystävineen pitää suunnata kohti joulupukin maata!
Rasmus Nalle pelastaa joulun on ihastuttava jouluinen tarina, joka on kirjoitettu joulukalenterin muotoon.
Rasmus Nalle on ollut rakastettu hahmo vuodesta 1951 lähtien, jolloin ensimmäiset Rasmus Nalle -sarjakuvat julkaistiin tanskalaisissa sanomalehdissä. Rasmus Nalle on perso letuille, ja hänellä on aina aikaa pitää lettukestit. Yhdessä ystäviensä Pingon, Pellen ja Kallen kanssa Rasmus seikkailee maailmalla Mary-nimisellä laivalla.
Carla Hansen (1906–2001) oli tanskalainen kirjailija. Hän loi rakastetun Rasmus Nallen yhdessä miehensä, kuvittaja Vilhelm Hansenin (1900–1992) kanssa. Rasmus Nallea julkaistiin alun perin tanskalaisissa lehdissä sarjakuvana, mutta pian valloittavan nallen elämästä ryhdyttiin painamaan myös kirjoja. Nykyisin Rasmus Nalle tunnetaan ympäri maailman.
© 2022 SAGA Egmont (Livre audio ): 9788726579383
Traducteurs : Terhi Kemppinen
Date de sortie
Livre audio : 1 décembre 2022
Mots-clés

Entrez dans un monde infini d'histoires
Note globale basée sur les notes 5
Réconfortant
Agréable
Captivant
Téléchargez l'application pour rejoindre la conversation et ajouter des commentaires.
Français
France