Vanhapiika
- Auteur
- Narrateur
- Éditeur
Minna Canth (1844-1897, alunperin Ulrika Wilhelmina Johnsson) syntyi Tampereella ja opiskeli Jyväskylän opettajaseminaarissa. Opinnot kuitenkin keskeytyivät, kun hän meni opettajansa Johan Ferdinand Canthin kanssa naimisiin. Miehensä kuoleman jälkeen hän muutti seitsemän lapsensa kanssa Kuopioon ja jatkoi isänsä kaupan pitämistä menestyksekkäästi. Tämä antoi hänelle taloudellisen mahdollisuuden jatkaa myös kirjallista työtään samalla, kun hänen kotinsa muodostui tärkeäksi kohtauspaikaksi aikansa huomattavimmille taiteilijoille. Tuotantonsa alkuvaiheessa Canth harrasti romanttisempia sävyjä, mutta tyyli vaihtui pian realismiin, jonka kautta hän puuttui ajatuksia herättävällä tavalla yhteiskunnan epäkohtiin – kuten epätasa-arvoon, köyhyyteen ja syrjäytymiseen – ajankohtaisia ja puhuttelevia asioitahan ne taitavat olla edelleenkin. Canthin psygologiset ihmiskuvaukset ovat hänen teoksissaan erittäin taitavia ja koskettavia. Tällä äänikirjalla oleva Vanhapiika ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1891. Teos kertoo Saarasta, joka oli nuorena ollut hyvin tavoiteltu. Vieläpä nuori Suuriruhtinaskin oli tanssittanut vain häntä - ei muita. Tämähän tietysti antoi Saaralle melkoisesti itsevarmuutta, eikä hän pitänyt kiirettä miehen valinnalla, vaikka hänen äitinsä kehotti jo viimein valitsemaan, ettei jäisi ilman miestä. Saaralla kuitenkaan ei ollut kiirettä, mutta kuinkas kävikään?
© 2019 Finore Oy (Livre audio): 9789526600932
Date de publication
Livre audio : 1 septembre 2019
Livres similaires à Vanhapiika
- Rakkautta Maria Jotuni
- Epäluulo Minna Canth
- Kasvinkumppanit Minna Canth
- Lain mukaan Minna Canth
- Kodista pois Minna Canth
- Ompelija Minna Canth
- Lapsilta kielletty Arja Tiainen
- Emma ja Uno: Rakkautta tottakai Märta Tikkanen
- Esimerkin vuoksi Juhani Aho
- Varma Arne Nevanlinna
- Kylänruusut Helvi Hämäläinen
- Työn orja Eino Leino
- Salakari Minna Canth
- Uusi Aadam Helvi Hämäläinen
- Yksin Juhani Aho
- Russa, russa! Raisa Lardot
- Suhteita Maria Jotuni
- Kaukainen maa Saima Harmaja
- Hellmannin herra Juhani Aho
- Tushka Anja Kauranen
- Muistatko? Juhani Aho
- Haikeat leikit Satu Waltari
- Martinin rikos Maria Jotuni
- Mutta minulla ei olisi rakkautta Lassi Sinkkonen
- Taistelevat metsot Jouni Tossavainen
- Ristilukki, rakkauskertomus Arvi Järventaus
- Kultasuu Anja Kauranen
- Kantaja Jukka Larsson
- Kaunis sielu Helvi Hämäläinen
- Papin tytär Juhani Aho
- Tyttö ruusutarhassa Maria Jotuni
- Musta hurmio Toivo Pekkanen
- Kiinalainen kesä Anja Kauranen
- Väsynyt vaeltaja Aulis Aarnio
- Musta härkä Maria Jotuni
- Maaemon lapsia Arvid Järnefelt
- L'intruse Freida McFadden
- La femme de ménage - Tome 1 Freida McFadden
- La psy: Elle connaît tous vos secrets, découvrez les siens ... Freida McFadden
- Harry Potter à L'école des Sorciers J.K. Rowling
- La Prof Freida McFadden
- La femme de ménage voit tout - Tome 3 Freida McFadden
- La locataire - Le nouveau roman de l'autrice de La femme de ménage Freida McFadden
- Les Secrets de la femme de ménage - Tome 2 - Prix Babelio 2024 Polar et Thriller Freida McFadden
- Twisted : Twisted Love - Tome 01 Ana Huang
- Le Boyfriend Freida McFadden
- Swan - Tome 1: Par l'autrice des phénomènes Captive et Lakestone Sarah Rivens
- Lakestone, tome 1 Sarah Rivens
- Harry Potter et le Prisonnier d'Azkaban J.K. Rowling
- C'était ça ou mourir - Prix du Roman FNAC 2026 Thélyson Orélien
- Campus Agency - Tome 01: Queen of Minds Lyly Bay
L’offre Storytel :
Accès à la bibliothèque complète
Mode enfant
Annulez à tout moment
45 heures
Pour écouter tous les jours
17.99 € /mois
1 compte
45 heures/mois
30 heures
Pour vos trajets quotidiens
14.99 € /mois
1 compte
30 heures/mois
15 heures
Pour accompagner vos loisirs
9.99 € /mois
1 compte
15 heures/mois
