Entrez dans un monde infini d'histoires
4.1
Biographies
Salman Rushdien uusin kirja muistuttaa meitä sanojen ja taiteen voimasta.
Omaelämäkerrallinen, koskettava Veitsi on kertomus siitä, miten Rushdie selvisi murhayrityksestä yli kolmekymmentä vuotta fatwan langettamisen jälkeen.
Elokuun 12. päivänä 2022 Salman Rushdie joutui puukotuksen uhriksi astuttuaan lavalle puhujatapahtumassa Chautauqua-instituutissa New Yorkin osavaltiossa. Rushdien saamat vammat olivat hengenvaarallisia ja toipuminen kesti pitkään.
”Minun oli pakko kirjoittaa tämä kirja: tämä on tapani ottaa ohjat omiin käsiini siitä, mitä tapahtui ja vastata väkivaltaan taiteen keinoin”, Rushdie on todennut.
Veitsi on vangitseva, intiimi ja toivoa antava kirja elämästä, menetyksistä, rakkaudesta ja peräänantamattomuudesta.
Salman Rushdie syntyi mumbailaiseen muslimiperheeseen vuonna 1947. Hän muutti jo varhaisella iällä Englantiin, suoritti tutkinnon historiasta ja työskenteli mainostoimistossa ennen kirjailijanuraansa. Läpimurtoteos Keskiyön lapset ilmestyi vuonna 1981, ja Rushdie sai siitä Booker-palkinnon, 1990-luvulla kirja valittiin kaikkien aikojen parhaaksi Booker-palkinnon voittaneista teoksista. Vuonna 2023 Time-lehti listasi hänet 100 vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon maailmassa. Rushdien teokset ovat kautta linjan herättäneet valtaisaa ihastusta, mutta myös vihastusta. Saatanallisten säkeiden (1988) julkaisun jälkeen Iranin ylin johtaja julisti Rushdielle fatwan. Teoksissaan Rushdie yhdistää maagista realismia ja verevää historiankirjoitusta rikkaiksi kirjallisiksi monumenteiksi.
© 2024 WSOY (Livre audio ): 9789510503041
Traducteurs : Maria Lyytinen
Date de sortie
Livre audio : 16 avril 2024
Mots-clés
Accès à la bibliothèque complète
Mode enfant
Annulez à tout moment
Pour accompagner vos loisirs
1 compte
15 heures/mois
Pour vos trajets quotidiens
1 compte
30 heures/mois
Pour écouter tous les jours
1 compte
45 heures/mois
Français
France