Kaksi naista, kaksi lentoa, viimeinen tilaisuus kadota.
Kaksi epätoivoista naista vaihtaa lentolippujaan. Kumpikaan ei tiedä mitä toinen pakenee. Sitten toinen kone putoaa. Pulssia kiihdyttävä trilleri silmänräpäyksessä tehdystä päätöksestä, joka muuttaa kaiken.
Claire Cookin elämä näyttää täydelliseltä. Hänellä on poliitikon uralla menestynyt aviomies, rahaa, elegantti talo Manhattanilla ja suuri palveluskunta pitämässä huolta kaikesta. Suljettujen ovien takana todellisuus on toinen. Mies on väkivaltainen ja kontrolloiva.
Claire löytää tilaisuutensa päästä karkuun, kun hän kohtaa lentokentällä omia ongelmiaan pakenevan Evan. Viime hetkellä naiset vaihtavat lentolippunsa ja henkilöpaperinsa. Claire nousee Evaksi tekeytyneenä Oaklandiin lähtevään koneeseen, Eva suuntaa Puerto Ricon lennolle.
Kun Puerto Ricoon matkalla ollut kone putoaa, Claire huomaa saaneensa mahdollisuuden kokonaan uuteen elämään. Uuden henkilöllisyyden myötä hän saa kannettavakseen myös Evan salaisuudet.
Julie Clark onamerikkalainen bestsellerdekkaristi. Viimeinen lähtö on hänen toinen romaaninsa. Lionsgate osti televisiontioikeudet Clarkin esikoisteokseen The Ones We Choose, ja myös hänen kolmas kirjansa The Lies I Tell on ollut arvostelu- ja myyntimenestys. Clark asuu Los Angelesissa kahden poikansa ja tottelemattoman koiransa kanssa.
© 2022 Minerva (Livre audio ): 9789523756045
Traducteurs : Päivi Paju
Date de sortie
Livre audio : 25 octobre 2022
Mots-clés

Entrez dans un monde infini d'histoires
Note globale basée sur les notes 126
Captivant
Passionnant
Imprévisible
Téléchargez l'application pour rejoindre la conversation et ajouter des commentaires.
Français
France