Upouusi auto löytyy murskaantuneena Fuenteventuran lomarannalta. Sen tavaratilassa on pienen pojan ruumis. Lapsen, jota kukaan ei tunnu kaipaavan.
Auton kuljettajasta ei ole merkkiäkään. Hiekassa ei ole jalanjälkiä, autosta ei löydy sormenjälkiä ja auton matkamittarin lukemakin on outo. Ainoa johtolanka näyttäisi olevan autosta löytynyt silputtu tanskalainen sanomalehti.
Kanariansaarten turismi on heikoissa kantimissa, eikä Fuerteventura todellakaan tarvitse kaameaa rikostapausta karkottamaan turisteja jo ennestään puolityhjistä baareista ja rannoilta. Poliisi yrittääkin haudata tapauksen mahdollisimman pian.
Kauan saarella asunut tanskalainen Erhard Jørgensen on toista mieltä. Paikallisten Erakoksi kutsumalle Erhardille kuolleen pojan kohtalosta tulee lähes pakkomielle.
Mutta miten maailmasta vieraantunut, kännyköistä ja internetistä ymmärtämätön vanha mies voisi ratkaista murhamysteerin, jonka lonkerot ulottuvat kauas Kanarialta?
Koukuttava, karhea ja sydäntä särkevä rikoskertomus, jonka päähenkilö on kaukana tavanomaisesta.
Erakko palkittiin Tanskassa vuoden 2014 parhaana esikoisromaanina. Vuonna 2015 kirja sai myös Tanskan parhaan rikosromaanin palkinnon sekä pohjoismaisen Lasiavain-palkinnon vuonna 2015. Kirjan käännösoikeudet on myyty jo 16 maahan.
Thomas Rydahl (s. 1974) on Kööpenhaminassa asuva kirjailija ja viestintästrategi. Rydahl on opiskellut filosofiaa ja psykologiaa. Hän valmistui Tanskan kirjailija-akatemiasta vuonna 1999 ja on aiemmin julkaissut useita novelleja. Erakko on ensimmäinen osa tekeillä olevasta romaanisarjasta.
© 2016 Minerva (E-bok): 9789523123922
Översättare: Salla Korpela
Utgivningsdatum
E-bok: 17 oktober 2016
1 miljon stories
Lyssna och läs offline
Exklusiva nyheter varje vecka
Kids Mode (barnsäker miljö)
Lyssna och läs ofta.
169 kr /månad
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Lyssna och läs obegränsat.
249 kr /månad
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Dela stories med hela familjen.
Från 239 kr /månad
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
239 kr /månad
Lyssna och läs ibland – spara dina olyssnade timmar.
99 kr /månad
Spara upp till 100 olyssnade timmar
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts