Itsemurhakuningas
- Författare
- Uppläsare
- Förlag
Nikander sai kylkeensä kumiluodin ja parkaisi. Hän käännähti kylkeään pidellen. Hehkulamppu heilui kyynelkaasun keskellä. Tuntui kuin hänen päänsä olisi räjähtänyt minä hetkenä hyvänsä kuin meksikolainen piňata. Nikander painoi luomensa kiinni ja toivoi olevansa jossakin muualla. Edeltävät kaksi kuukautta olivat olleet silkkaa painajaista: kuumilta roskilta löyhkääviä sellejä, syömäkelvotonta ruokaa, korventavaa kuumuutta, vartijoiden kovakouraista kohtelua ja ahtautta. Nikander piteli aristavaa kylkeään. Oli vaikeata osoittaa tarkalleen sitä kohtaa, jolloin kaikki oli alkanut mennä pieleen, mutta jostain oli aloitettava.
Petri Nurmen romaani Itsemurhakuningas jatkuu siitä, mihin hänen esikoisromaaninsa Vankilaromaani päättyy. Kasperi Strömin kuolema on heittänyt kaiken ylle pitkän varjon. Lotto, Kuhalampi ja Nikander kipuilevat menetyksen kanssa. Suomessa asiat lähtevät sivuluisuun ja rikollisten tie vie Brasiliaan. Siellä kolmikko piilottelee lain kouraa. Ensin kaikki tuntuu uudelta alulta, mutta vanhat synnit seuraavat perässä, ja Lotto ja Nikander päätyvät pahamaineisen Urso Brancon vankilaan syytettyinä kolmoismurhasta.
Lakimies Eloa Guimarãesilla on toivoton tehtävä saada Lotto ja Nikander ulos telkien takaa. Kuhalampi selvittää taakse jättämiään sotkuja, joihin lukeutuu muun muassa orpona ajelehtiva satojen kilojen huumelasti. Epätoivo ulottuu Porto Velhon kuumasta auringosta Lehtimäen kylmään talveen. Silmukka kiristyy kaikkien kaulojen ympärillä, kunnes todellinen Itsemurhakuningas näyttää kyntensä.
Itsemurhakuningas on moderni western, joka ei piilottele esikuviaan. Romaani yllättää lukijansa joka käänteessä eikä turvaudu perinteisistä dekkareista tuttuihin ratkaisuihin. Huumoria ja nasevaa sanailua ei puutu tälläkään kertaa.
© 2024 Deadline Kustannus (Ljudbok): 9789527492734
© 2024 Deadline Kustannus (E-bok): 9789527492758
Utgivningsdatum
Ljudbok: 15 november 2024
E-bok: 15 november 2024
Böcker som liknar Itsemurhakuningas
- Vankilaromaani Petri Nurmi
- Huumekeikka Olli Hakkarainen
- Haluan, että kuolet Hannu Kesola
- Kahdeksas kuolemansynti Timo Korppi
- Portsari Jarkko Stenius
- Lähiörotat Janne Toivoniemi
- Kyy Ville Nummenpää
- Sinun puolestasi vuodatettu: Lainvartijat 1 Niko Rantsi
- Vartija Harri Närhi
- Kahdesti ryöstetty Toni Liemaa
- Nimi tappolistalla – Yksityisetsivä Weera Sane Erkki Böös
- Kirvesmies Kari Haakana
- Pedon merkit Iiro Meriläinen
- Väänäsen Rysäys: Neo Noir 1 Antti Korhonen
- Rikki revitty Hannu Kesola
- Kotirauha Marko Leino
- Taksikuski Hannu Vuorio
- Kontulan kuningas Marko Leino
- Hopeakoukku Juhani Syrjä
- Pyhät kyyneleet Ville Nummenpää
- Ystävä sä lapsien Juha Numminen
- Kuka pelkää mustaa miestä? Ari Wahlsten
- Jälkilöyly Mikko Kalajoki
- Pahan kädenjälki Jukka Niskanen
- Rypsisade Jyri Hokkinen
- Ammattimies Tapani Bagge
- Friman Hannu Vuorio
- Mies joka ei hukkunut Toni Liemaa
- Pelastajat Tapani Bagge
- Viimeinen lähetys Riku Talvitie
- Ansa - Osa 1 Marko Leino
- Ruosteinen sankari 1 JP Koskinen
- Viimeinen kyyti Ville Nummenpää
- Rahat ja henki Markku Hattula
- Hämärän renki Kalle Veirto
- Sadonkorjuu Toni Liemaa
- Hyvät pahat pojat Harri Winter
- Kill Your Darlings: 10 tapaa murhata ystävä Tapani Bagge, Max Manner, Markku Ropponen, Kari Häkämies, Eppu Nuotio, Ari Wahlsten, Tuomas Lius, JP Koskinen, Marja Aarnipuro, Taina Haahti
- Nyman Hannu Vuorio
- Spelet Elle Kennedy
- Medusa Lars Kepler
- Hembiträdet Freida McFadden
- Harry Potter och De Vises Sten J.K. Rowling
- Hjärnans akilleshälar : hur din hjärna lurar dig, och vad du kan göra åt det Anders Hansen
- Klanen Pascal Engman
- En sjunde brigad Denise Rudberg
- Den tystade polisen Camilla Läckberg, Anna Bågstam
- Ingen väg tillbaka Peter Lindmark, Anders Nilsson
- Blackout Sofie Sarenbrant
- Kriget Pascal Engman
- LET THEM-TEORIN (Svensk utgåva) Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Harry Potter and the Philosopher's Stone J.K. Rowling
- Slutet var bara början Anders Nilsson
- De fenomenala fruntimren på Grand Hôtel Ruth Kvarnström-Jones
Därför kommer du älska Storytel
1,5 miljoner stories
Rabatt på Storytel Books
Lyssna och läs offline
Exklusiva nyheter varje vecka
Kids Mode (barnsäker miljö)
Premium
Lyssna och läs ofta.
169 kr /månad
1 konto
100 timmar/månad
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Unlimited
Lyssna och läs obegränsat.
249 kr /månad
1 konto
Lyssna obegränsat
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Family
Dela stories med hela familjen.
Från 239 kr /månad
2-6 konton
100 timmar/månad varje konto
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Du + 1 familjemedlem
2 konton239 kr /månad
Flex
Lyssna och läs ibland – spara dina olyssnade timmar.
99 kr /månad
1 konto
20 timmar/månad
Spara upp till 100 olyssnade timmar
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Jag har en
kampanjkod