Juurakko
- Författare
- Uppläsare
- Förlag
Neljätoistavuotiaana Olof tunnustaa murhanneensa teini-ikäisen Lina Stavredin.
Kaksikymmentäkolme vuotta myöhemmin hän kääntyy lapsuudenkotiinsa johtavalle pikkutielle Pohjois-Ruotsissa. Suihkusta hän löytää isänsä kuolleena, metsästysveitsellä murhattuna.
Konstaapeli Eira Sjödin on juuri palannut kotiseudulleen Kramforsiin voidakseen olla äitinsä apuna. Olofin isän murhan tutkimukset vievät hänet lähelle omaa lapsuuttaan.
Eira oli yhdeksän, kun Lina murhattiin. Olof oli hänen painajaistensa poika.
Juurakko aloittaa Ådalen-sarjan, joka sijoittuu Pohjois-Ruotsiin, Höga kustenin alueelle. Teos sai Ruotsin dekkaripalkinnon vuonna 2020 sekä vuosittain parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille myönnettävän Lasiavain-palkinnon vuonna 2021.
Tove Alsterdal on Ruotsin johtavia jännityskirjailijoita. Hänen palkittuja kirjojaan on ilmestynyt 25 kielellä. Alsterdal asuu Tukholmassa ja mökkeilee Ådalenissa.
”Alsterdal kuvaa hienovaraisesti ja taitavasti pohjoisruotsalaista maaseutua, pikkupaikkakuntia, joissa yksi ainoa tapaus voi lyödä ihmiseen leiman koko loppuiäksi. Traagista, koukuttavaa ja helvetillisen hyvin kirjoitettua.” – Lasiavain-palkintolautakunnan perusteista
”Mukaansatempaava ja jännittävä tarina, jossa vuosikymmenten takaiset valheet paljastuvat. Fantastisen hyvä!” – Expressen
”Juurakko on dekkari, joka kuvaa hienovaraisesti ja polttavan kauniisti paljon muutakin kuin rikosta: historiaa, hyvinvointivaltion rappiota ja hylättyä maaseutua.” – Dagens Nyheter
”Tove Alsterdaliin voi aina luottaa.” – Aftonbladet
”Tove Alsterdal on Ruotsin John Le Carré.” – Åsa Larsson
”Terävää jännitystä ja vahva tunnelma, joka ei hellitä hetkeksikään.” – Tara
”Kaikkein parasta tässä fantastisessa dekkarissa on, että seuraava Alsterdal ilmestyy jo alle vuoden kuluttua.” – Nisse Scherman
© 2021 Aula & Co (Ljudbok): 9789523642089
© 2021 Aula & Co (E-bok): 9789523642072
Översättare: Kari Koski
Utgivningsdatum
Ljudbok: 20 september 2021
E-bok: 13 september 2021
Andra utgåvor
Böcker som liknar Juurakko
- Korkea taivas Jonas Moström
- Kadonneet Tove Alsterdal
- Levoton mieli Åsa Träff, Camilla Grebe
- Paluu pimeään: Kaivattu Lone Theils
- Nousuvesi Rolf Börjlind, Cilla Börjlind
- Riistetyt sielut Patricia Gibney
- Kadonnut Lotta Luxenburg
- Kohtalokas merimatka Lone Theils
- Napapiiri Liza Marklund
- Pimeys Ragnar Jónasson
- Harha-askel Maria Adolfsson
- Kuolematon kunnia Anne Holt
- Silminnäkijä Anna Bågstam
- Vierailija Dag Öhrlund
- Valkoinen syreeni Cecilia Sahlström
- Kun jää pettää alta Camilla Grebe
- Lasitarha Tuire Malmstedt
- Blood Angel 1: Hampaankerääjä Lotte Petri
- Morsiushuntu Kamilla Oresvärd
- Metsästäjä Louise Björnlund
- Ikuisesti merkitty Emelie Schepp
- Kun muuta ei jäljelle jää Mats Ahlstedt
- Haudattu hiljaisuudessa Tove Alsterdal
- Lupaus Tina Frennstedt
- Salaisuus Anna Bågstam
- Lepää rauhassa Sofie Sarenbrant
- Yölaulaja Johanna Mo
- Annabelle Lina Bengtsdotter
- Sukulainen Meritta Koivisto
- Sokea jumalatar Anne Holt
- Myrskynvartija Kristina Ohlsson
- Spelet Elle Kennedy
- Medusa Lars Kepler
- Hembiträdet Freida McFadden
- Harry Potter och De Vises Sten J.K. Rowling
- Hjärnans akilleshälar : hur din hjärna lurar dig, och vad du kan göra åt det Anders Hansen
- Klanen Pascal Engman
- En sjunde brigad Denise Rudberg
- Kriget Pascal Engman
- Den tystade polisen Camilla Läckberg, Anna Bågstam
- Blackout Sofie Sarenbrant
- LET THEM-TEORIN (Svensk utgåva) Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Harry Potter and the Philosopher's Stone J.K. Rowling
- Slutet var bara början Anders Nilsson
- De fenomenala fruntimren på Grand Hôtel Ruth Kvarnström-Jones
- Systrarna på Sophiahemmet Ruth Kvarnström-Jones
Därför kommer du älska Storytel
1,5 miljoner stories
Rabatt på Storytel Books
Lyssna och läs offline
Exklusiva nyheter varje vecka
Kids Mode (barnsäker miljö)
Premium
Lyssna och läs ofta.
169 kr /månad
1 konto
100 timmar/månad
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Unlimited
Lyssna och läs obegränsat.
249 kr /månad
1 konto
Lyssna obegränsat
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Family
Dela stories med hela familjen.
Från 239 kr /månad
2-6 konton
100 timmar/månad varje konto
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Du + 1 familjemedlem
2 konton239 kr /månad
Flex
Lyssna och läs ibland – spara dina olyssnade timmar.
99 kr /månad
1 konto
20 timmar/månad
Spara upp till 100 olyssnade timmar
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Jag har en
kampanjkod