Laakso
- Författare
- Uppläsare
- Förlag
Laakso on aikamme ilmiöitä syväluotaava episodiromaani. Kahdeksassa toisiinsa kietoutuvassa tarinassa Piilaakson asukkaat etsivät kadotettua yhteyttä itseensä ja toisiinsa. Mihin asti ihminen voi hallita todellisuutta?
Kalifornian Piilaakson vanhoille asukkaille teknologiajättien tulo on merkinnyt suurta muutosta. Kiinteistöjen hinnat ovat nousseet pilviin ja kaduilla kiertelevät robottiautot. Leskimies Ray ei enää tunnista asuinaluetta entisekseen. Naapurissa vanhempiensa talossa asuva Christen joutuu tekemään kahta työtä pärjätäkseen taloudellisesti.
Yritykset panostavat kilpaa virtuaalitodellisuuden kehittämiseen. Teknologiayhtiö Vizionsia johtaa suomalainen Jarkko, jonka kehittämän moniaistisen laitteen luvataan mullistavan virtuaalisen kommunikaation. Markkinointijohtaja Marilynne ideoi uusia käyttötarkoituksia keksinnölle, jonka turvallisuudesta ei ole mitään takeita. Voisiko ihmisen suruprosessinkin optimoida?
Emilia Suviala (s. 1977) on ihmismielen sokeista pisteistä, vastakulttuureista ja teknologisista innovaatioista inspiroituva psykologi. Jo pitkään ulkomailla asunut Suviala tuntee olevansa eniten kotonaan Tyynen valtameren rannalla Pohjois-Kaliforniassa. Laakso on hänen toinen romaaninsa.
© 2025 Tammi (Ljudbok): 9789520470371
© 2025 Tammi (E-bok): 9789520470364
Utgivningsdatum
Ljudbok: 25 april 2025
E-bok: 25 april 2025
Böcker som liknar Laakso
- Hienon elämän illuusio Katri Naukari
- Klinikka O Johanna Valjakka
- Haittaako jos hengitän Laura Finska
- Hurmos Evelin Kask
- Pimeää kaikkina vuorokauden aikoina Terhi Kivikoski
- Pietarsaari, jota kukaan ei halua Rosanna Fellman
- Hyvä näin Maarit Verronen
- Muoviaurinko: Muitalus čálgama birra Iida Aikio
- Kaatuminen Hanna Ryti
- Öykkäri Marianna Kurtto
- Jumalattomat Sonja Karlsson
- Sydänraja Maritta Lintunen
- Hempukoiden juhlat Jonas Gardell
- Kriitikko Kristiina Saha
- Unelma Reetta Andolin
- Punainen aistikirja, dionyysisiä muistiinpanoja Laura Laakso
- Paljastuskirja. Nyt.: Kirjoituksia keski-ikäisen ruumiin tiloista ja iloista Johanna Venho, Anna-Stina Nykänen, Kaisa Kuurne
- Glory Days Peter Sandström
- Lana Del Reyn mekko Linda-Maria Raninen
- Kerro minulle äidistäsi Tiina Katriina Tikkanen
- Löysää rahaa Asta Olivia Nordenhof
- Miten meistä tuli ihmisiä Noora Vallinkoski
- Rakkaudella, meistä Veera Ikonen
- Ilmiantaja Tiina Raudaskoski
- Yövilkka Laura Porola
- Pehmeitä kohtia Iisa Pajula
- Stigma Vy Tram
- Perätilassa Soili Pohjalainen
- Joki joen alla Riina Paasonen
- Isän tyttö Petra Bühler
- Suolavedet Wilhelmiina Palonen
- Safe space Hanna Arvela
- Rondo ja modulaatio: Runoista, euroviisuista ja ymmärtämisestä Satu Erra
- Täällä jokainen on tähti Laura Pollari
- Uimakoulu Miranda July
- Poissaoloharjoituksia Jonne Haapala
- Askelmerkkejä Leena Ståhlberg
- Koulu Tiina Rajamäki
- Irti Peter Lindholm
- Erojen kirja Aina Bergroth
- Valintoja Anni Lötjönen
- bigmacbeth Laura Laakso
- Voittajantunti Iida Sofia Hirvonen
- Sydänhirviö Minna Mikkonen
- Tervetuloa sairaiden valtakuntaan Hanna Bervoets
- Punainen jättiläinen Riikka Uljas
- Sukupuut Olli-Pekka Jauhiainen
- Dinosaureeni Sami Oskari Lahtinen
- Musta huone: Ajatuksia leukemian ajalta Silene Lehto
- Pudonnut Katri Tapola
- Spelet Elle Kennedy
- Medusa Lars Kepler
- Hembiträdet Freida McFadden
- Harry Potter och De Vises Sten J.K. Rowling
- Hjärnans akilleshälar : hur din hjärna lurar dig, och vad du kan göra åt det Anders Hansen
- Klanen Pascal Engman
- En sjunde brigad Denise Rudberg
- Den tystade polisen Camilla Läckberg, Anna Bågstam
- Ingen väg tillbaka Peter Lindmark, Anders Nilsson
- Blackout Sofie Sarenbrant
- Kriget Pascal Engman
- LET THEM-TEORIN (Svensk utgåva) Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Harry Potter and the Philosopher's Stone J.K. Rowling
- Slutet var bara början Anders Nilsson
- De fenomenala fruntimren på Grand Hôtel Ruth Kvarnström-Jones
Därför kommer du älska Storytel
1,5 miljoner stories
Rabatt på Storytel Books
Lyssna och läs offline
Exklusiva nyheter varje vecka
Kids Mode (barnsäker miljö)
Premium
Lyssna och läs ofta.
169 kr /månad
1 konto
100 timmar/månad
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Unlimited
Lyssna och läs obegränsat.
249 kr /månad
1 konto
Lyssna obegränsat
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Family
Dela stories med hela familjen.
Från 239 kr /månad
2-6 konton
100 timmar/månad varje konto
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Du + 1 familjemedlem
2 konton239 kr /månad
Flex
Lyssna och läs ibland – spara dina olyssnade timmar.
99 kr /månad
1 konto
20 timmar/månad
Spara upp till 100 olyssnade timmar
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Jag har en
kampanjkod