Odotus
- Författare
- Förlag
”On vaikeaa, kun ei ole toivottu ja haluttu. Ja vielä vaikeampaa, kun on.”
Kun koulussa on luistelua, Emilia lähtee autotalliin etsimään luistimia. Varoittamatta silmät osuvat hyllyllä olevaan laatikkoon, jossa on vieraita papereita. Silloin Emilia saa tietää: hänet on adoptoitu vauvana. Tavallaan hän on tiennyt sen aina ja tavallaan ei.
Kun Emilia odottaa esikoistaan, hän ottaa yhteyttä biologiseen äitiinsä ja kutsuu tämän kahvilaan. Kaupungin toisella laidalla vieras nainen valmistautuu lähtöön, varaa taivaalle tähyillen mukaansa sateenvarjon. Odotus antaa äänen adoptiovanhemmille, biologiselle äidille sekä tietenkin Emilialle. Adoptio pakottaa heidät muistamaan. Se saa heidät määrittelemään perhettäyhä uudestaan ja myöntämään, ettei kukaan heistä ollut äitinä, isänä tai tyttärenä sellainen kuin toinen oli odottanut. Kaunis ja haikea romaani 1970-luvun lapsuudesta näyttää ruokailevan perheen matalalla roikkuvan keittiönlampun valossa.
© 2015 Atena (E-bok): 9789523001244
Utgivningsdatum
E-bok: 29 januari 2015
Böcker som liknar Odotus
- Äiti, tule kotiin!: Tarina pienen lapsen surusta Katarina Malmberg
- Sinä päivänä hän lähti Iina Reinikainen
- Kääntöpuolella lapsuus Sisko Koskiniemi
- Viimeinen vuosi Leena Vilkka
- Lasteni tarina Essi Kummu
- Silloin enkelit itkevät Unni Wenche Tandberg, Marianne
- Jälkeen Kasperin Arja Sihvola
- Maijan tarina: lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana Johanna Hurtig, Mari Leppänen
- Sellainen kuin tahdon olla Lina Stoltz
- Vihreän verhon takana Riitta Lielahti
- Matka varjoihin Maria Rautio
- Poisannettu Anne-Maarit Koivuniemi
- Viininpunaista Eija Jansson
- Valkaman perhe Osmo Lajula
- Hetki, joka muutti kaiken Tarja Tuominen
- Tahdon uuden elämän: Irti väkivaltaisesta parisuhteesta Hannele Rauta
- Sinun ei pidä tuntea häpeää siitä mitä tapahtui Maria Lundberg
- Hengissä, yhä Sanna Kiiski, Meri Eskola
- Irti Anita Konkka
- Maanantaikappale Raija-Sinikka Rantala
- Kirjoitan pojalleni Salme Setälä
- Taivas ja syli: Kertomus parisuhdeväkivallasta vanhoillislestadiolaisessa perheessä Satu Lidman
- En ikinä ymmärrä enkä anna anteeksi! Lina Stoltz
- Lapsen suru: Hyvin hyvä puhua kuolemasta Eija Tuukkanen, Inke Dahl
- Kiusatut: Kertomuksia koulusta Elina Välimäki
- Ensin kuoli ihmisyys Mika Mikkola
- Joka kolmas suomalainen – Sairaanhoitajasta syöpäpotilaaksi Kari Häkkinen
- Ei minusta tarvitse välittää: Tuhkimotarinoita naisten päihderiippuvuudesta Hannele Nykänen
- Huomenna ei tarvitse pelätä Lina Stoltz
- Rakkaani ei tuota puhetta Terhi Kunnas
- Kaksiavioinen – Tositarina elämästä valheessa Mary Turner Thomson
- On rakkautes ääretön Maria Peura
- Vaihtoehtona kuolema Lotta Ansakorpi
- Entä jos en jaksa kevääseen? Emmi Kähkönen
- Vahva Eevi Sjöholm
- Palavaa lunta Eve Hietamies
- Valon pohja Sari Vuoristo
- Salattu toivottu lapsi Mari Valonmeri
- Ei enää koskaan tavallinen tyttö: Selviytyjän tarina väkivallasta, hyväksikäytöstä ja törkeistä seksuaalirikoksista Kate Östman
- Asuntola Toni Heinänen
- Kaipauksen sävyinen elämä: Miten löytää toivoa lapsen kuoleman jälkeen Liisa Ahonen
- Jos me tästä selvitään Juuso Juutinen
- Spelet Elle Kennedy
- Medusa Lars Kepler
- Hembiträdet Freida McFadden
- Harry Potter och De Vises Sten J.K. Rowling
- Hjärnans akilleshälar : hur din hjärna lurar dig, och vad du kan göra åt det Anders Hansen
- Klanen Pascal Engman
- En sjunde brigad Denise Rudberg
- Kriget Pascal Engman
- Den tystade polisen Camilla Läckberg, Anna Bågstam
- Blackout Sofie Sarenbrant
- LET THEM-TEORIN (Svensk utgåva) Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Harry Potter and the Philosopher's Stone J.K. Rowling
- Ingen väg tillbaka Peter Lindmark, Anders Nilsson
- Slutet var bara början Anders Nilsson
- De fenomenala fruntimren på Grand Hôtel Ruth Kvarnström-Jones
Därför kommer du älska Storytel
1,5 miljoner stories
Rabatt på Storytel Books
Lyssna och läs offline
Exklusiva nyheter varje vecka
Kids Mode (barnsäker miljö)
Premium
Lyssna och läs ofta.
169 kr /månad
1 konto
100 timmar/månad
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Unlimited
Lyssna och läs obegränsat.
249 kr /månad
1 konto
Lyssna obegränsat
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Family
Dela stories med hela familjen.
Från 239 kr /månad
2-6 konton
100 timmar/månad varje konto
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Du + 1 familjemedlem
2 konton239 kr /månad
Flex
Lyssna och läs ibland – spara dina olyssnade timmar.
99 kr /månad
1 konto
20 timmar/månad
Spara upp till 100 olyssnade timmar
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Jag har en
kampanjkod