Ompelija
- Författare
- Uppläsare
- Förlag
Minna Canth (1844-1897, alunperin Ulrika Wilhelmina Johnsson) syntyi Tampereella ja opiskeli Jyväskylän opettajaseminaarissa. Opinnot kuitenkin keskeytyivät, kun hän meni opettajansa Johan Ferdinand Canthin kanssa naimisiin. Miehensä kuoleman jälkeen hän muutti seitsemän lapsensa kanssa Kuopioon ja jatkoi isänsä kaupan pitämistä menestyksekkäästi. Tämä antoi hänelle taloudellisen mahdollisuuden jatkaa myös kirjallista työtään samalla, kun hänen kotinsa muodostui tärkeäksi kohtauspaikaksi aikansa huomattavimmille taiteilijoille. Tuotantonsa alkuvaiheessa Canth harrasti romanttisempia sävyjä, mutta tyyli vaihtui pian realismiin, jonka kautta hän puuttui ajatuksia herättävällä tavalla yhteiskunnan epäkohtiin – kuten tyttöjen asemaan yhteiskunnassa – ajankohtaisia ja puhuttelevia asioitahan ne taitavat olla edelleenkin. Canthin psygologiset ihmiskuvaukset ovat hänen teoksissaan erittäin taitavia ja koskettavia. Tällä äänikirjalla oleva Ompelija ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1894 ja kertoo Marthasta, joka työskentelee köyhänä ompelijana. Martha kutsutaan taitavuutensa ansiosta ompelemaan varakkaan kauppaneuvoksen perheen nuorelle tyttärelle, Ailille myötäjäisinä asusteita tämän kihlajaisia varten – mutta varsinainen yllätys Marthalle on, kun selviää, että Ailin sulhanen onkin Marthan entinen rakastettu, Ossi – ja myös Ossille, kun hän saa tietää, että Martha odottaa hänelle lasta. Kuinka Martha ja Ossi pystyvät selittämään asian Ailille ja kauppaneuvoksen perheelle?
© 2019 Finore Oy (Ljudbok): 9789526600949
Utgivningsdatum
Ljudbok: 9 juni 2019
Andra utgåvor
Böcker som liknar Ompelija
- Salakari Minna Canth
- Suhteita Maria Jotuni
- Kodista pois Minna Canth
- Vanhapiika Minna Canth
- Rakkautta Maria Jotuni
- Esimerkin vuoksi Juhani Aho
- Lain mukaan Minna Canth
- Papin perhe Minna Canth
- Hellmannin herra Juhani Aho
- Musta härkä Maria Jotuni
- Epäluulo Minna Canth
- Heleena Wrede Gustaf Henrik Mellin
- Kasvinkumppanit Minna Canth
- Yksin Juhani Aho
- Papin tytär Juhani Aho
- Russa, russa! Raisa Lardot
- Parhaat novellit I – Päivä koittaa ja muita kertomuksia Minna Canth
- Elmo Juhani Peltonen
- Martinin rikos Maria Jotuni
- Ompelija Minna Canth
- Muistatko? Juhani Aho
- Varma Arne Nevanlinna
- Kylmä kamari: romaani Ulla-Maija Paavilainen
- Spelet Elle Kennedy
- Medusa Lars Kepler
- Hembiträdet Freida McFadden
- Harry Potter och De Vises Sten J.K. Rowling
- Hjärnans akilleshälar : hur din hjärna lurar dig, och vad du kan göra åt det Anders Hansen
- Klanen Pascal Engman
- En sjunde brigad Denise Rudberg
- Den tystade polisen Camilla Läckberg, Anna Bågstam
- Ingen väg tillbaka Peter Lindmark, Anders Nilsson
- Blackout Sofie Sarenbrant
- Kriget Pascal Engman
- LET THEM-TEORIN (Svensk utgåva) Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Harry Potter and the Philosopher's Stone J.K. Rowling
- Slutet var bara början Anders Nilsson
- De fenomenala fruntimren på Grand Hôtel Ruth Kvarnström-Jones
Därför kommer du älska Storytel
1,5 miljoner stories
Rabatt på Storytel Books
Lyssna och läs offline
Exklusiva nyheter varje vecka
Kids Mode (barnsäker miljö)
Premium
Lyssna och läs ofta.
169 kr /månad
1 konto
100 timmar/månad
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Unlimited
Lyssna och läs obegränsat.
249 kr /månad
1 konto
Lyssna obegränsat
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Family
Dela stories med hela familjen.
Från 239 kr /månad
2-6 konton
100 timmar/månad varje konto
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Du + 1 familjemedlem
2 konton239 kr /månad
Flex
Lyssna och läs ibland – spara dina olyssnade timmar.
99 kr /månad
1 konto
20 timmar/månad
Spara upp till 100 olyssnade timmar
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Jag har en
kampanjkod