Semmarit
- Författare
- Uppläsare
- Förlag
- 39 betyg
4.5
- Längd
- 11h 18min
- Språk
- Finska
- Format
- Kategori
Biografier
Räyhäkäs ja riehakas kertomus Pohjois-Euroopan tunnetuimman mieskuoron edesottamuksista.
Miten ryhmä laulutaidottomia opiskelijoita loi 35 vuotta jatkuneen musiikki-ilmiön.
Seminaarinmäen mieslaulajat paljastaa kaiken, mitä et olisi koskaan halunnut tietää! Kuten sen, miksi laulajat venyttelivät kalsareissaan pohjalaisen huonekaluliikkeen näyteikkunassa tai myivät omien levyjensä piraattiversioita Ladan takakontista. Entä kuka jäsenistä unohti koko omaisuutensa Saksaan ja miksi ykkösbasso pakeni rajavartijaa pelkkä revitty jätesäkki housuinaan?
Entiset ja nykyiset semmarit katsovat taustapeiliin ja käyvät läpi vuosiaan suomalaisen viihdehistorian suossa. Matkan varrella he ovat nauraneet ja itkeneet, eikä jokaista muistoa pysty kohtaamaan irvistämättä.
Seminaarinmäen mieslaulajat syntyi Jyväskylän yliopistolla vuonna 1989, kun ryhmä turhautuneita opettajaopiskelijoita halusi varjella ympäriltään katoavaa mieskulttuuria – mitä se sitten ikinä olikin. Kaikki yllättänyt suosio vei heidät nopeasti konserttilavoille, televisiosarjojen tähdiksi ja ennen pitkää matkoille maailman ympäri.
Valtteri Mörttinen (s. 1989) on itähelsinkiläinen populaarikulttuuriin erikoistunut vapaa kirjoittaja, jonka tuotantoon kuuluu kaikkea dekkareista elokuvakritiikkeihin ja urheilulehtiin. Tätä kirjaa varten hän on joutunut viettämään Semmareiden kanssa tuntikausia studioilla, backstageilla ja Jyväskylän pubeissa.
© 2025 Docendo (Ljudbok): 9789528502074
© 2025 Docendo (E-bok): 9789528502081
Utgivningsdatum
Ljudbok: 12 mars 2025
E-bok: 12 mars 2025
Böcker som liknar Semmarit
- Knipi: Kuinka vangita perhonen Tommi E. Virtanen
- Sanoista lauluiksi: Tarinoita 2000-luvun hittien takaa Janita Virtanen
- Erkki Ahtiainen : ohi ja pystyyn Mia Myllymäki
- Kohtalona Elvis Jari Porttila
- Ensilento ja Viimeinen mohikaani: Muistoja Pirkka-Pekka Petelius
- Antti Vahtera: Monessa liemessä keitetty Markku Heikkilä
- Voittajat - Olympiasankarit kertovat Ari Pusa
- Kuningasbasso Matti Salminen Petri Tuomi-Nikula
- Jäin yöksi Mikko Kangasjärvi, Jukka Poijärvi
- Pohjalaiset: Eikä muualta kehtaas ollakkaan Sirpa Pääkkönen
- Yksi elämä: Olisihan sen voinut elää huonomminkin! Seppo Pennanen
- Daddy Cool - viimeinen luku. Televisiovaikuttajan lopulliset muistelmat Kalle Kinnunen, Jorma Sairanen
- Ruutukasvot: Esiintymisen lumo iltauutisista somevideoihin Pekka Isotalus
- Pahansisuinen - Jouko Turkan elämä Kai Häggman
- On tapahtunut jotakin hyvää: Juicen ja Sarin yhteinen elämä Tuomas Marjamäki
- Elämäkertojen salaisuudet Tuomas Marjamäki, Ilkka Hynninen
- Reidar: Muistiinmerkintöjä Reidar Särestöniemen elämästä Brita Polttila
- Isän tyttö Elina Karjalainen
- Hyvä bore: Clifters, Beatles ja koko elämäni musan parissa Jiri Nikkinen
- Jarmo Koski: Salattu elämäni Sanna Kajander-Ruuth
- Raul Reiman: Iskelmäsanoittajan elämä Antti Luukkanen, Juha-Matti Tammela
- Tuulitukka, villimieli: Ari Vatasen elämä Helena Liikanen-Renger
- Manse – Södikan kausi: Absoluuttisen Nollapisteen Tampere 2002–2010 Tommi Liimatta
- Urheilutähtien sisäpiirissä: Tarinat tunteen takana Arto Kuuluvainen, Tero Auvinen
- Myrskyn suunnistaja: Pasi Ikosen elämä ja kuolema Marko Kantomaa
- Työpaikkana Hollywood Kirpi Uimonen
- Vesterinen yhtyeineen Antti Heikkinen
- Ryysyillä rikkauksiin: Varustelekan Valtteri Lindholm Tomi Lindblom
- Viestinviejä ampuu - Maailmanmestari Simo Halonen: Rakkaudesta ampumahiihtoon Juha Matti Holopainen
- Arsenikkia Lapuan patruunatehtaalla Pentti Pirhonen
- Punkkari ja mediapomo Kari Kivelä
- Usko Toivo rakkaus: Toivo Sukarin tarina Jouni K. Kemppainen
- Eino ja Mauno Pekkala: Sosialidemokratian ja kommunismin välissä Erkki Tuomioja
- Jouko Turkka: Narri, nero, nöyryyttäjä Hannu Harju
- Kilpakarate: Maalaiskylästä maailmalle Kai Keinänen
- Tapani Kansa - Tarinoita laulajan tieltä Hellevi Pouta
- Alpo Risto Pakarinen
- Atte Blom: Mies Love Recordsin takana Elina Saksala
- Stadin väkeä Anna Kortelainen
- Tähdet meren yllä - suomalaisen tangon tarina Timo Kalevi Forss
- Matin ja Tepon matkassa - Kaiken takana on... Veepee Lehto
- Kohtaaminen 1 Paavo Nurmi, Kaj Kunnas
- Tunnustuksia – Oskari Katajisto: Tunnustuksia Arto Leivo
- Pasi Kaunisto - Elävän laulajan sielu Milja Kaunisto
- Murtumaton Ronnie O'Sullivan
- The Beatles – Omin sanoin Peter Brown, Steven Gaines
- Ilon ja surun säveliä: Abban koko tarina Jan Gradvall
- Spelet Elle Kennedy
- Medusa Lars Kepler
- Hembiträdet Freida McFadden
- Harry Potter och De Vises Sten J.K. Rowling
- Hjärnans akilleshälar : hur din hjärna lurar dig, och vad du kan göra åt det Anders Hansen
- Klanen Pascal Engman
- En sjunde brigad Denise Rudberg
- Den tystade polisen Camilla Läckberg, Anna Bågstam
- Ingen väg tillbaka Peter Lindmark, Anders Nilsson
- Blackout Sofie Sarenbrant
- Kriget Pascal Engman
- LET THEM-TEORIN (Svensk utgåva) Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Harry Potter and the Philosopher's Stone J.K. Rowling
- Slutet var bara början Anders Nilsson
- De fenomenala fruntimren på Grand Hôtel Ruth Kvarnström-Jones
Därför kommer du älska Storytel
1,5 miljoner stories
Rabatt på Storytel Books
Lyssna och läs offline
Exklusiva nyheter varje vecka
Kids Mode (barnsäker miljö)
Premium
Lyssna och läs ofta.
169 kr /månad
1 konto
100 timmar/månad
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Unlimited
Lyssna och läs obegränsat.
249 kr /månad
1 konto
Lyssna obegränsat
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Family
Dela stories med hela familjen.
Från 239 kr /månad
2-6 konton
100 timmar/månad varje konto
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Du + 1 familjemedlem
2 konton239 kr /månad
Flex
Lyssna och läs ibland – spara dina olyssnade timmar.
99 kr /månad
1 konto
20 timmar/månad
Spara upp till 100 olyssnade timmar
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Jag har en
kampanjkod