1 miljon bästsäljande stories och Storytel Originals. Just nu med upp till 40% rabatt. Avsluta när du vill.
Starta erbjudandet3.4
Biografier
Leo Straniuksen lapsuus ja nuoruus olivat repaleiset: ensimmäiset vuodet hän vietti opiskelija-asuntolassa Neva-joen rannalla, ja hän on ollut myös asunnoton ja asunut isänsä kanssa asunnottomien vieraskodissa. Peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli 6,6. Mutta mitä sitten tapahtuikaan?
Kirjassaan Stranius kertoo käänteestä, jonka johdosta hän on nyt ekologisesti elävä järjestöjohtaja, yhteiskunnallinen vaikuttaja ja perheenisä. Miten hyvinvointivaltio auttoi juuri silloin, kun hän eniten apua tarvitsi? Miten Stranius otti ekologisen mittatikun kauniiseen käteensä ja optimoi oman hiilijalanjälkensä piiruntarkasti? Millaisten valintojen ja käänteiden myötä hänestä lopulta tuli hyväntuulinen inspiraation lähde kaikille maailmanparantajille?
Ekoistin muistelmat on myös tarina ympäristökysymysten murtautumisesta valtavirtaan ja vapaaehtoisesta luopumisesta. Kirja kertoo, miten päästää irti saavutetuista eduista, jotta voisimme pitää sen kaikkein tärkeimmän - elämän, joka on harvinaista tässä suuressa universumissa.
© 2019 Into Kustannus (Ljudbok): 9789523512214
© 2019 Into Kustannus (E-bok): 9789523512054
Utgivningsdatum
Ljudbok: 15 november 2019
E-bok: 15 november 2019
3.4

Kliv in i en oändlig värld av stories
Helhetsbetyg baserat på 56 betyg
Informativ
Tankeväckande
Inspirerande
Ladda ner appen för att vara med i snacket och lämna recensioner.
Svenska
Sverige