Kliv in i en oändlig värld av stories
Sata itsenäisen Suomen vuotta, sata Mielensäpahoittajan tarinaa. Yksi suuri kertomus. Kansakunta loikkasi suolta sushibaariin hetkessä eikä haittaa, vaikka toinen saapas on suossa yhä.
Mielensäpahoittajan silmin näemme maatalousvaltaisen ja kännykkävaltaisen Suomen, miesvaltaisen ja naisvaltaisen, ainakin kohtalaisen. Suomen, jonka kivuliaassa syntymässä jääkärit hiihtivät Saksaan ja nykyisyydessä pakolaiset kävelivät Suomeen. Molempien kestävyyttä Mielensäpahoittaja arvostaa suuresti.
Tuomas Kyrön tavallinen suurteos päästää lukijan ensimmäistä kertaa myös nimihenkilön lapsuuteen ja nuoruuteen. Miksi pojasta, joka syntyi samaan saunaan, johon hänen isänsä kuoli, tuli Mielensäpahoittaja? Kuinka Mielensäpahoittaja kohtasi Emännän? Miksi Mielensäpahoittaja ei pidä Kekkosesta? Miksi Mielensäpahoittaja jäi maaseudulle, kun kaikki muut lähtivät sieltä 1970-luvulla pois? Suurten tapahtumien keskellä kulkevat yksilön haaveet, toiveet ja pettymykset. Sadan vuoden, yhden kirjan aikana kyynel nousee lukijan silmään, naurusta ja liikutuksesta.
"Lapset eivät kuole syntymäänsä. Peruna ei lopu kellarista eikä kaupasta. Taloissa on kaksinkertaiset akkunat. Likat pääsevät kouluun, lättähatut saavat korvauksensa vaikka jättävät koulut kesken. Vaatteita ei paikata, uusi ostetaan rikkinäisen tilalle. Hampaat paikataan. Maailma pyörii auringon ympäri, ihminen pyörii tanssilattian ympäri. Muistakaa kuinka on ollut ja tietäkää, että se mitä tehdään huomenna on aina tärkeämpää kuin se mitä tehtiin eilen." Mielensäpahoittaja, perunafilosofi, Suuri Suhteellistaja. Tuomas Kyrö (1974) on sukupolvensa monipuolisimpia, aktiivisimpia ja kiitetyimpiä kirjailijoita. Hän on kirjoittanut romaaneja, kolumneja, pakinoita ja draamaa sekä piirtänyt ja tuottanut sarja- ja pilakuvia.
© 2017 WSOY (Ljudbok): 9789510424360
© 2017 WSOY (E-bok): 9789510424001
Utgivningsdatum
Ljudbok: 25 augusti 2017
E-bok: 16 augusti 2017
1 miljon stories
Lyssna och läs offline
Exklusiva nyheter varje vecka
Kids Mode (barnsäker miljö)
Lyssna och läs ofta.
1 konto
100 timmar/månad
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Lyssna och läs obegränsat.
1 konto
Lyssna obegränsat
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Dela stories med hela familjen.
2-6 konton
100 timmar/månad för varje konto
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
2 konton
239 kr /månadLyssna och läs ibland – spara dina olyssnade timmar.
1 konto
20 timmar/månad
Spara upp till 100 olyssnade timmar
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Svenska
Sverige