1 miljon bästsäljande stories och Storytel Originals. Just nu med upp till 40% rabatt. Avsluta när du vill.
Starta erbjudandetMiten erämaiden hurjasta pedosta on kehittynyt lapsirakas luppakorva tai luotettava työkoira? Miten ihmisen ja koiran suhteesta on tullut niin syvä, että puhumme ihmisen parhaasta ystävästä? Näitä kysymyksiä pohtivat niin koiranomistajat kuin tutkijatkin.
Miten sudesta tuli koira kuvaa koiran evoluutiota esihistoriasta nykypäivään asti viimeisintä tutkimustietoa hyödyntäen. Kirjassa käydään läpi, millaisia yhtäläisyyksiä suden ja koiran käyttäytymisessä on ja mitkä eroavaisuudet johtivat koiran muuntautumiseen ihmisen kumppaniksi ja avustajaksi. Lisäksi esitellään paariakoirat eli erilaiset alkukantaiset rodut, jotka ovat säilyneet vuosituhansien ajan melko muuttumattomina.
Kirja täyttää aukon, joka suomalaisesta koirakirjallisuudesta on puuttunut. Helppolukuinen kirja sopii myös nuoremmille lukijoille.
KM Tuula Nyström on kirjoittanut aiemmin tietokirjoja eurooppalaisesta siilistä ja osallistunut aktiivisesti luonnonvaraisten eläinten suojeluun. Hän on myös työnsä yhteydessä ollut mukana Eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmän toiminnassa 12 vuotta. Koirien käyttäytymisen tutkimiseen ja koiran evoluutioon perehtymiseen ovat kannustaneet perheeseen otetut rescue-koirat. Tällä hetkellä elämää rikastuttavat kääpiövillakoirat Sipi ja Penni.
© 2022 Art House (E-bok): 9789518848700
Utgivningsdatum
E-bok: 30 januari 2022
Miten erämaiden hurjasta pedosta on kehittynyt lapsirakas luppakorva tai luotettava työkoira? Miten ihmisen ja koiran suhteesta on tullut niin syvä, että puhumme ihmisen parhaasta ystävästä? Näitä kysymyksiä pohtivat niin koiranomistajat kuin tutkijatkin.
Miten sudesta tuli koira kuvaa koiran evoluutiota esihistoriasta nykypäivään asti viimeisintä tutkimustietoa hyödyntäen. Kirjassa käydään läpi, millaisia yhtäläisyyksiä suden ja koiran käyttäytymisessä on ja mitkä eroavaisuudet johtivat koiran muuntautumiseen ihmisen kumppaniksi ja avustajaksi. Lisäksi esitellään paariakoirat eli erilaiset alkukantaiset rodut, jotka ovat säilyneet vuosituhansien ajan melko muuttumattomina.
Kirja täyttää aukon, joka suomalaisesta koirakirjallisuudesta on puuttunut. Helppolukuinen kirja sopii myös nuoremmille lukijoille.
KM Tuula Nyström on kirjoittanut aiemmin tietokirjoja eurooppalaisesta siilistä ja osallistunut aktiivisesti luonnonvaraisten eläinten suojeluun. Hän on myös työnsä yhteydessä ollut mukana Eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmän toiminnassa 12 vuotta. Koirien käyttäytymisen tutkimiseen ja koiran evoluutioon perehtymiseen ovat kannustaneet perheeseen otetut rescue-koirat. Tällä hetkellä elämää rikastuttavat kääpiövillakoirat Sipi ja Penni.
© 2022 Art House (E-bok): 9789518848700
Utgivningsdatum
E-bok: 30 januari 2022
Kliv in i en oändlig värld av stories
Helhetsbetyg baserat på 4 betyg
Tråkig
Informativ
Bladvändare
Ladda ner appen för att vara med i snacket och lämna recensioner.
Svenska
Sverige