1 miljon bästsäljande stories och Storytel Originals. Just nu med upp till 40% rabatt. Avsluta när du vill.
Starta erbjudandet3.4
69 av 149
Biografier
Vuonna 2013 Rajakylässä sattui rikos, joka oli Suomessa miltei ennenkuulumaton. Amir Tamauri tilasi siikajokelaiselta mieheltä palkkamurhan. Tamauri oli valmis maksamaan 35 000 euroa, jotta saisi entisen vaimonsa uuden miesystävän hengiltä. Tamauri kiisti palkkamurhan viimeiseen saakka, mutta todisteet puhuivat hänen puolestaan.
Pienten paikkakuntien ruokakauppoja piinaa aseellinen ryöstäjä, jonka henkilöllisyydestä ei saada selvyyttä. Mystisen ryöstäjän jäljille pääsemistä helpottaa lopulta se, että paikalliset tuntevat toistensa autot kuin omat taskunsa.
Rikosreportaasi Suomesta 2015 on kokoelma 2010-luvulla tapahtuneista rikoksista. Selonteoissa kerrotaan hengen pelastaneesta poliisikoirasta, maksukorttirikollisuudesta ja ampuma-aseiden laittomasta myynnistä. Selonteot ovat tutkintatyössä mukana olleiden poliisien kirjoittamia. Kaikki tapaukset on käsitelty loppuun ja niistä on langetettu tuomiot.
Rikosreportaasi-sarja on historiallinen teos. Sarja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista. Mahdollisesti häiritsevä sisältö ei kuvasta kustantamon kantaa tai näkemystä.
© 2018 SAGA Egmont (Ljudbok): 9788726046229
© 2021 SAGA Egmont (E-bok): 9788711972182
Översättare: Eri Tekijöitä
Utgivningsdatum
Ljudbok: 8 oktober 2018
E-bok: 17 maj 2021
Taggar
3.4

Kliv in i en oändlig värld av stories
Helhetsbetyg baserat på 325 betyg
Tankeväckande
Bladvändare
Nagelbitare
Ladda ner appen för att vara med i snacket och lämna recensioner.
Svenska
Sverige