Ranskan suosituimman dekkaristin, Pierre Lemaitren, huikea trilleri Alex palkittiin ilmestymisvuonnaan 2013 The International Dagger -palkinnolla vuoden parhaana rikosromaanina. Palkinnon myöntää Crime Writers’ Association. Kirjan oikeudet on ostettu yli 20 maahan, ja sitä on myyty yksin Ranskassa 250 000 kpl.
Alex, 35-vuotias viettelevän kaunis nainen, kidnapataan ja ripustetaan ahtaaseen häkkiin sullottuna riippumaan tyhjän varastorakennuksen katosta. Hänet jätetään kitumaan kuoliaaksi ahneiden rottien odottaessa uhrin viimeisten voimien hiipumista. Sieppauksesta vihjeen saanut poliisi on avuton. Lunnaita ei pyydetä, uhria ei tunneta, johtolankoja ei ole.
Kun poliisi lopulta löytää kiduttajan piilopaikan, on tyttö kadonnut. Kukaan ei tunnu edes tietävän kuka hän on. Poliisi on koko ajan askelen jäljessä, kun sieppaajaltaan karannut Alex toteuttaa omaa suunnitelmaansa, jossa anteeksiannolla ei ole sijaa.
Poliisipäällikkö Camille Verhoeven saa panna peliin kaikki vaistonsa ja intuitionsa selvittääkseen nuoren naisen todellisen identiteetin. Mitä pidemmälle tutkimukset edistyvät, sitä synkempänä piirtyy Alexin menneisyys – ja tulevaisuus. Lemaitre eksyttää lukijan labyrinttiin, jossa uhri ja pyöveli vaihtavat paikkaa tämän tästä. Näkökulmien vaihdokset ja juonenkäänteet pitävät otteessaan täydellisen nerokkaaseen loppuratkaisuun saakka.
Amerikkalainen tuotantoyhtiö Elberon Entertainment kuvaa teoksen pohjalta parhaillaan elokuvaa, jonka käsikirjoituksesta vastaa Pierre Lemaitre itse.
© 2019 Minerva (Äänikirja): 9789523127135
© 2015 Minerva (E-kirja): 9789523122222
Kääntäjät: Sirkka Aulanko
Julkaisupäivä
Äänikirja: 1. huhtikuuta 2019
E-kirja: 17. elokuuta 2015
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Minulla on
Kampanjakoodi