Allah99

160 Arviota

3.7

Pituus
9T 12M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

Silmiä avaava arvostelumenestys, koskettava romaani, jonka luettuaan tuntee kokeneensa jotain todella poikkeuksellista.

Kansainvälisesti kiitetyn kirjailijan ensimmäinen romaani, jota lukee kuin nyky-Helsinkiin sijoitettua versiota Tuhannen ja yhden yön tarinoista.

Irakista paennut kirjailija Hassan perustaa blogin levittääkseen teoksiaan arabimaailmassa, mutta vanhojen tekstiensä sijaan hän haluaakin kertoa uusia tarinoita. Hän kerää aineistoa kirjoitusprojektiinsa vähän epätoivoisestikin, koska kirjoitusapurahat menevät pitkälti kurkusta alas ja helsinkiläisten kapakoiden kassalaatikoihin. Tekstiä hän haalii lähes maanisesti, eikä sillä ole oikeastaan kauheasti väliä, kuka sanoo mitä, kenelle ja missä järjestyksessä, kunhan asioista puhutaan ja tarinoita kerrotaan.Hassanin polveilevaa, anteliaan päätäpahkaista tarinointia on ilo lukea.

"Allah99 on kiihkeä teos. Vimma ei hiivu 327 sivulla hetkeksikään. Pommi räjähtää kohdalla juuri kun elämä on kauneimmillaan."

Parnasso

"Allah99 on erinomaista proosaa ja vimmaista kerrontaa. Siinä maailmanpolitiikka kohtaa poetiikan."

Turun Sanomat

Hassan Blasim (s. 1973) on Helsingissä asuva irakilaissyntyinen kirjailija, elokuvakäsikirjoittaja ja -ohjaaja. Hänen esikoisteoksensa Vapaudenaukion mielipuoli (2012) sai loistavat arvostelut. Vuonna 2014 Hassan Blasim voitti brittiläisen Independent-lehden arvostetun kirjallisuuspalkinnon novellikokoelmallaan Irakin Purkkajeesus (2013). Hassan Blasimin tapa kirjoittaa on ainutlaatuinen, hänen tekstinsä muistuttaa absurdismissaan ja huumorissaan Daniil Harmsin novelleja. Kaikki Hassan Blasimin kirjat on suomentanut suoraan arabian kielestä Sampsa Peltonen.

© 2019 WSOY (Äänikirja): 9789510446201
© 2019 WSOY (E-kirja): 9789510439098

Kääntäjät: Sampsa Peltonen

Julkaisupäivä

Äänikirja: 14. toukokuuta 2019
E-kirja: 26. helmikuuta 2019

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
NO - Details page - Device banner - 894x1036
Cover for Allah99

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Kuka tappoi isäni
    Kuka tappoi isäni Édouard Louis
  2. Rakastajat
    Rakastajat Lina Wolff
  3. Torakka
    Torakka Ian McEwan
  4. Kelloja ja vieraita
    Kelloja ja vieraita Hassan Blasim
  5. REC
    REC Marisha Rasi-Koskinen
  6. Matara
    Matara Matias Riikonen
  7. Soitan veljilleni
    Soitan veljilleni Jonas Hassen Khemiri
  8. Harlem Shuffle
    Harlem Shuffle Colson Whitehead
  9. Viimeinen valkoinen mies
    Viimeinen valkoinen mies Mohsin Hamid
  10. Tiranan sydän
    Tiranan sydän Pajtim Statovci
  11. Kafka valmistaa päivällistä: Valitut novellit
    Kafka valmistaa päivällistä: Valitut novellit Lydia Davis
  12. Akvarelleja Engelin kaupungista
    Akvarelleja Engelin kaupungista Jukka Viikilä
  13. Ajatussulttaani
    Ajatussulttaani Jonas Hassen Khemiri
  14. Kuka tappoi bambin?
    Kuka tappoi bambin? Monika Fagerholm
  15. Eurooppalaiset unet
    Eurooppalaiset unet Emma Puikkonen
  16. Ääriviivat
    Ääriviivat Rachel Cusk
  17. Sateenkaariportaat
    Sateenkaariportaat Hanna Weselius
  18. Mitä liekit meiltä veivät
    Mitä liekit meiltä veivät Mariana Enriquez
  19. Sielun ruumis
    Sielun ruumis Ljudmila Ulitskaja
  20. Aavistuksia: Kuusi esseetä eristysajasta
    Aavistuksia: Kuusi esseetä eristysajasta Zadie Smith
  21. Tatko
    Tatko Nina Gimishanova
  22. Fantastinen salaatti: Novelleja
    Fantastinen salaatti: Novelleja Harry Salmenniemi
  23. Köyhiä sukulaisia
    Köyhiä sukulaisia Ljudmila Ulitskaja
  24. Sinelmiä
    Sinelmiä Maggie Nelson
  25. Suurteoksia
    Suurteoksia Saara Turunen, Petra Maisonen
  26. Mitä en halua tietää
    Mitä en halua tietää Deborah Levy
  27. Haava
    Haava Oksana Vasjakina
  28. Argonautit
    Argonautit Maggie Nelson
  29. Erottamattomat
    Erottamattomat Simone de Beauvoir
  30. Varjokuningas
    Varjokuningas Maaza Mengiste
  31. Canal Grande
    Canal Grande Hannu Raittila
  32. Elävänä Bulevardilla - Leena Krohn
    Elävänä Bulevardilla - Leena Krohn Leena Krohn
  33. Nickelin pojat
    Nickelin pojat Colson Whitehead
  34. Varjo ja viileys
    Varjo ja viileys Quynh Tran, Tran Quynh
  35. Kristuksen toinen tuleminen
    Kristuksen toinen tuleminen Aki Ollikainen
  36. Vivek Ojin kuolema
    Vivek Ojin kuolema Akwaeke Emezi
  37. Tie, totuus ja kuolema
    Tie, totuus ja kuolema Silvia Hosseini
  38. Hurrikaanien aika
    Hurrikaanien aika Fernanda Melchor
  39. Veljelleni
    Veljelleni E.L. Karhu
  40. Caracasissa on vielä yö
    Caracasissa on vielä yö Karina Sainz Borgo
  41. Syksy
    Syksy Ali Smith
  42. Merille
    Merille Juha Seppälä
  43. Jane - Eräs murha / Punaiset osat
    Jane - Eräs murha / Punaiset osat Maggie Nelson
  44. Balladi John Henrystä
    Balladi John Henrystä Colson Whitehead
  45. Makeaa vettä
    Makeaa vettä Akwaeke Emezi
  46. Koneen pelko
    Koneen pelko Noora Vallinkoski
  47. Iso vihko
    Iso vihko Ágota Kristóf
  48. Elämä on toisaalla
    Elämä on toisaalla Milan Kundera
  49. Lapsuus
    Lapsuus Tove Ditlevsen
  50. Kanjoni
    Kanjoni Niko Hallikainen
  51. Uraanilamppu ja muita novelleja
    Uraanilamppu ja muita novelleja Harry Salmenniemi
  52. Sillan synty
    Sillan synty Maylis de Kerangal
  53. Valkoiset hampaat
    Valkoiset hampaat Zadie Smith
  54. Veljeni Sebastian
    Veljeni Sebastian Annika Idström
  55. Betoniyö
    Betoniyö Pirkko Saisio
  56. Crossroads: Romaani
    Crossroads: Romaani Jonathan Franzen
  57. Taisteluni I
    Taisteluni I Karl Ove Knausgård
  58. Valas nimeltä Goliat
    Valas nimeltä Goliat Cristina Sandu
  59. Euforia: Romaani Sylvia Plathista
    Euforia: Romaani Sylvia Plathista Elin Cullhed
  60. Opetukset
    Opetukset Ian McEwan
  61. Sokcho talvella
    Sokcho talvella Elisa Shua Dusapin
  62. Elää, ajatella, katsoa
    Elää, ajatella, katsoa Siri Hustvedt
  63. Ilmastoja
    Ilmastoja Jenny Offill

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Suosituin

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

29.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi

Aloita ilmainen kokeilu