Federer: Kaikkien aikojen paras
- Kirjailija
- Kustantaja
- Kieli
- Suomi
- Formaatti
- Kategoria
Elämäkerrat
Roger Federer on pitänyt miesten tenniksen maailmanlistan ykköspaikkaa yhteensä 302 viikkoa, pidempään kuin kukaan. Hän on voittanut 88 turnausta, joista 17 on Grand Slam -turnauksia. Wimbledonin hän on voittanut seitsemän kertaa, Yhdysvaltain avoimet viidesti, Australian avoimet neljästi ja Ranskan avoimet kerran. Hänellä on myös olympiakultamitali.
Voittojen määrän ohessa kiehtovaa on tyyli, millä hän on ne saavuttanut. Hän on poikkeuksellisen älykäs ja monipuolinen pelaaja, jonka lyönnit ovat silmää hivelevän kauniita. Federer tunnetaan myös herrasmiehenä kentällä ja sen ulkopuolella. Kahden lapsen isä toimii UNICEFin hyvän tahdon lähettiläänä. Hän oli myös vastustajana Helsingissä ystävänsä ja kilpakumppaninsa Jarkko Niemisen jäähyväisottelussa.
Tässä elämäkerrassa seurataan Federerin uraa Baselin Old Boys -tenniskerholta maailmanlistan huipulle, jolla säilyminen on sekä henkisesti että fyysisesti raatelevaa.
Chris Bowers on tennistoimittaja, joka on seurannut työkseen ATP-kiertuetta vuodesta 1992.
Suomentanut Pekka Tuomisto.
© 2017 Docendo (E-kirja): 9789522913654
Kääntäjät: Pekka Tuomisto
Julkaisupäivä
E-kirja: 30. maaliskuuta 2017
Saattaisit pitää myös näistä
- Svennis: elämäni pelit Stefan Lövgren, Sven-Göran Eriksson
- Kiinalaiset liiketavat Seppo Pietarinen
- Petteri Koponen - Malmin jääräpää Hippo Taatila
- Eremenkot: Jalkapalloperheen tarina Mårten Westö, Aleksei Eremenko sr
- Ralli radalla Simo Ralli
- Steven Gerrard - Liverpool-ikoni: Omaelämäkerta Steven Gerrard, Donald McRae
- Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin Saara Salminen
- Nico Lingman: Sodassa ja rakkaudessa Miia Saari
- Itsekkyyden aika: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin Liisa Keltikangas-Järvinen
- Pelko ja viha Joonas Vaara
- Harry Potter ja viisasten kivi J.K. Rowling
- Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina Kati Pukki, Janne Lehtonen
- Olga Temonen (Olgan ääni). Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Sinä kuolet huomenna Tapani Bagge, Toni Hakala
- Helmasynti Linda Jakobsson
- Let them -teoria: Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Vuokralainen Freida McFadden
- Varjeltu Max Seeck
- Peukku-Suomi Sofia Tawast
- Olga Temonen. Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Saamaton perfektionisti ja ADHD:n viisi muuta paradoksia Juulia Järvdike
Valitse tilausmalli
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Premium
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Standard
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Unlimited
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Family
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Flex
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Minulla on
Kampanjakoodi