Freestyle

81 Arviota

4.1

Pituus
2T 20M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Nuoret

Tanssisalissa Kai on turvassa, siellä hän osaa lentää!

Freestyle on palkitulla Ihana-romaanillaan valloittaneen Terentjevan odotettu uutuus. Katutanssin rytmeihin kirjoitettu säeromaani pohtii ystävyyden ja oman seksuaalisuuden etsimisen kysymyksiä.

Kai ja Mandi eivät muista aikaa ennen tanssia – tai ennen toisiaan. He ovat erottamattomat ystävät, joiden askelkuvioihin tulee yllättäen säröjä, kun Mandi ihastuu tanssikoulun tyttöön. Kai taas ei tiedä kiinnostaako häntä seurustelu ylipäänsä. Kai on kyllästynyt itseään koskeviin olettamuksiin, joiden muotteihin hän ei sovi. Hän on alkanut kuitenkin aavistaa, että hänellekin voisi olla olemassa oma lokero.

Terentjeva kirjoittaa oivaltavasti ja sensitiivisesti aseksuaalisuudesta. Kirjailijan oma tanssitausta sykkii elävänä säeromaanin rytmeissä.

Dess Terentjeva (s.1992) on tamperelainen kirjailija, jonka nuortenromaani Ihana (2021) voitti WSOY:n TaajuusZ-kirjoituskilpailun ja valittiin Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia- sekä Topelius-palkintoehdokkaaksi. Terentjeva on kirjoittanut myös kaksi fantasiakirjaa yhdessä Susanna Hynysen kanssa.

© 2023 WSOY (Äänikirja): 9789510488461
© 2023 WSOY (E-kirja): 9789510488478

Julkaisupäivä

Äänikirja: 14. helmikuuta 2023
E-kirja: 14. helmikuuta 2023

Samankaltaisia kirjoja kuin Freestyle

  1. Ihana
    Ihana Dess Terentjeva
  2. Kun enkelit katsovat muualle
    Kun enkelit katsovat muualle Salla Simukka
  3. Mehän vaan mennään siitä ohi
    Mehän vaan mennään siitä ohi Ellen Strömberg
  4. Pimeässä hohtavat tähdet
    Pimeässä hohtavat tähdet Sanni Ylimartimo
  5. Matalapaine/Korkeapaine
    Matalapaine/Korkeapaine Salla Simukka
  6. Tytöt tytöt tytöt
    Tytöt tytöt tytöt Ilona Ahti, Daniela Hakulinen
  7. Amiraali
    Amiraali Mila Teräs
  8. Sisäsiisti
    Sisäsiisti Miska Valos
  9. Ysit
    Ysit Johanna Auranheimo
  10. Minuuttivalssi
    Minuuttivalssi Salla Simukka
  11. Hevospojat
    Hevospojat Johan Ehn
  12. Blackout
    Blackout Nicola Yoon, Dhonielle Clayton, Tiffany D. Jackson, Angie Thomas, Nic Stone, Ashley Woodfolk
  13. Maata jalkojen alle
    Maata jalkojen alle Elizabeth Acevedo
  14. Zeno
    Zeno Dess Terentjeva
  15. Rumuuspäiväkirja
    Rumuuspäiväkirja Mari Kujanpää
  16. Sammuta valot! / Sytytä valot!
    Sammuta valot! / Sytytä valot! Salla Simukka
  17. Hautausmaan pojat
    Hautausmaan pojat Aiden Thomas
  18. Yökirjeitä
    Yökirjeitä Mila Teräs
  19. Valoa valoa valoa
    Valoa valoa valoa Vilja-Tuulia Huotarinen
  20. Tyttösi sun
    Tyttösi sun Meredith Russo
  21. Yksinpeli
    Yksinpeli Alice Oseman
  22. Betoniruusu
    Betoniruusu Angie Thomas
  23. Punapipoinen poika
    Punapipoinen poika Hanna van der Steen
  24. Darkhearts
    Darkhearts James L. Sutter
  25. Toisaalla
    Toisaalla Salla Simukka
  26. Pehmolelutyttö
    Pehmolelutyttö Jukka Behm
  27. Demi & Ace 1: Mun vika kerta
    Demi & Ace 1: Mun vika kerta Laura Eklund Nhaga
  28. Lukitut
    Lukitut Salla Simukka
  29. Välimatkoja
    Välimatkoja Nina LaCour
  30. Kesäkuu
    Kesäkuu Katri Alatalo
  31. Ilman rakkautta
    Ilman rakkautta Alice Oseman
  32. Tuntematon taivas
    Tuntematon taivas Elina Rouhiainen
  33. Kesän jälkeen kaikki on toisin
    Kesän jälkeen kaikki on toisin Siri Kolu
  34. Mun vuoro
    Mun vuoro Angie Thomas, Angela Thomas
  35. Kuolleetkin ghostaa
    Kuolleetkin ghostaa Mintie Das
  36. Rudolfin näköinen poika
    Rudolfin näköinen poika Sisko Latvus
  37. Nick ja Charlie
    Nick ja Charlie Alice Oseman
  38. Minuutin mittainen ikuisuus
    Minuutin mittainen ikuisuus Jason Reynolds
  39. Kesämyrsky
    Kesämyrsky Siiri Enoranta
  40. Sirpale
    Sirpale Sanna Isto
  41. Näkymättömät
    Näkymättömät Sanna Isto
  42. Jäljellä
    Jäljellä Salla Simukka
  43. Ämpärikesä
    Ämpärikesä Taina Niemi
  44. Filigraanityttö
    Filigraanityttö Anu Holopainen
  45. Kaikilla mausteilla
    Kaikilla mausteilla Elizabeth Acevedo
  46. Heartbreak Boys
    Heartbreak Boys Simon James Green
  47. Seelanti
    Seelanti Kirsti Kuronen
  48. Selviämisen soittolista
    Selviämisen soittolista Tiia Mattila

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Lunasta tarjous
Cover for Freestyle

Valitse tilausmalli

  • Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa. 

Suosituin

Flex

Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit

9.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kk

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Premium

Kuuntele ja lue usein

19.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Standard

Kuuntele ja lue säännöllisesti

16.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Unlimited

Kuuntele ja lue rajattomasti

29.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Jaa tarinat koko perheelle

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • 2-6 käyttäjätiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kk

Aloita ilmainen kokeilu