Herta 2

1323 Arviota

4.1

Sarja

2 / 3

Kesto
18T 7M
Kielet
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

Hertan tarina saa odotettua jatkoa Herta on palannut takaisin Itä-Götanmaan maatilalle, sillä tilan isäntä Anders on luvannut, että hän saa vihdoin tavata poikansa. Aikaa kuitenkin kuluu ja epätoivo iskee, joten Hertan on otettava ohjat omiin käsiinsä, mutta miten? Hermostuneena mutta toiveikkaana hän astuu laivaan kohti Kööpenhaminaa. Matkustajatoveri joka on vähintäänkin omaperäinen, tarjoaa hänelle odottamatonta tukea. Saavuttuaan parantolaan Herta huomaa, ettei vastaanotto olekaan aivan sitä mitä hän odotti. Siellä hän näkee vähävaraisten potilaiden elinolot ja tekee kaikkensa auttaakseen heitä. Apu ei kuitenkaan aina ole tervetullutta eikä Herta välty konflikteilta. Herta kaipaa takaisin Ruotsiin, mutta maailmalla jylläävä espanjantauti tekee paluusta vaikean, ja häntä tarvitaan enemmän kuin koskaan sairaalassa. Samaan aikaan Hertan huoli omasta pojastaan kasvaa - miksei hänelle vieläkään ole kerrottu missä poika on? Pimeydestä löytyy kuitenkin valoa eikä Herta ole antamassa periksi. Kyseessä on mukaansatempaavan historiallisen romaanisarjan toinen osa, jossa nuori ja vahva nainen taistelee itsenäisyydestä, tasa-arvosta ja oikeudesta omaan elämään.

© 2024 Storytel Original (Äänikirja): 9789180683005
© 2024 Storytel Original (E-kirja): 9789180670296

Kääntäjät: Kirsi Kokkonen

Julkaisupäivä

Äänikirja: 15. tammikuuta 2024
E-kirja: 15. tammikuuta 2024

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Lunasta tarjous
NO - Details page - Device banner - 894x1036
Cover for Herta 2

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Herta
    Herta Anna Sundbeck Klav
  2. Viaton sydän lyö
    Viaton sydän lyö Katarina Widholm
  3. Varjoja menneisyydestä
    Varjoja menneisyydestä Torill Thorup
  4. Viktoria
    Viktoria Aud Midtsund
  5. Polttavat raiteet, aseman varjo
    Polttavat raiteet, aseman varjo Jaana Piira
  6. En voi sua unhoittaa poies
    En voi sua unhoittaa poies Anu Vähäaho
  7. Malene Pipervikasta
    Malene Pipervikasta Monika N. Yndestad
  8. Hiekan siskot
    Hiekan siskot Leena Falttu
  9. Hannah: 1. Valinta
    Hannah: 1. Valinta Laila Brenden
  10. Uusi päivä
    Uusi päivä Natalie Normann
  11. Suurtilan tytär
    Suurtilan tytär Torill Thorup
  12. Valkea lilja
    Valkea lilja Ann-Christin Antell
  13. Sarastus
    Sarastus Virpi Hämeen-Anttila
  14. Rhanna - Unelmien saari
    Rhanna - Unelmien saari Christine Marion Fraser
  15. Rakkaudella Ester
    Rakkaudella Ester Esa Salminen
  16. Lähteen rannalla elämä
    Lähteen rannalla elämä Marika Tudeer
  17. Fredheimin perhe
    Fredheimin perhe Aud Midtsund
  18. Savua taivaalla
    Savua taivaalla Mikaela Nykvist
  19. Joulu Örndahlin ruukissa
    Joulu Örndahlin ruukissa Ann-Christin Antell
  20. Petsamon enkeli
    Petsamon enkeli Virpi Vainio
  21. Elina
    Elina Kate Helen Simonsen
  22. Kymmenen onnen Anna
    Kymmenen onnen Anna Paula Havaste
  23. Kristiina Vehnätukka
    Kristiina Vehnätukka Marja Hiltunen
  24. Piiritanssi
    Piiritanssi Leila Tuure
  25. Laahus
    Laahus Paula Havaste
  26. Klaanin vieraana
    Klaanin vieraana Kaisa Viitala
  27. Kasvattitytär
    Kasvattitytär Enni Mustonen
  28. Johanna
    Johanna Aud Midtsund
  29. Puuvillatehtaan varjossa
    Puuvillatehtaan varjossa Ann-Christin Antell
  30. Betty
    Betty Kaisa Ikola, Kaisa Viitala
  31. Ruhtinatar
    Ruhtinatar Raija Oranen
  32. Hakoisten Anna
    Hakoisten Anna R. M. Rosenberg
  33. Kyyhky ja susi
    Kyyhky ja susi Heli Galliano
  34. Väistyvän veden kaupunki
    Väistyvän veden kaupunki Leila Tuure
  35. Kohtalon kellot
    Kohtalon kellot Merja Kurkinen
  36. Kuninkaan Anna
    Kuninkaan Anna Ulla-Lena Lundberg
  37. Poldark - Kapinallinen
    Poldark - Kapinallinen Winston Graham
  38. Hatuntekijä
    Hatuntekijä Leila Tuure
  39. Kappelin salainen joulu
    Kappelin salainen joulu Laura Andersson
  40. Luotsilahden lapset
    Luotsilahden lapset Dorthe Erichsen
  41. Tammimäen Margareta
    Tammimäen Margareta Ursula Pohjolan-Pirhonen
  42. Haaveita – Averøyan Emma
    Haaveita – Averøyan Emma Harriet Hegstad
  43. Klaanin tytär
    Klaanin tytär Kaisa Viitala
  44. Peiliinkatsoja
    Peiliinkatsoja Leila Tuure
  45. Epävarmalla tiellä
    Epävarmalla tiellä Mikaela Nykvist
  46. Saarelaislaulu
    Saarelaislaulu Paula Havaste
  47. Eilisen sillat
    Eilisen sillat Leila Tuure
  48. Ennen lintuja
    Ennen lintuja Merja Mäki
  49. Helga
    Helga Eveliina Talvitie
  50. Tummat ja valkeat tulet
    Tummat ja valkeat tulet Leila Tuure
  51. Anna – kartanon opettajatar
    Anna – kartanon opettajatar K. Kuru
  52. Valinta
    Valinta Silja-Elisa Laitonen
  53. Uskollisuuden vala
    Uskollisuuden vala Christina Erikson
  54. Jäämeren laulu
    Jäämeren laulu Ingeborg Arvola

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Suosituin

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

29.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi

Lunasta tarjous