Himon viemää - eroottinen novelli

149 Arviota

2.9

Kesto
0T 32M
Kielet
Suomi
Formaatti
Kategoria

Erotiikka

"Kun hän istui siinä kameran edessä, hänen sormensa alkoivat kuin huomaamatta etsiytyä häpykukkulalle. Miesten härskit kommentit alkoivat tuntua kutkuttavilta. Kun he kirjoittivat, että heillä seisoi, ja kun he sanoivat toivovansa, että hän olisi heidän päällään. Silloin hänen sormenpäänsä vaelsivat häpyrakoon ja liukuivat klitoriksen yli. Hänestä oli ihanaa levittää sisältään tulevaa kosteutta kaikkialle alapäähänsä ja ennen kaikkea kostuttaa sillä klitoristaan. Hän kirjoitti chattiin koskettelevansa itseään, ja tämä aiheutti kiimaisten kommenttien tulvan. Katsojat kirjoittivat haluavansa nähdä, haluavansa maistaa ja haluavansa auttaa häntä laukeamaan."

Naisen poikaystävä on ihan mukava, mutta päivät seuraavat toisiaan samanlaisina, rutiininomaisina, seksittöminä. Nainen kaipaa jotakin, minkä avulla purkaa sisäiset jännitteensä, joten hän päättää katsella pornoa ja kaivaa läppärinsä esille. Haut ja halut johdattavat sivustolle, jossa on eri aiheisia videoklippejä ja keskustelua. Yhden sinisen linkin klikkaaminen johtaa kuitenkin siihen, että ruudulle ja koko maailmalle lävähtää nettikameran kautta suora lähetys naisen omasta makuuhuoneesta.

B. J. Hermanssonin taitavasti kirjoitetuissa novelleissa rosoisuus ja runollisuus kietoutuvat yhteen. Tekstien pohjalla oleva sävy saa lukijan pohtimaan ja kyseenalaistamaan yleisesti hyväksyttyjä käsityksiä, jotka usein liittyvät vallitseviin normeihin ja seksuaalisuuteen.

© 2019 Lust (Äänikirja): 9788726211610
© 2019 Lust (E-kirja): 9788726211566

Kääntäjät: Essi-Maaria Matalasalmi

Julkaisupäivä

Äänikirja: 14. marraskuuta 2019
E-kirja: 14. marraskuuta 2019

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Lunasta tarjous
NO - Details page - Device banner - 894x1036
Cover for Himon viemää - eroottinen novelli

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Niin makaa kuin petaa – eroottinen novelli
    Niin makaa kuin petaa – eroottinen novelli Alexandra Södergran
  2. Kutsu - eroottinen novelli
    Kutsu - eroottinen novelli Lea Lind
  3. Elokuvailta
    Elokuvailta Alexandra Södergran
  4. Apumies – eroottinen novelli
    Apumies – eroottinen novelli Marianne Sophia Wise
  5. Uusi ystävä – eroottinen novelli
    Uusi ystävä – eroottinen novelli Andrea Hansen
  6. Kirjaston viettelemä - eroottinen novelli
    Kirjaston viettelemä - eroottinen novelli Sarah Skov
  7. Korkeuksiin - eroottinen novelli
    Korkeuksiin - eroottinen novelli Olrik
  8. Lääkärileikki – eroottinen novelli
    Lääkärileikki – eroottinen novelli Olrik
  9. Lipuntarkastaja - eroottinen novelli
    Lipuntarkastaja - eroottinen novelli Andrea Hansen
  10. Piiskaa ja suudelmia - eroottinen novelli
    Piiskaa ja suudelmia - eroottinen novelli Andrea Hansen
  11. Pornoelokuvateatterissa – eroottinen novelli
    Pornoelokuvateatterissa – eroottinen novelli Chleo
  12. Unohtumaton yö – eroottinen novelli
    Unohtumaton yö – eroottinen novelli Maria Aguero
  13. Olavin naapuri - eroottinen novelli
    Olavin naapuri - eroottinen novelli Desirée Coy
  14. Kielletyt paikat: Kollega - eroottinen novelli
    Kielletyt paikat: Kollega - eroottinen novelli Vanessa Salt
  15. Pahat mielessä
    Pahat mielessä Alexandra Södergran
  16. Espanjalainen kesä – eroottinen novelli
    Espanjalainen kesä – eroottinen novelli Olrik
  17. Allaspoika – eroottinen novelli
    Allaspoika – eroottinen novelli Anita Bang
  18. Kehon kieltä: 9 eroottista novellia iltojen ratoksi
    Kehon kieltä: 9 eroottista novellia iltojen ratoksi Vanessa Salt, B. J. Hermansson, Maria Aguero, Vicktoria Gilles, Barbara Nordström, Nelly Blanck, Pilvi Pihlaja, Ava-Maria Aalto
  19. Uusi huoltomies – eroottinen novelli
    Uusi huoltomies – eroottinen novelli Ava-Maria Aalto
  20. Kahdet treffit – eroottinen novelli
    Kahdet treffit – eroottinen novelli Ava-Maria Aalto
  21. Voyeur - Sexy erotica
    Voyeur - Sexy erotica Cecilie Rosdahl
  22. Hiljaisuus, kuvaus, seksiä! - eroottinen novelli
    Hiljaisuus, kuvaus, seksiä! - eroottinen novelli B.J. Hermansson
  23. Halu – eroottinen novelli
    Halu – eroottinen novelli B. J. Hermansson
  24. Leikkikaverina Mr. X - Sexy erotica
    Leikkikaverina Mr. X - Sexy erotica Olrik
  25. Tervetuloa Kittyyn - eroottinen novelli
    Tervetuloa Kittyyn - eroottinen novelli Elena Lund
  26. Juhannusyö - eroottinen novelli
    Juhannusyö - eroottinen novelli Katja Slonawski
  27. Tulella leikkimistä – eroottinen novelli
    Tulella leikkimistä – eroottinen novelli B. J. Hermansson
  28. Rakas lankomies - eroottinen novelli
    Rakas lankomies - eroottinen novelli Andrea Hansen
  29. Pääsiäisajan Himoa - eroottinen novelli
    Pääsiäisajan Himoa - eroottinen novelli Katja Slonawski
  30. Yövieras – eroottinen novelli
    Yövieras – eroottinen novelli B. J. Hermansson
  31. Sähkökatko opiskelija-asuntolassa - eroottinen novelli
    Sähkökatko opiskelija-asuntolassa - eroottinen novelli Alexandra Södergran
  32. Kolmen kimppa – eroottinen novelli
    Kolmen kimppa – eroottinen novelli Eme Johansson
  33. Professori – eroottinen novelli
    Professori – eroottinen novelli My Lemon
  34. Mystinen metsuri – eroottinen novelli
    Mystinen metsuri – eroottinen novelli Ava-Maria Aalto
  35. Kämppikseni leikkikalu - eroottinen novelli
    Kämppikseni leikkikalu - eroottinen novelli Sarah Skov
  36. Metsänväki - Sexy erotica
    Metsänväki - Sexy erotica Olrik
  37. Autoseksisukupolvi - Sexy erotica
    Autoseksisukupolvi - Sexy erotica Sarah Skov
  38. Amatöörielokuva – eroottinen novelli
    Amatöörielokuva – eroottinen novelli B. J. Hermansson
  39. Yhteisö - eroottinen novelli
    Yhteisö - eroottinen novelli B.J. Hermansson
  40. Oppipoika – eroottinen novelli
    Oppipoika – eroottinen novelli Camille Bech
  41. Syntymäpäivälahja - Sexy erotica
    Syntymäpäivälahja - Sexy erotica Linda G.
  42. Naapuriapua - eroottinen novelli
    Naapuriapua - eroottinen novelli Beatrice Nielsen
  43. Opettaja – eroottinen novelli
    Opettaja – eroottinen novelli B. J. Hermansson
  44. Ystävänpäivä: Intohimon paratiisi - eroottinen novelli
    Ystävänpäivä: Intohimon paratiisi - eroottinen novelli Malin Edholm
  45. Pornotähti - eroottinen novelli
    Pornotähti - eroottinen novelli Fabien Dumaître
  46. Plasebo – eroottinen novelli
    Plasebo – eroottinen novelli Cupido
  47. Liha - eroottinen novelli
    Liha - eroottinen novelli Lea Lind
  48. Hiihtoflirtti - eroottinen novelli
    Hiihtoflirtti - eroottinen novelli Lea Lind
  49. Aisankannattaja – eroottinen novelli
    Aisankannattaja – eroottinen novelli B. J. Hermansson
  50. Pastori - eroottinen novelli
    Pastori - eroottinen novelli B.J. Hermansson
  51. Siepattu - eroottinen novelli
    Siepattu - eroottinen novelli Reiner Larsen Wiese
  52. Maatapanon aika: Kiihkeitä eroottisia novelleja jaettavaksi parisi kanssa
    Maatapanon aika: Kiihkeitä eroottisia novelleja jaettavaksi parisi kanssa Camille Bech, Alexandra Södergran, Vanessa Salt, Julie Jones, Alicia Luz, Nicolas Lemarin, Chrystelle LeRoy
  53. Syö kanssani - Sexy erotica
    Syö kanssani - Sexy erotica Sarah Skov
  54. Krokeja korona-aikaan – eroottinen novelli
    Krokeja korona-aikaan – eroottinen novelli Vanessa Salt
  55. Ei ole Gaian voittanutta – eroottinen novelli
    Ei ole Gaian voittanutta – eroottinen novelli Camille Bech
  56. Syntymäpäivälahja
    Syntymäpäivälahja Cupido
  57. Vanja-tädin kuumat päiväkirjat ja muita eroottisia novelleja
    Vanja-tädin kuumat päiväkirjat ja muita eroottisia novelleja Andrea Hansen, Snezana Lindskog, B. J. Hermansson
  58. Polyamoriaa Pariisissa – eroottinen novelli
    Polyamoriaa Pariisissa – eroottinen novelli Lisa Vild
  59. Sugargirl - eroottinen novelli
    Sugargirl - eroottinen novelli Lisa Vild
  60. Astronautti – eroottinen novelli
    Astronautti – eroottinen novelli Vanessa Salt
  61. Ystävänpäivän yö - eroottinen novelli
    Ystävänpäivän yö - eroottinen novelli Katja Slonawski
  62. Camgirl - eroottinen novelli
    Camgirl - eroottinen novelli Lisa Vild
  63. Karkki vai kepponen – eroottinen novelli
    Karkki vai kepponen – eroottinen novelli Vanessa Salt
  64. Joulutoive - eroottinen novelli
    Joulutoive - eroottinen novelli Malin Edholm
  65. Intohimon heijastuksia – eroottinen novelli
    Intohimon heijastuksia – eroottinen novelli Malin Edholm
  66. Sopii käteville – eroottinen novelli
    Sopii käteville – eroottinen novelli Vanessa Salt
  67. Muukalainen – eroottinen novelli
    Muukalainen – eroottinen novelli Katja Slonawski
  68. Hillitön halu - eroottinen novelli
    Hillitön halu - eroottinen novelli Vicktoria Gilles
  69. Lumous – eroottinen novelli
    Lumous – eroottinen novelli Marguerite Nousville
  70. Lesbounelmia - eroottinen novelli
    Lesbounelmia - eroottinen novelli Sarah Skov
  71. Carpe noctem – eroottinen novelli
    Carpe noctem – eroottinen novelli Saga Stigsdotter
  72. Ruokaseksiä – eroottinen novelli
    Ruokaseksiä – eroottinen novelli Vanessa Salt
  73. Esineellistä minut – eroottinen novelli
    Esineellistä minut – eroottinen novelli Sarah Skov
  74. Kielletyt paikat ja muita kiimaisen eroottisia novelleja
    Kielletyt paikat ja muita kiimaisen eroottisia novelleja Alexandra Södergran, Vanessa Salt
  75. Maaliskuu – eroottinen novelli
    Maaliskuu – eroottinen novelli Betty Frank Simonsen
  76. Syntitunturi – eroottinen novelli
    Syntitunturi – eroottinen novelli B. J. Hermansson
  77. Kuumaa: Eroottista lukemista auringonottohetkiin
    Kuumaa: Eroottista lukemista auringonottohetkiin Andrea Hansen, Alexandra Södergran, Olrik, Malin Edholm, B. J. Hermansson, Beatrice Nielsen, Saga Stigsdotter, Pirkko Vene
  78. Body language – eroottinen novelli
    Body language – eroottinen novelli Nicolas Lemarin
  79. Happy Cocks – eroottinen novelli
    Happy Cocks – eroottinen novelli Saga Stigsdotter
  80. Tip – eroottinen novelli
    Tip – eroottinen novelli Anne-Marie Vedsø Olesen
  81. Lumi – eroottinen novelli
    Lumi – eroottinen novelli Kristiane Hauer
  82. Äitipuoli – eroottinen novelli
    Äitipuoli – eroottinen novelli B. J. Hermansson
  83. Kuvaaja – eroottinen novelli
    Kuvaaja – eroottinen novelli B. J. Hermansson

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu
Suosituin

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

29.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi

Lunasta tarjous