Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja, e-kirjoja ja podcasteja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Lunasta tarjous
NO - Details page - Device banner - 894x1036

Hyvän tekemisen markkinat

1 Arviota

5

Kieli
Suomi
Format
Kategoria

Tietokirjallisuus

Kansainvälisen auttamisen ala on kasvanut, ammatillistunut ja kaupallistunut huimaa vauhtia 25 viime vuoden aikana. Nykyinen talousjärjestelmä on mahdollistanut järjestöjen kasvun mutta myös pakottanut ne mukaan kaupalliseen kilpailuun. Se on muuttanut alan markkinointikuvastoa, jossa hyödynnetään julkisuuden henkilöitä ja etsitään toimittajia kiinnostavia sankaritarinoita. Apu myös paketoidaan yhä useammin pieniksi projekteiksi, joita on helppo kaupata rahoittajille ja lahjoittajille. Pikavoittojen tavoittelussa kokonaiskuva voi kuitenkin hämärtyä. Hyvän tekemisen markkinat arvostelee kasvun logiikkaa ja kuvaa ristiriitaa hyvän tekemisen ja markkinaehtoisen toiminnan välillä. Se tarkastelee kansainvälisten ja suomalaisten järjestöjen tarinoiden avulla, miten alan toimijat ovat syntyneet ja muuttuneet sekä millaisia vaikutuksia kehityksellä on ollut. Onko kutsumus kilpailun myötä muuttunut uraksi ja bisnekseksi? Kumpi voittaa, kun järjestöt joutuvat valitsemaan arvojen ja oman selviytymisensä välillä?

© 2017 Gaudeamus (E-kirja): 9789523455078

Julkaisupäivä

E-kirja: 31. lokakuuta 2017

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Oppi toivosta Risto Saarinen
  2. Jakautuuko Suomi?: Eriarvoisuus tutkijoiden, toimittajien ja taiteilijoiden silmin Johanna Vehkoo
  3. Voittajien varjot: Elämää eriarvoisten tasavallassa Asta Leppä
  4. Kuka hullu haluaa poliitikoksi Ville Blåfield
  5. Konflikti: Talous ja politiikka Mikko Jakonen
  6. Kategoriat, kulttuuri & moraali: Johdatus kategoria-analyysiin Arja Jokinen
  7. Terveyssosiologian linjoja Sakari Karvonen
  8. Dialogi demokratiassa Kai Alhanen
  9. Viisastuminen sallittu: Esseitä Jarkko Tontti
  10. Pakolaisuudesta kotiin Ulla Siirto
  11. Oikeudenmukaisuuden ongelma Matti Häyry
  12. Rajattomasti rahaa niukkuudessa Paavo Järvensivu
  13. Tasa-arvo. Nyt! Melinda Gates
  14. Paksunahkaisuudesta suurisieluisuuteen: Hyveet työssä ja elämässä Antti Kylliäinen
  15. Iran: Vihreän liikkeen digitaalinen vallankumous Liisa Liimatainen
  16. Kaakkois-Aasia: Talous, ympäristö ja yhteiskunta Erja Kettunen
  17. Mediapoliitikko Pekka Isotalus
  18. Kertomuksen keinoin: Tarinallisuus mediassa ja tietokirjallisuudessa Mikko T. Virtanen
  19. Sävyttömät sanat: Kun vastakkainasettelut saivat vallan Asta Leppä
  20. Tervetuloa jäteyhteiskuntaan!: Aineellisen ylijäämän kanssa eläminen Jarno Valkonen
  21. Mahdollisuuksien maa: Yhdysvaltojen vaihtoehtoinen tulevaisuus Bernie Sanders
  22. Hoivan arvoiset: Vaiva yhteiskunnan ytimessä Lena Näre
  23. Paulo Freire: Sorrettujen pedagogi Juha Suoranta
  24. Edvard Westermarck: Totuuden etsijä Niina Timosaari
  25. Tarinallinen journalismi Maria Lassila-Merisalo
  26. John Deweyn estetiikka: Kokemus, luonto ja kulttuuri Kalle Puolakka
  27. Kaikenlaista rohkeutta Ilari Hetemäki
  28. Markkinat, valtio & eriarvoisuus Matti Tuomala
  29. Totuudenjälkeinen talouspolitiikka: Thatcherista Trumpiin Christer Lindholm
  30. Saamattomat Siltamäki Koskinen
  31. Twitter viestintänä Pekka Isotalus
  32. Rajan taju: Filosofisia esseitä Leila Haaparanta
  33. Koko elämä töihin: Koulutus tietokykykapitalismissa Heikki Pasanen
  34. Päätoimittaja: Työtä sananvapauden arjessa Riitta Korhonen
  35. Työ, talous ja sielu John Ruskin
  36. Suomi omaksi kodiksi: Kotouttamispolitiikka ja sen kehittämismahdollisuudet Pasi Saukkonen
  37. Media television jälkeen: Tutkimusmatka tarinoiden tulevaisuuteen Pauli Kopu
  38. Ratkaiseva humanisti: Kaksitoista innostavaa tarinaa työelämästä Lotta Aarikka
  39. 1900-luvun ranskalainen yhteiskuntateoria Miikka Pyykkönen
  40. Taantuvan tasa-arvon kirkko Anni Tsokkinen
  41. Tietokirjallisuuden lajit ja rajat Anne Mäntynen
  42. Epävarma elämä: Tutkielma selviytymisestä ja jaetusta tunnosta Mika Pekkola
  43. Näkymätön kylä Anna Kontula
  44. Pitkäveteisyyden filosofiaa Kalle Haatanen

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Originals + eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi
  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous
Suosituin

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi
  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi
  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

24.99 € /kuukausi
  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 €/kuukausi
  • 2-6 tiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi
Aloita ilmainen kokeilu