Ilonhilaaja

6 Arviota

3

Kesto
6T 36M
Kielet
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

Kyrönsarven kunnan ansioitunut verojohtaja Kosti Korvensuo on jäämässä eläkkeelle. Naisvaltaisella alalla Kosti on saanut huomata, etteivät kaksimieliset vitsit olekaan enää yhtä hauskoja kuin hänen nuoruudessaan. Eteen lävähtää huomautus naispuoliselta esimieheltä.

Samaan aikaan Donald Trump valitaan Yhdysvaltain presidentiksi. Kosti Korvensuo pohtii, miksi Trumpin kaltainen tunnettu seksuaalinen ahdistelija saa maailman vaikutusvaltaisimman pestin, kun Kosti itse ei saa edes vähän puristaa naisia takapuolesta ilman rangaistusta.

Kun Korvensuo jää eläkkeelle, aukeaa mahdollisuus ehdokkuudelle kunnallisvaaleissa. Miten työvuosien käytös vaikuttaa äänestäjien mieliin?

Panu Rajalan satiirinen romaani hilaa väkisin ilon pintaan ajankohtaisten aiheiden parissa.

Panu Rajala on suomalainen kirjailija ja tutkija. Koulutukseltaan hän on filosofian tohtori. Rajala on toiminut muun muassa MTV Oy:n teatteripäällikkönä, Hiidenkivi-lehden päätoimittajana sekä Tampereen yliopistossa teatterin ja draaman tutkimuksen professorina. Rajala on työskennellyt myös teatteriohjaajana sekä elokuvan parissa dramaturgina. Hänen laaja kirjallinen tuotantonsa käsittää mm. useita elämäkertoja tunnetuista suomalaisista kulttuuripersoonista.

© 2021 SAGA Egmont (Äänikirja): 9788726941739

Julkaisupäivä

Äänikirja: 27. toukokuuta 2021

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Lunasta tarjous
NO - Details page - Device banner - 894x1036
Cover for Ilonhilaaja

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Ujo Diiva - oopperalaulajatar Ritva Auvinen
    Ujo Diiva - oopperalaulajatar Ritva Auvinen Satu Strömberg
  2. Riitta Uosukainen: Punainen vaate
    Riitta Uosukainen: Punainen vaate Aino Suhola
  3. Lassen oppivuodet
    Lassen oppivuodet Lasse Pöysti
  4. Suurella sydämellä: Toimittajana ja naisena
    Suurella sydämellä: Toimittajana ja naisena Hilla Blomberg
  5. Pasi Kaunisto - Elävän laulajan sielu
    Pasi Kaunisto - Elävän laulajan sielu Milja Kaunisto
  6. Saksitanssi: Risto Helinin ihmeellinen elämä
    Saksitanssi: Risto Helinin ihmeellinen elämä Tuula Nieminen
  7. Kirsi Siren – Elämäni näytökset
    Kirsi Siren – Elämäni näytökset Kirsi Siren
  8. Ingrid. Ingrid Bergmanin elämä
    Ingrid. Ingrid Bergmanin elämä Charlotte Chandler
  9. Vanhuustutkijan koronavuosi: Myöhäiskeski-ikä ja pitkäikäisyyden vallankumous
    Vanhuustutkijan koronavuosi: Myöhäiskeski-ikä ja pitkäikäisyyden vallankumous Marja Jylhä
  10. Senaatin ratsumies
    Senaatin ratsumies Panu Rajala
  11. Riitta Nelimarkka – Hiekanjyvässä kallio
    Riitta Nelimarkka – Hiekanjyvässä kallio Anna-Liisa Hämäläinen, Riitta Nelimarkka
  12. Suorituksesta vapaa alue
    Suorituksesta vapaa alue Leena Huovinen
  13. Sylvi Salonen - Viimeinen diiva: Elämäkerta
    Sylvi Salonen - Viimeinen diiva: Elämäkerta Ismo Loivamaa, Pirkko Vekkeli
  14. Kallellaan: Isän päiväkirja
    Kallellaan: Isän päiväkirja Jari Tervo
  15. Ensilento ja Viimeinen mohikaani: Muistoja
    Ensilento ja Viimeinen mohikaani: Muistoja Pirkka-Pekka Petelius
  16. Lailasta Almaan: Suomalaisten naisten populaarimusiikin historia
    Lailasta Almaan: Suomalaisten naisten populaarimusiikin historia Tiina Käpylä, Anna-Elena Pääkkölä
  17. Ilon ja surun säveliä: Abban koko tarina
    Ilon ja surun säveliä: Abban koko tarina Jan Gradvall
  18. Mogadishun taksiasema
    Mogadishun taksiasema Leo Makkonen
  19. Thomas Sandholm: Syntynyt viittomaan
    Thomas Sandholm: Syntynyt viittomaan Sami Koski, Thomas Sandholm
  20. Astrid Lindgren: Tämä päivä, yksi elämä
    Astrid Lindgren: Tämä päivä, yksi elämä Jens Andersen
  21. Heidi Herala: Teatteria koko elämä
    Heidi Herala: Teatteria koko elämä Liisa Talvitie
  22. Taistelujen nainen: Tekla Hultin ja kamppailu vapaudesta
    Taistelujen nainen: Tekla Hultin ja kamppailu vapaudesta Reetta Hänninen
  23. Laulu vapaudelle. Muistelmani.
    Laulu vapaudelle. Muistelmani. Arja Saijonmaa
  24. Karita Mattila - korkealta ja kovaa
    Karita Mattila - korkealta ja kovaa Raila Kinnunen
  25. Kairojen kosmopoliitti: Annikki Kariniemen elämä ja teot
    Kairojen kosmopoliitti: Annikki Kariniemen elämä ja teot Outi Hytönen
  26. Jukka Rintala: Elämänviiva
    Jukka Rintala: Elämänviiva Ulla-Maija Paavilainen
  27. Tauno Palo
    Tauno Palo Lauri Meri
  28. Presidentin tytär: Annikki Paasikiven elämä ja rakkaus
    Presidentin tytär: Annikki Paasikiven elämä ja rakkaus Liisa-Maria Hakala-Zilliacus
  29. Uhma ja intohimo
    Uhma ja intohimo Satu Hassi
  30. Tunnustuksia – Oskari Katajisto: Tunnustuksia
    Tunnustuksia – Oskari Katajisto: Tunnustuksia Arto Leivo
  31. Raul Reiman: Iskelmäsanoittajan elämä
    Raul Reiman: Iskelmäsanoittajan elämä Antti Luukkanen, Juha-Matti Tammela
  32. Unohtakaa tyttärenne
    Unohtakaa tyttärenne Sandra Gregory
  33. Ei, rouva presidentti
    Ei, rouva presidentti Pirjo Houni, Maria Romantschuk
  34. Elämäni tilaisuudet: Paavo Turtiaisen tie tähtien keittiöön
    Elämäni tilaisuudet: Paavo Turtiaisen tie tähtien keittiöön Tuija Pallaste
  35. Rakas Aira
    Rakas Aira Sauli Miettinen
  36. On tapahtunut jotakin hyvää: Juicen ja Sarin yhteinen elämä
    On tapahtunut jotakin hyvää: Juicen ja Sarin yhteinen elämä Tuomas Marjamäki
  37. Alli Paasikivi: Eturivin taustavaikuttaja
    Alli Paasikivi: Eturivin taustavaikuttaja Aura Korppi-Tommola
  38. Esko Salminen: Elämä Eskona & Toinen näytös
    Esko Salminen: Elämä Eskona & Toinen näytös Esko Salminen, Raila Kinnunen
  39. Mummo vastaan muu maailma
    Mummo vastaan muu maailma Terttu Lensu
  40. Valoa ja varjoja – Jukka Jokiniemi, sokean elämäntarina
    Valoa ja varjoja – Jukka Jokiniemi, sokean elämäntarina Liisa Talvitie
  41. Riivattu ja siunattu: Kalle Holmbergin elämä ja teot
    Riivattu ja siunattu: Kalle Holmbergin elämä ja teot Annina Holmberg
  42. Palo: Jukka-Pekka Palon elämä
    Palo: Jukka-Pekka Palon elämä Liisa Talvitie
  43. Jäin yöksi
    Jäin yöksi Mikko Kangasjärvi, Jukka Poijärvi
  44. Kuningatar Sonja
    Kuningatar Sonja Ingar Sletten Kolloen
  45. Milana: Elämäni Laila Kinnusen tyttärenä
    Milana: Elämäni Laila Kinnusen tyttärenä Merja Asikainen
  46. Satu Silvon yhdeksän elämää
    Satu Silvon yhdeksän elämää Annina Holmberg
  47. Kourallinen onnea
    Kourallinen onnea Richard E. Grant
  48. Äiti: Muistelma
    Äiti: Muistelma Hannu Mäkelä
  49. Uskomaton Aira Samulin
    Uskomaton Aira Samulin Sauli Miettinen
  50. Tähdet meren yllä - suomalaisen tangon tarina
    Tähdet meren yllä - suomalaisen tangon tarina Timo Kalevi Forss
  51. Aki Sirkesalo – Musiikki soi
    Aki Sirkesalo – Musiikki soi Laura Haarala, Antti Luukkanen
  52. Stadin väkeä
    Stadin väkeä Anna Kortelainen
  53. Molle: Rauni Mollbergin elämä ja elokuvat
    Molle: Rauni Mollbergin elämä ja elokuvat Niko Jutila
  54. Satumaa - Reijo Taipaleen tarina
    Satumaa - Reijo Taipaleen tarina Hellevi Pouta
  55. Jukka Kuoppamäki – Elämän mittainen laulu
    Jukka Kuoppamäki – Elämän mittainen laulu Ari Mennander, Kaisa Rautanen
  56. Semmarit
    Semmarit Valtteri Mörttinen
  57. Yoko Ono: Elämäkerta
    Yoko Ono: Elämäkerta David Sheff
  58. Kaikki häämatkani
    Kaikki häämatkani Markus Ahokangas
  59. Auringonpimennys
    Auringonpimennys Aira Samulin
  60. Vesterinen yhtyeineen
    Vesterinen yhtyeineen Antti Heikkinen
  61. Olli Ahvenlahti, piano
    Olli Ahvenlahti, piano Mikko Mattlar
  62. Madame: Minna Craucherin levoton elämä
    Madame: Minna Craucherin levoton elämä Kari Selén
  63. Suomen nuijituin nainen. Anni Polvan elämä ja teokset
    Suomen nuijituin nainen. Anni Polvan elämä ja teokset Juha Hurme
  64. Hilkka Ahde, sinisilmäinen optimisti
    Hilkka Ahde, sinisilmäinen optimisti Liisa Talvitie
  65. Catherine: Walesin prinsessa
    Catherine: Walesin prinsessa Robert Jobson
  66. Minkä mitäkin Tyrolista
    Minkä mitäkin Tyrolista Juhani Aho
  67. Marjo Leinonen – Punaisia päin
    Marjo Leinonen – Punaisia päin Tommi E. Virtanen, Marjo Leinonen
  68. Danny - koko show
    Danny - koko show Antti Heikkinen
  69. Enkeli tulessa: Elinan suljetut elämät
    Enkeli tulessa: Elinan suljetut elämät Panu Rajala
  70. Läpikotaisin: Muistelmat
    Läpikotaisin: Muistelmat Demi Moore
  71. Muska
    Muska Sauli Miettinen
  72. Pepe Willberg: Muuttuvat tiet
    Pepe Willberg: Muuttuvat tiet Sauli Miettinen

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu
Suosituin

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

29.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi

Lunasta tarjous