Joni
- Kirjailija
- Lukija
- Kustantaja
Pahantekijät ja väärintekijät
Kale Puontin kuudes dekkari Joni paiskaa Pasilan Myrkyn poliisit katujengien väkivaltaisiin välienselvittelyihin, ja murhatutkimuksissa pääepäillyksi nousee vaarallisen katkera mies.
Kaksi laukausta kajahtaa kontulalaisen kerrostalon pihassa, ja mies lyyhistyy kuolleena maahan. Ojanen ja Kurki järjestäytyneen rikollisuuden yksiköstä ovat juuri lopettelemassa työvuoroaan, kun rikosylikonstaapeli Kaartamo antaa komennon takaisin.
Ylitöihin passitettujen miesten saapuessa rikospaikalle huppariin pukeutunut surmaaja on jo kadonnut omille teilleen kenenkään huomaamatta. Ammuttu tunnistetaan mieheksi, joka on ollut poliisin kiikarissa huumebisneksiensä takia, mutta kaduilla hänet tunnetaan paremmin kovamaineisen 900-katujengin pomona.
Vähän myöhemmin myös toisen jengin ykkösmies löytyy ammuttuna. Puheet ilmiliekkeihin syttyneestä jengisodasta yltyvät, mutta Pasilan Myrkylle avautuukin aivan toiseen suuntaan osoittava tutkintalinja, kun ensimmäisen murhan ampuma-aseen omistaja saadaan jäljitetyksi. Eikä se mies kuulu katujengeihin, kaukana siitä.
Kale Puonti (s. 1962) työskenteli yli 30 vuotta Helsingissä huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa, ja hän on ollut mukana monissa suurta julkisuutta saaneissa jutuissa. Puonti tunnetaan vakuuttavan realistisesta Pasilan Myrkky -dekkarisarjastaan, jonka viides osa Fadi sai Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon 2023. Sarjan neljästä ensimmäisestä kirjasta on myyty tv- ja elokuvaoikeudet.
© 2024 Bazar (Äänikirja): 9789524031516
© 2024 Bazar (E-kirja): 9789524031509
Julkaisupäivä
Äänikirja: 5. tammikuuta 2024
E-kirja: 5. tammikuuta 2024
Saattaisit pitää myös näistä
- Manni Kale Puonti
- Rurik - Lakeuden legenda Christian Rönnbacka
- Jabi: Lukijana Mika Ilmén Christian Rönnbacka, Mika Ilmén
- Operaatio Troijalainen Christian Rönnbacka
- Ilmiantaja Kale Puonti
- Verivelka Arttu Tuominen
- Nuku, perkele! Christian Rönnbacka
- Käpylä Hannu Vuorio
- Henna Björk: Isku Christian Rönnbacka
- Sinun puolestasi vuodatettu: Lainvartijat 1 Niko Rantsi
- Muistilabyrintti Arttu Tuominen
- Kuokkavieraat Jari Salonen
- Koukku Jarkko Sipilä
- Alec Arttu Tuominen
- Kävikö käry?: Vakuutusetsivien parhaat tarinat Christian Rönnbacka
- Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin Saara Salminen
- Nico Lingman: Sodassa ja rakkaudessa Miia Saari
- Itsekkyyden aika: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin Liisa Keltikangas-Järvinen
- Pelko ja viha Joonas Vaara
- Harry Potter ja viisasten kivi J.K. Rowling
- Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina Kati Pukki, Janne Lehtonen
- Olga Temonen (Olgan ääni). Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Sinä kuolet huomenna Tapani Bagge, Toni Hakala
- Helmasynti Linda Jakobsson
- Let them -teoria: Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Pohjois-Savon Escobar Tatiana Elf
- Vuokralainen Freida McFadden
- Varjeltu Max Seeck
- Saamaton perfektionisti ja ADHD:n viisi muuta paradoksia Juulia Järvdike
- Olga Temonen. Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
Valitse tilausmalli
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Premium
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Standard
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Unlimited
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Family
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Flex
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Minulla on
Kampanjakoodi