Kaamosmurhat

12 Arviota

3.7

Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Dekkarit

Kylmäävä trilleri vihasta ja kostosta pienessä pohjoisessa yhteisössä, maassa, jossa talviaurinko ei nouse horisontin ylle ja päivä kestää vain pari sinihämärää tuntia.

Nils Mattis löytää Esrangen avaruuskeskuksen väestönsuojasta paloitellun miehen ruumiin. Poliisia Nils ei tohdi kutsua karmean löytönsä ääreen, koska on juuri itse salakaatanut hirven lähialueella. Kun poliisille selviää myöhemmin, että Nils on ollut ruumiin löytöpaikalla, tästä tulee epäilty. Koutokei-noon asettuneen apulaissyyttäjä Anna Magnussonin on jälleen kerran tultava sukunsa avuksi. Kiirunan poliisiasemalle viransijaiseksi lähetetty Melker Grundström yrittää parhaansa mukaan selvittää porovarkauksia, joiden käsittelyä paikallinen poliisi on jo vuosia vältellyt. Nyt hänen on otettava hoitaakseen myös väestönsuojasta löytyneen tuntemattoman ruumiin tapaus.

Juuri kun näyttää siltä, että uhrin henkilöllisyys on selvinnyt, tapaus muuttuu vielä monimutkaisemmaksi. Sama mies löydetään uudestaan. Tällä kertaa oman asuntonsa lattialta suurikaliiperisella aseella päähän ammuttuna.

• Ruotsin dekkariakatemian palkitsema kirjailija • Sarjan kolmas rikosromaani on edeltäjiensä tavoin ladattu pohjoisen karulla eksotiikalla ja jäätävällä jännityksellä. • Tarina sijoittuu saamelaisyhteisöön Suomen rajan tuntumaan, Pohjois-Norjan Koutokeinoon.

Lars Pettersson on ruotsalainen elokuva-alan freelancer. Hän on tuottanut elokuvia, tv-sarjoja, doku-mentteja ja reportaaseja. Hän on työskennellyt myös opettajana ja tuottajana Ruotsin televisiossa. Pettersson viettää talvet Norjan Koutokeinossa. Häneltä on aiemmin ilmestynyt rikosromaanit Koutokeino, kylmä kosto sekä Verijäljet lumessa.

© 2017 Minerva (E-kirja): 9789523125407

Kääntäjät: Jänis Louhivuori

Julkaisupäivä

E-kirja: 15. elokuuta 2017

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
Cover for Kaamosmurhat

Saattaisit pitää myös näistä

Valitse tilausmalli

  • Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa. 

Suosituin

Premium

Kuuntele ja lue usein

19.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Standard

Kuuntele ja lue säännöllisesti

16.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Kuuntele ja lue rajattomasti

29.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Jaa tarinat koko perheelle

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • 2-6 käyttäjätiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kk

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit

9.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kk

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu