Kaatuminen

80 Arviota

3.7

Pituus
9T 51M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

"Nyt vaan pitää pärjätä."

Tarkkanäköinen romaani taloudesta, ihmisistä ja inhimillisyydestä.

Eme, Heljä ja Timppa elävät lapsuuttaan ja nuoruuttaan lama-Suomessa. Kaikesta leikataan, ihmiset ovat hädissään ja sanat kovia, silti pitää pärjätä. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin kaikki kolme ovat selvinneet aikuisiksi.

Eme on maalari ja yksinhuoltaja, jonka ainoa lapsi makaa sairaalan teho-osastolla kaaduttuaan ostarilla hämärissä olosuhteissa. Mitä on tapahtunut?

Timppa on it-asiantuntija, jonka elämä on ihan hyvää, mutta silti on koko ajan hankala olla.

Heljä on psykoterapeutti, joka ei muista milloin viimeksi oli lomalla. Ja on muutakin; kuin elämä olisi kenkä, johon hänen jalkansa ei yksinkertaisesti mahdu.

Hanna Rytin piinaavan tarkkanäköinen romaani tarkastelee 1990-luvun jättämiä jälkiä kolmen henkilöhahmon kautta. Vaivihkaa irralliset elämät kietoutuvat yhteen kuin moneen kertaan solmulle sidotut langat. 1990-luvun lama kaatoi Suomen talouden, eivätkä kaikki kaadetut ole vieläkään päässeet jaloilleen.

Hanna Ryti (s. 1977) on suomalainen teatteriohjaaja, kirjailija ja näytelmäkirjailija. Kaatuminen on hänen neljäs romaaninsa.

© 2025 WSOY (Äänikirja): 9789510511596
© 2025 WSOY (E-kirja): 9789510511589

Julkaisupäivä

Äänikirja: 16. huhtikuuta 2025
E-kirja: 16. huhtikuuta 2025

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
Cover for Kaatuminen

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Kiltti poika
    Kiltti poika Antti Rönkä
  2. Arvaamaton
    Arvaamaton Anna Järvinen
  3. Äärimmäisellä laidalla
    Äärimmäisellä laidalla Jenni Linturi
  4. Sairastapauksia
    Sairastapauksia Loviisa Pihlakoski
  5. Erojen kirja
    Erojen kirja Aina Bergroth
  6. Mies jolla on naisen sydän
    Mies jolla on naisen sydän Jussi Lehtonen
  7. Tervetuloa sairaiden valtakuntaan
    Tervetuloa sairaiden valtakuntaan Hanna Bervoets
  8. Kosminen tanssija
    Kosminen tanssija Anna-Liisa Ahokumpu
  9. Safe space
    Safe space Hanna Arvela
  10. Dinosaureeni
    Dinosaureeni Sami Oskari Lahtinen
  11. Hyvä näin
    Hyvä näin Maarit Verronen
  12. Tyttö
    Tyttö Sanna Vainio
  13. Hekuma
    Hekuma Elina Airio
  14. Pimeää kaikkina vuorokauden aikoina
    Pimeää kaikkina vuorokauden aikoina Terhi Kivikoski
  15. Miten meistä tuli ihmisiä
    Miten meistä tuli ihmisiä Noora Vallinkoski
  16. Laakso
    Laakso Emilia Suviala
  17. Bilbao
    Bilbao Hanna Lantto
  18. Minun työni
    Minun työni Olga Ravn
  19. Näin minä sen kirjoitin
    Näin minä sen kirjoitin Helmi Kekkonen
  20. Musta aukko
    Musta aukko Reetta Aalto
  21. Hyvästi itä
    Hyvästi itä Satu Laatikainen
  22. Voittajantunti
    Voittajantunti Iida Sofia Hirvonen
  23. Päähenkilö
    Päähenkilö Johannes Ekholm
  24. Niin kaunis on maa
    Niin kaunis on maa Markku Pääskynen
  25. Hurmos
    Hurmos Evelin Kask
  26. Haraldin äiti
    Haraldin äiti Johanna Frid
  27. Stigma
    Stigma Vy Tram
  28. Pietarsaari, jota kukaan ei halua
    Pietarsaari, jota kukaan ei halua Rosanna Fellman
  29. Rakkaus ei kuole, vaikka annoin sille kourallisen unilääkkeitä
    Rakkaus ei kuole, vaikka annoin sille kourallisen unilääkkeitä Dante Lehtinen
  30. Varjotajunta
    Varjotajunta Harry Salmenniemi
  31. Karkuteillä
    Karkuteillä Aura Nurmi
  32. Kiinteistö
    Kiinteistö Maija Sirkjärvi
  33. Kerro minulle äidistäsi
    Kerro minulle äidistäsi Tiina Katriina Tikkanen
  34. Auringon syy
    Auringon syy Ivan Maniraho
  35. Alkuhuuto
    Alkuhuuto Ossi Nyman
  36. Kani nimeltä Paisti
    Kani nimeltä Paisti Ville Similä
  37. Valvoja
    Valvoja Maisku Myllymäki
  38. Kirkasta ja välähtelevää
    Kirkasta ja välähtelevää Helena Sinervo
  39. Muoviaurinko: Muitalus čálgama birra
    Muoviaurinko: Muitalus čálgama birra Iida Aikio
  40. Haittaako jos hengitän
    Haittaako jos hengitän Laura Finska
  41. bigmacbeth
    bigmacbeth Laura Laakso
  42. Syytös: Muuan akateeminen komitragedia
    Syytös: Muuan akateeminen komitragedia Hanna Kuusela
  43. Leikin varjolla
    Leikin varjolla Liila Jokelin
  44. Unohdus
    Unohdus Ina Mutikainen
  45. Viime ajat
    Viime ajat Katja Raunio
  46. Perätilassa
    Perätilassa Soili Pohjalainen
  47. Hienon elämän illuusio
    Hienon elämän illuusio Katri Naukari
  48. Leipää ja maitoa
    Leipää ja maitoa Karolina Ramqvist
  49. Hyviä aikomuksia
    Hyviä aikomuksia Riko Saatsi
  50. Pehmeitä kohtia
    Pehmeitä kohtia Iisa Pajula

Valitse tilausmalli

  • Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa. 

Suosituin

Premium

Kuuntele ja lue usein

19.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Standard

Kuuntele ja lue säännöllisesti

16.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Kuuntele ja lue rajattomasti

29.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Jaa tarinat koko perheelle

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • 2-6 käyttäjätiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kk

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit

9.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kk

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu