Koulu

15 Arviota

3.7

Pituus
5T 48M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

Lähiössä seisoo 70-luvun tasa-arvoaatetta henkivä koulurakennus. Vuosikymmenet ovat aina uudet nuoret kävelleet sen käytäviä, kiskoneet ovenkahvoja ja etsineet paikkaansa luokkahuoneissa.

Pitkään kaikki oli aika samanlaista, kunnes alkoi muutos. Pysyvää koulussa ovat opettajat, heidän joukossaan innostunut ja opiskelijoihinsa kiintynyt Lehtori. Kunnes eräänä aamuna hän ei pysty enää lähtemään töihin.

Koulu on kertomus yhden opettajan romahduksen syistä mutta yhtä lailla koko koulusta. Sen monista äänistä: opettajien puheista, konsulttien jargonista, mindfulnessohjaajan mantroista, kännyköiden merkkiäänistä. Ilosta ja kiukusta. Hiljaisuudesta, väistämisestä ja näkymättömyydestä. Kiistellään tilasta, sopivista tavoista olla. Joku luovuttaa, toinen rakastuu. Kaikki opiskelijat lähtevät. Kuka jää?

© 2026 Teos (Äänikirja): 9789523637108

Julkaisupäivä

Äänikirja: 11. huhtikuuta 2026

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
Cover for Koulu

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Kittilä Rewind
    Kittilä Rewind Daniela Hakulinen
  2. Suolavedet
    Suolavedet Wilhelmiina Palonen
  3. Öykkäri
    Öykkäri Marianna Kurtto
  4. Piiri pieni pyörii
    Piiri pieni pyörii Susanna Makaroff
  5. Irti
    Irti Peter Lindholm
  6. Jumalattomat
    Jumalattomat Sonja Karlsson
  7. Oikeasti aikuinen
    Oikeasti aikuinen Laura Pollari
  8. Klinikka O
    Klinikka O Johanna Valjakka
  9. Haittaako jos hengitän
    Haittaako jos hengitän Laura Finska
  10. Toimenpidepäivät
    Toimenpidepäivät Miia Saari
  11. Punainen jättiläinen
    Punainen jättiläinen Riikka Uljas
  12. Kaksisarvinen
    Kaksisarvinen Gekko Paavilainen
  13. Viimeinen pari uunista ulos
    Viimeinen pari uunista ulos Mia Franck
  14. Kiinteistö
    Kiinteistö Maija Sirkjärvi
  15. Simo
    Simo Laura Lehtola
  16. Mola mola
    Mola mola Laura Airola
  17. Poissaoloharjoituksia
    Poissaoloharjoituksia Jonne Haapala
  18. Loma
    Loma Milla Härmä
  19. Isän tyttö
    Isän tyttö Petra Bühler
  20. Uimakoulu
    Uimakoulu Miranda July
  21. Pimeää kaikkina vuorokauden aikoina
    Pimeää kaikkina vuorokauden aikoina Terhi Kivikoski
  22. Heta Hörkkö ja kaksoiskierteen lumo
    Heta Hörkkö ja kaksoiskierteen lumo Eeva Nikoskelainen
  23. Kieltämisen loppu
    Kieltämisen loppu Angelika Bravus
  24. Jotain virheistäni
    Jotain virheistäni Antti Arvaja
  25. Musta huone: Ajatuksia leukemian ajalta
    Musta huone: Ajatuksia leukemian ajalta Silene Lehto
  26. Rakkaudella, meistä
    Rakkaudella, meistä Veera Ikonen
  27. Sanoitko minulle rakkaus?
    Sanoitko minulle rakkaus? Elaf Ali
  28. Pimeyden mustuus
    Pimeyden mustuus Ivan Maniraho
  29. Selma: Tragikomiikkaa sote Suomessa
    Selma: Tragikomiikkaa sote Suomessa Virva Muotka
  30. Sadannella sivulla kuolee koira
    Sadannella sivulla kuolee koira Laura Sola
  31. Askelmerkkejä
    Askelmerkkejä Leena Ståhlberg
  32. Punainen aistikirja, dionyysisiä muistiinpanoja
    Punainen aistikirja, dionyysisiä muistiinpanoja Laura Laakso
  33. Ainoat lapset
    Ainoat lapset Liisa Stenberg
  34. Täällä jokainen on tähti
    Täällä jokainen on tähti Laura Pollari
  35. Paha tapa
    Paha tapa Alana S. Portero
  36. Pahat tavat
    Pahat tavat Johanna Auranheimo
  37. Kriitikko
    Kriitikko Kristiina Saha
  38. Merenneito nyrjäyttää nilkkansa
    Merenneito nyrjäyttää nilkkansa Ville K. Taipale
  39. Hurmos
    Hurmos Evelin Kask
  40. Nenäpäivä
    Nenäpäivä Mikko Rimminen
  41. Huijari
    Huijari Ilona Tomi
  42. Mies joka kantoi aurinkoa sylissään
    Mies joka kantoi aurinkoa sylissään Liisa Louhela
  43. Ovat kuin tuuli
    Ovat kuin tuuli Jan Haglund
  44. Lana Del Reyn mekko
    Lana Del Reyn mekko Linda-Maria Raninen
  45. Sexbots
    Sexbots Kaisa Riitamaa
  46. Puun sielu
    Puun sielu Nelli Hietala
  47. Joki joen alla
    Joki joen alla Riina Paasonen
  48. Muoviaurinko: Muitalus čálgama birra
    Muoviaurinko: Muitalus čálgama birra Iida Aikio
  49. Pietarsaari, jota kukaan ei halua
    Pietarsaari, jota kukaan ei halua Rosanna Fellman
  50. Kortti Recifestä
    Kortti Recifestä Tiina Krohn
  51. Maaperä
    Maaperä Hanna-Riikka Kuisma
  52. Kun emme mitään muuta voi
    Kun emme mitään muuta voi Irja Aro-Heinilä
  53. Ylva
    Ylva Marko Annala
  54. Delhin rotanpyydystäjä
    Delhin rotanpyydystäjä Pia Heikkilä
  55. Pehmeitä kohtia
    Pehmeitä kohtia Iisa Pajula
  56. Laakso
    Laakso Emilia Suviala
  57. Baby Jane
    Baby Jane Sofi Oksanen
  58. Valvomo 4/pp
    Valvomo 4/pp Osma Aarnos
  59. Boulder
    Boulder Eva Baltasar
  60. Perhepotretti
    Perhepotretti Elina Viinamäki
  61. Rondo ja modulaatio: Runoista, euroviisuista ja ymmärtämisestä
    Rondo ja modulaatio: Runoista, euroviisuista ja ymmärtämisestä Satu Erra
  62. Vapauden oppitunnit
    Vapauden oppitunnit Mira Selander
  63. Vapaa
    Vapaa Annamari Marttinen
  64. Ilmiantaja
    Ilmiantaja Tiina Raudaskoski
  65. Hienon elämän illuusio
    Hienon elämän illuusio Katri Naukari
  66. Paljastuskirja. Nyt.: Kirjoituksia keski-ikäisen ruumiin tiloista ja iloista
    Paljastuskirja. Nyt.: Kirjoituksia keski-ikäisen ruumiin tiloista ja iloista Johanna Venho, Anna-Stina Nykänen, Kaisa Kuurne
  67. Valkenee kaukainen ranta
    Valkenee kaukainen ranta Johanna Annola
  68. Sydänmaan saatana
    Sydänmaan saatana Heikki Haavikko
  69. Lääketieteen sanakirja
    Lääketieteen sanakirja Heidi Mäkinen
  70. Valintoja
    Valintoja Anni Lötjönen
  71. Sydänraja
    Sydänraja Maritta Lintunen
  72. Humppaympyrä
    Humppaympyrä Suvi Rimpiläinen
  73. Bakerika
    Bakerika Erika Poussa
  74. Äkkiä on ilta
    Äkkiä on ilta Riitta Heimonen
  75. Korkea taivas
    Korkea taivas Jonas Eika
  76. Hempukoiden juhlat
    Hempukoiden juhlat Jonas Gardell
  77. Yövilkka
    Yövilkka Laura Porola
  78. Metsä ei sinusta lähde
    Metsä ei sinusta lähde Mattias Timander
  79. Näkymätöntä kultaa
    Näkymätöntä kultaa Inga Magga
  80. Hukkumisleikki
    Hukkumisleikki Linnea Kuuluvainen
  81. Veden paino
    Veden paino Jari Järvelä
  82. Avoin vuosi: Ensiaskeleeni parinvaihtajana
    Avoin vuosi: Ensiaskeleeni parinvaihtajana Emilia Ekholm
  83. Elosiivous
    Elosiivous Hanna Vilkka
  84. Tulisielu
    Tulisielu Axel Åhman
  85. Tosirakkautta 1: Yhden illan plussa
    Tosirakkautta 1: Yhden illan plussa Tiia Savukoski
  86. Doina
    Doina Liisa Hännikäinen
  87. Valoisat tunnit
    Valoisat tunnit Anna Alanko
  88. Sielulintu
    Sielulintu Henna Huovila
  89. Ei alkua ei loppua
    Ei alkua ei loppua Ellen Strömberg
  90. Pohjoinen yökirja
    Pohjoinen yökirja Kirsti Simonsuuri
  91. Kaunis mahdottomuus
    Kaunis mahdottomuus Antti Reini
  92. Upoksissa
    Upoksissa Tara Menon
  93. Hulluruohola
    Hulluruohola Maritta Lintunen
  94. Säröjä
    Säröjä Holly Brickley
  95. Vaeltavaa vettä
    Vaeltavaa vettä Anna-Maria Ruotsalainen
  96. Vierus verta täynnä
    Vierus verta täynnä Anu Kaipainen
  97. Unta vain
    Unta vain Eeva Kilpi
  98. Lihakirja
    Lihakirja Laura Gustafsson
  99. Toisten maa
    Toisten maa Leïla Slimani

Valitse tilausmalli

  • Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa. 

Suosituin

Premium

Kuuntele ja lue usein

19.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Standard

Kuuntele ja lue säännöllisesti

16.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Kuuntele ja lue rajattomasti

29.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Jaa tarinat koko perheelle

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • 2-6 käyttäjätiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kk

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit

9.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kk

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu