Teksti on julkaistu alun perin Apu-lehdessä. Kesävapaalle jäävä yksityisetsivä Juho Tulikoski saa kutsun Amerikan-tätinsä lomakylään Leponiemelle. Suvesta on tulossa kuitenkin kaikkea muuta kuin rauhallinen ja leppoisa. Tulikosken lisäksi kesää on viettämässä joukko aarteenetsijöitä, jotka yrittävät löytää muinaisjäännösten lisäksi aaveita – 500 vuotta sitten kuolleen hengenmiehen kerrotaan yhä vaeltavan Leponiemen piispanlinnan raunioissa. Aggressiivinen tontinomistaja Einari Karikoski ei katso hyvällä uteliaan joukon tekemisiä. Einarilta näyttävä hirtetty mallinukke on vasta alkua, sillä aitojakin ruumiita on luvassa Leponiemen synkäksi muuttuvassa suvessa. Mikä on kenenkin todellinen rooli? Juha-Pekka Koskinen (s. 1968) on julkaissut yli 30 teosta. Dekkarien lisäksi hänen tuotantoonsa kuuluu muun muassa historiallisia romaaneja sekä lasten- ja nuortenkirjoja. Hänen teoksensa Ystäväni Rasputin oli kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana vuonna 2013 ja Tulisiipi vuonna 2019.
© 2020 Storyside (Äänikirja): 9789179418861
Julkaisupäivä
Äänikirja: 15. tammikuuta 2020
Yli miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
16.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
19.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet vähemmän.
9.99 € /kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
29.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
Alkaen 26.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
26.99 € /kuukausi