Loukkauskivet
- Kirjailija
- Kustantaja
Punatukkainen, omintakeinen Aarne asuu vaatimattomissa oloissa, eikä koulunkäyntikään ole mutkatonta lahjakkuudesta huolimatta. Poika joutuu kiistaan opettajien kanssa ja tappeluun koulun pihalla. Murrosikä herättää ihastuksia ja muitakin omituisen kuohuttavia tunteita, jotka saavat Aarnen pohtivaiseksi. Nuoren pojan kivikkoinen tie päätyy lopulta yliopiston penkille uusien, kiehtovien kokemusten ja oppien äärelle.
Kasvukertomus vie 1950-luvun Suomeen. Omintakeinen, köyhästä kodista ponnistava Aarne kasvaa aikuiseksi ja kokee kaiken nuoruusikään kuuluvan rakastumisineen, yhteenottoineen ja kapinointeineen.
Kirjasarja seuraa köyhän mutta poikkeuksellisen lahjakkaan pojan varttumista koulupojasta aikuisuuden yliopistotielle.
Tuure Vierros (1927–2012) oli suomalainen historian ja yhteiskuntaopin opettaja ja kirjailija. Hän oli kotoisin Kankaanpäästä ja teki pitkän uran opettajana eri paikkakunnilla. Vierros julkaisi lukuisia historiallisia romaaneja ja oppikirjoja ja myös näytelmiä ja esseitä.
© 2023 Saga Egmont (E-kirja): 9788728534762
Julkaisupäivä
E-kirja: 7. kesäkuuta 2023
Samankaltaisia kirjoja kuin Loukkauskivet
- Magnhild Bjørnstjerne Bjørnson
- Naisen tie Eeva Raito
- Syvistä hetteistä Marja Salmela
- Hovin Roosa Friedrich Spielhagen
- Kohtalon kellot Merja Kurkinen
- Tanssiaiset Anne-Lill Vestgård
- Salatut polut – Hämärän laulu 1 Jorunn Johansen
- Joen tytär – Iltaruskon aika 1 Elisabeth Hammer
- Andein tytär Erkki West
- Kohtalon sävelet – Kullan kimallus Merja Kurkinen
- Haaveita – Averøyan Emma Harriet Hegstad
- Miehitetty – Tyttö Hamarista 1 Eva J. Stensrud
- Juuselan piika Marja Hiltunen
- Durrantin perhe Netta Muskett
- Perhe Giljellä Jonas Lie
- Wintherin perhe Katrine Wessel
- Nico Lingman: Sodassa ja rakkaudessa Miia Saari
- Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin Saara Salminen
- Itsekkyyden aika: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin Liisa Keltikangas-Järvinen
- Pelko ja viha Joonas Vaara
- Olga Temonen (Olgan ääni). Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Harry Potter ja viisasten kivi J.K. Rowling
- Helmasynti Linda Jakobsson
- Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina Kati Pukki, Janne Lehtonen
- Let them -teoria: Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Peukku-Suomi Sofia Tawast
- Vuokralainen Freida McFadden
- Varjeltu Max Seeck
- Olga Temonen. Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Pappilan piika Enni Mustonen
- Kun mikään ei ole totta Clare Mackintosh
Valitse tilausmalli
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Flex
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Premium
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Standard
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Unlimited
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Family
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Minulla on
Kampanjakoodi