Loukussa

Painokset

3

553 Arviota

3.8

Pituus
12T 31M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Jännitys

Nopeakäänteinen ja tunteita riipivä romaani syyllisyydestä, surusta ja anteeksiannosta. Dan Mercer tiesi jo ennen kuin astui huoneeseen, että tuon punaisen oven avaaminen tuhoaisi hänen elämänsä. Mutta enää hän ei perääntyisi, sillä jatkuva epäröinti oli jo muutenkin maksanut hänelle ihan liikaa. NTC Newsin reportteri Wendy Tynes, jolla oli suoranainen missio työskennellä paikallisen poliisin hyväksi, oli keinoja kaihtamatta päättänyt saada satimeen teini-ikäisiä tyttöjä vikittelevän pedofiilin - suoraan rysän päältä. Newjerseyläinen sosiaalityöntekijä Dan Mercer oli aiemmin tunnettu hankaluuksiin joutuneiden teinien ystävänä ja auttajana, mutta nyt hän tajusi olevansa elämänsä liemessä. Mutta sitä, että Danista oli muodostuva mutkikkaampi kuin mistään aikaisemmasta tapauksesta, ei loukkunsa virittäneellä Wendy Tynesillä voinut olla vielä aavistustakaan.

© 2016 Storyside (Äänikirja): 9789176136522

Kääntäjät: Eva Siikarla

Julkaisupäivä

Äänikirja: 3. kesäkuuta 2016

Muut painokset

Samankaltaisia kirjoja kuin Loukussa

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Lunasta tarjous
Cover for Loukussa

Valitse tilausmalli

  • Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa. 

Suosituin

Flex

Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit

9.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kk

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Premium

Kuuntele ja lue usein

19.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Standard

Kuuntele ja lue säännöllisesti

16.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Unlimited

Kuuntele ja lue rajattomasti

29.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Jaa tarinat koko perheelle

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • 2-6 käyttäjätiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kk

Aloita ilmainen kokeilu