Hulda-sarja oli hyvä, joten ihmettelin että miksi tämä on niin huono. Pitkäveteinen, hidastempoinen, tylsä, ja virkamiesmäistä kieltä, kuin joku olisi kirjoittanut vain tapahtumat ylös muistiinpanoiksi. Mitään ahdistavaa lumensaartamaa tunnelmaa en minä tästä myöskään aistinut, vaikka lumesta koko ajan jankutettiinkin. Varmaan muualla ei-lumisissa maissa se on eksoottisempaa. Ari Thor on myös todella tylsä tyyppi, ei oikein ole lihaa luiden yllä päähenkilöksi asti. Asia sai valaistusta kun luin että tämä onkin kirjailijan esikoinen. Ja kirjailija on edellisammatiltaan lakimies. Se selittää virkamieskieltä… On kyllä kirjailija onneksi huomattavasti kehittynyt tästä esikoisesta, josta en ihan ymmärrä että miksi se edes on julkaistu. Mutta kai siellä Islannissa on sitten niin vähän käsikirjoituksia tarjolla.

Hulda-sarjan perusteella odotin tältä enemmän. Jotenkin sekava, ja lukija tympeän kuuloinen. Jospa seuraava osa olisi parempi, sitä odotellessa 🤷🏼‍♀️

Lapsellinen päähenkilö, epämääräistä poliisityöskentelyä. Sekava. Tämäkö maailmanmenestys?

pitkäveteistä paskaa

Pitkäveteinen, vähän lapsellinen.

Juoni oli ihan hyvää dekkariainesta, mutta kirjoittajan tyyli oli ajoittain aika tönkköä. Lukijan robottimainen pyhetyyli ei pelastanut kokonaisuutta. Kuuntelin silti loppuun ja ehkä lukisin jatko-osankin. Juonelle ja Islannille kolme tähteä ⭐️⭐️⭐️

Aika tylsä ja kliseinen.

Ihan hyvä kokonaisuus.

Ihan kelpo dekkari, sopi kevyeksi kuunneltavaksi pitkälle automatkalle. Lukijalla miellyttävä ääni ja tapa lukea.

Lopussa hyvä juoni, joskin edelleen tökköä kirjoitusta