Matalapainetta

165 Arviota

3.9

Kesto
16T 58M
Kielet
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romantiikka

Kumpi iskee ensin: myrsky vai murhaaja? Romanttinen jännitystarina, jossa salanimellä kirjoittavan kirjailijan ja sensaatiolehdistön piirileikki saa karmean käänteen. 12-vuotiaan Bellamyn sisar Susan murhataan ja pyörremyrsky tuhoaa todisteet. Aikuisena Bellamy kirjoittaa salanimen turvin sisarestaan romaanin, josta tulee suurmenestys. Kun sensaatiolehdistö sitten paljastaa Bellamyn henkilöllisyyden ja julkisuuteen vuotaa tieto, että kirja ei olekaan fiktiota, Bellamy on vaarassa. Joku haluaa että Susanin murha pysyy ratkaisemattomana. Onko tuo joku Susanin vanha poikaystävä Dent? Syyttömyyttään vakuuttava Dent haluaa selvittää totuuden ja tarvitsee Bellamyn apua. Vastahakoinen Bellamy saa huomata, että joskus on pakko seurata sydäntään. Sandra Brown on syntynyt ja kasvanut Texasissa. Näyttelijänä ja valokuvamallinakin tunnettu Brown on kirjoittanut yli 70 romaania, joista 62 on yltänyt New York Timesin bestsellerlistalle, parhaimmillaan kolme yhtä aikaa. Brownin menestysresepti on taattu: häikäilemättömiä rikoksia, hengästyttäviä juonenkäänteitä ja kiihkeitä tunteita.

Sandra Brown on toiminut mm. valokuvamallina, näyttelijättärenä ja tv-tähtenä. 1990-luvulla hän on noussut Yhdysvalloissa naistenviihteen kiistattomaksi tähdeksi. Hän on kirjoittanut yli 70 romaania, joista 56 on yltänyt New York Timesin bestsellerlistalle parhaimmillaan kolme yhtä aikaa.Hänen teoksiaan on käännetty yli 30 kielelle ja painettu yli 60 miljoonaa kappaletta. Hänen menestysreseptinsä sisältää kiihkeitä tunteita ja äkkinäisiä juonenkäänteitä, häikäilemättömiä rikoksia ja polttavaa intohimoa. Jokainen kirja tarjoaa People-lehden mukaan arvaamattoman yllätyksen, ja "lukijasta tuntuu kuin hän olisi ajanut yhdellä maailman hurjimmista vuoristoradoista". Sandra Brown on syntynyt ja kasvanut Texasissa ja asuu siellä edelleenkin, mutta hänellä on myös loma-asunto Etelä-Carolinassa.

© 2018 Tammi (Äänikirja): 9789520403379
© 2015 Tammi (E-kirja): 9789513183882

Kääntäjät: Maija Kauhanen

Julkaisupäivä

Äänikirja: 28. kesäkuuta 2018
E-kirja: 18. toukokuuta 2015

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Lunasta tarjous
NO - Details page - Device banner - 894x1036
Cover for Matalapainetta

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Paljon pelissä
    Paljon pelissä Sandra Brown
  2. Leimaleikit
    Leimaleikit Pamela Callow
  3. Kuoleman kaiku
    Kuoleman kaiku Sandra Brown
  4. Sydänten varas
    Sydänten varas Tess Gerritsen
  5. Epätoivon tunti
    Epätoivon tunti Rick Mofina
  6. Kuolleet eivät puhu
    Kuolleet eivät puhu Brenda Novak
  7. Takaa-ajettu
    Takaa-ajettu Elizabeth Heiter
  8. En sua silmistäni saa
    En sua silmistäni saa Mary Higgins Clark
  9. Huuto yössä
    Huuto yössä Mary Higgins Clark
  10. Kylmä kehto
    Kylmä kehto Mary Higgins Clark
  11. Vaanivat silmät
    Vaanivat silmät Mary Higgins Clark
  12. Suvun suojeluksessa
    Suvun suojeluksessa Sharon Sala
  13. Missä lapset ovat?
    Missä lapset ovat? Mary Higgins Clark
  14. Jos luotain lähdet
    Jos luotain lähdet Tess Gerritsen
  15. Räjähdysherkkää
    Räjähdysherkkää Tess Gerritsen
  16. Älkää tytöt itkekö
    Älkää tytöt itkekö Mary Higgins Clark
  17. Vaarallinen suojelija
    Vaarallinen suojelija Tess Gerritsen
  18. Pahan postia
    Pahan postia Stuart MacBride
  19. Pahaa verta
    Pahaa verta E. O. Chirovici
  20. Lääkärin arvoitus
    Lääkärin arvoitus Elisabet Reymers, Per Reymers, Elisabet Og Per Reymers
  21. Pimeyden syli
    Pimeyden syli Nicci French
  22. Leski
    Leski Fiona Barton
  23. Kontakti
    Kontakti S/S Urst
  24. Aavistus: Psykologinen trilleri
    Aavistus: Psykologinen trilleri Sonia Paloahde
  25. Jänistanssi
    Jänistanssi Carita Forsgren
  26. Onnentyttö
    Onnentyttö Jessica Knoll
  27. STHLM Confidential
    STHLM Confidential Hanna Lindberg
  28. Kylmän kosketus
    Kylmän kosketus Nicci French
  29. Älä päästä irti
    Älä päästä irti Harlan Coben
  30. Tulilapsi
    Tulilapsi S. K. Tremayne
  31. Sokkopeli
    Sokkopeli Faye Kellerman
  32. Viisi
    Viisi Ursula Poznanski
  33. Perintö
    Perintö Carita Forsgren
  34. Ihon alla
    Ihon alla Nicci French
  35. Valitse minut
    Valitse minut Tess Gerritsen, Gary Braver
  36. Mestariteos
    Mestariteos Daniel Silva
  37. Verihäät
    Verihäät Pierre Lemaitre
  38. Jää
    Jää John Kåre Raake
  39. Mielivalta
    Mielivalta Thomas Erikson
  40. Kuiva kausi
    Kuiva kausi Jane Harper
  41. Menneisyyden jäljet
    Menneisyyden jäljet Karin Slaughter
  42. Täydellisyyden hinta
    Täydellisyyden hinta Peter James
  43. Vihan aika
    Vihan aika Stefan Tegenfalk
  44. Tummiin vesiin
    Tummiin vesiin Paula Hawkins
  45. Pedon hymy
    Pedon hymy Nicci French
  46. Elävät ja kuolleet Winsfordissa
    Elävät ja kuolleet Winsfordissa Håkan Nesser
  47. Yksinäinen perhonen
    Yksinäinen perhonen Gabriella Ullberg Westin
  48. Normaali
    Normaali Graeme Cameron
  49. Hahmot yössä
    Hahmot yössä Tess Gerritsen
  50. Kadotettu nainen
    Kadotettu nainen Anna Ekberg
  51. Au Pair
    Au Pair Emma Rous
  52. Annabelle
    Annabelle Lina Bengtsdotter
  53. Syvissä vesissä
    Syvissä vesissä Patricia Highsmith
  54. Näkymätön vartija
    Näkymätön vartija Dolores Redondo
  55. Uhri
    Uhri Tim Weaver
  56. Syöksykierre
    Syöksykierre Nicci French
  57. Uskottu nainen
    Uskottu nainen Anna Ekberg
  58. Suurin kaikista
    Suurin kaikista Malin Persson Giolito

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Suosituin

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Tilaa nyt

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

29.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi

Lunasta tarjous