Kärsimys puhdistaa pahat teot.
Kiirastuli on palkitun rikostoimittaja Rebekka Härkösen Walta-dekkarisarjan neljännessä osassa Iltauutiset-lehden työkeikka johdattaa Suuna Wallan hyvin erikoisilla tavoilla toimivan murhaajan jäljille.
Kevät on pitkällä, ja toimituksessa odotellaan jo kesälomia. Juttukeikkoina olisi huumeoikeudenkäynti, jonka toimittajat tietävät kiinnostavan liian harvoja lukijoita, sekä toinen oikeudenkäynti, joka liittyy kädenirrotustapaukseen. Rikostoimituksen päällikkö Suuna Walta lahjoittaa jälkimmäisen keikan kollegalleen Venla Omrille ja tarjoaa samalla itselleen harvinaista herkkua lähtemällä ajoissa töistä kotiin.
Yöllä Suunan puhelin soi. Hätääntyneen kuuloinen mies kertoo nähneensä naisen ruumiin, jonka kasvot ovat sulaneet. Suuna on hetkessä hereillä, hyppää autoonsa ja ajaa soittajan luokse Hämeenlinnaan. Tapahtumapaikalta hän saa hyvät kuvat, mutta rikostoimittajan työ ei tule kuitatuksi yhdellä jutulla. Naisen ruumis on vasta ensimmäinen uhri murhissa, joissa kuoleman alkusoittona on karmea kärsimys.
Kiirastuli jatkaa palkittua Walta-dekkarisarjaa, jonka tarinat kumpuavat tosielämästä, asioista, jotka yhteiskunnassamme mieluiten lakaistaisiin maton alle.
Toimittaja Rebekka Härkönen (s. 1976) on palkittu uransa aika useita kertoja journalistisesta työstään, ja tällä hetkellä hän työskentelee rikos- ja oikeustoimittajana MTV Uutisissa. Walta-sarjan ensimmäinen osa Prinsessamekko palkittiin Suomen dekkariseuran Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjalla.
© 2026 Bazar (Äänikirja): 9789524032926
© 2026 Bazar (E-kirja): 9789524032919
Julkaisupäivä
Äänikirja: 27. marraskuuta 2026
E-kirja: 27. marraskuuta 2026
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Minulla on
Kampanjakoodi