Astu tarinoiden maailmaan
Romaanit
Julkaisuaikaansa nähden rohkea ja radikaali romaani kertoo nuoren naisen vähittäisestä havahtumisesta tasa-arvon ja oman elämän tärkeyteen.
Eletään 1900-luvun alkua Saksassa. Nuori taideopiskelija Irene rakastuu komeaan, naimisissa olevaan taidehistorian professoriin Robertiin. Käy kuten usein käy: nuori nainen hylkää omat tavoitteensa ja unelmansa parisuhteen tähden. Robertin kanssa Irene kokee seksuaalisen heräämisensä, mutta myös hänen omanarvontuntonsa herää. Pitääkö hänen sietää se, ettei rakkauttaan vannova Robert jätäkään vaimoaan – vaan harrastaa jopa muitakin sivusuhteita? Lopulta Irenen on opittava seuraamaan omaa tahtoaan.
Helene Stöcker (1869–1943) oli saksalainen feministi ja pasifisti. Hän kampanjoi seksuaalivähemmistöjen, avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten ja naimattomien äitien oikeuksien puolesta ja pyrki abortin laillistamiseen. Stöcker oli yksi ensimmäisiä naispuolisia tohtoreita Saksassa ja pakeni natseja ja toista maailmansotaa Sveitsin, Englannin, Ruotsin, Norjan, ja Japanin kautta Yhdysvaltoihin. Häneltä julkaistiin yksi romaani ja lukuisia kantaa ottavia kirjoja ja artikkeleita.
© 2023 SAGA Egmont (E-kirja): 9788728473832
Kääntäjät: Tahvo Partio
Julkaisupäivä
E-kirja: 18. lokakuuta 2023
Yli miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Originals + eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
1 käyttäjätili
50 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
1 käyttäjätili
100 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet vähemmän.
1 käyttäjätili
20 tuntia/kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
2-6 tiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
2 käyttäjätiliä
26.99 € /kuukausiSuomi
Suomi