Raskasta Joulua

56 Arviota

4.5

Kesto
8T 21M
Kielet
Suomi
Formaatti
Kategoria

Tietokirjallisuus

Hevimmän joulukiertueen tarina

Jenny Rostainin värikuvitettu teos Raskasta Joulua kertoo ainutlaatuisen musiikkiproduktion ja sen jäsenten tarinan.

Vuonna 2004 tuottaja ja kitaristi Erkka Korhonen sai hullun idean: mitä jos perustaisi musiikkiproduktion, joka esittää perinteisten joululaulujen raskaammin sovitettuja versioita. Moni piti ideaa hulluna eikä halunnut sekaantua siihen maineen menettämisen pelossa. Mutta muutama ennakkoluuloton muusikko lähti mukaan, ja seuraavana vuonna keikkaliput myytiinkin jo loppuun. Korhonen oli osunut produktiollaan johonkin ainutlaatuiseen.

Raskasta Joulua -tekijäjoukon artistit ovat vuosien varrella vaihdelleet, mutta se on silti ollut kuin suuri perhe. Mukana ovat olleet muiden muassa Marco Hietala, Jarkko Ahola, Floor Jansen, Tarja Turunen, Dee Snider ja Paula Koivuniemi. Kirjassa kerrotaan ensimmäistä kertaa Raskaan Joulun koko tarina vuodesta 2004 lähtien ja kuullaan sen kiertueilla sekä levyillä esiintyneitä artisteja. Matkan varrella produktion jäsenet ovat kokeneet värikkään kiertue-elämän lisäksi traagisia menetyksiä, lämminhenkisiä uudelleenkohtaamisia ja vanhojen riitojen anteeksiantoa.

Raskasta Joulua on ollut jäsenilleen ja yleisölle todellinen ”joulumielen lihallinen ruumiillistuma”, kuten Marco Hietala eräässä haastattelussaan totesi. Se on tuonut joulun sinne ja niiden luo, minne se ei muuten ehkä koskaan olisi löytänyt.

Helsinkiläinen Jenny Rostain (s. 1982) eli vuosia New Yorkissa opiskellen ja uraa luoden. Hän on ammatiltaan tietokirjailija, näyttelijä, käsikirjoittaja ja valokuvaaja. Hänen jääkiekkoilija Tommi Kovasesta kertova esikoisteoksensa Kuolemanlaakso oli arvostelu- ja myyntimenestys, ja se valittiin Vuoden urheilukirjaksi 2017. Rostain on myös kirjoittanut kirjan Liian rikki kuolemaan, joka kertoo väkivallan aiheuttamasta traumaperäisestä stressihäiriöstä, sekä Tommi Kovasen tarinaa jatkavan teoksen Jääkylmä. Hänen uusin kirjansa Irti masennuslääkkeistä ilmestyi tammikuussa 2021.

Vuonna 2022 Rostainilta ilmestyy kaksi uutta kirjaa: elokuussa ylivelkaantumiseen ja maksuhäiriömerkintöihin pureutuva Luottohäiriö ja marraskuussa ainutlaatuisesta hevimusiikkiproduktiosta ja sen jäsenistä kertova Raskasta Joulua.

© 2022 Bazar (Äänikirja): 9789523767690
© 2022 Bazar (E-kirja): 9789523767683

Julkaisupäivä

Äänikirja: 14. marraskuuta 2022
E-kirja: 14. marraskuuta 2022

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Lunasta tarjous
NO - Details page - Device banner - 894x1036
Cover for Raskasta Joulua

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Jarkko Ahola: Mies ja ääni
    Jarkko Ahola: Mies ja ääni Tomi Lindblom
  2. Apulanta - Kaikki yhdestä pahasta
    Apulanta - Kaikki yhdestä pahasta Ari Väntänen
  3. Pohjalta – Happoradion tarina
    Pohjalta – Happoradion tarina Sami Kuusela
  4. Laulun virta veressäni
    Laulun virta veressäni Tarja Turunen
  5. Sunnuntai
    Sunnuntai Antti Reini
  6. Suuret sanat: Tarinoita suosikkibiisien takaa
    Suuret sanat: Tarinoita suosikkibiisien takaa Janita Virtanen
  7. Sir Elwoodin hiljaiset värit - Backstage-passi
    Sir Elwoodin hiljaiset värit - Backstage-passi Jose Riikonen
  8. Kulkurin valssi
    Kulkurin valssi Jyrki Linnankivi
  9. The Rasmus
    The Rasmus Ari Väntänen
  10. Lordiary
    Lordiary Maria Jyrkäs, Mr. Lordi
  11. Eicca – Yhdistävä tekijä: Yhdistävä tekijä
    Eicca – Yhdistävä tekijä: Yhdistävä tekijä Petri Silas, Eicca Toppinen
  12. Tohtori Mustajärvi, otaksun: Pate Mustajärven sanoituksia
    Tohtori Mustajärvi, otaksun: Pate Mustajärven sanoituksia Pauli Mustajärvi, Tina (toim.) Finn
  13. Matti Nykänen – Pilviin kahlittu poika
    Matti Nykänen – Pilviin kahlittu poika Kai Ekholm
  14. HIM - Synnin viemää
    HIM - Synnin viemää Juho Juntunen
  15. Ilu: Ilkka Heiskanen esittää
    Ilu: Ilkka Heiskanen esittää Liisa Talvitie
  16. Muistikuvia: Tunnustuksia Kotiteollisuuden sanoitusten takaa
    Muistikuvia: Tunnustuksia Kotiteollisuuden sanoitusten takaa Jouni Hynynen
  17. Suora lähetys – Äänessä Annika Metsäketo
    Suora lähetys – Äänessä Annika Metsäketo Veli Kojonen
  18. Siinäpä tärkeimmät: Edellinen osa eCh.
    Siinäpä tärkeimmät: Edellinen osa eCh. Juice Leskinen
  19. George Michael: Elämä
    George Michael: Elämä James Gavin
  20. Iso D
    Iso D Jyrki Hämäläinen
  21. Aki Sirkesalo – Musiikki soi
    Aki Sirkesalo – Musiikki soi Laura Haarala, Antti Luukkanen
  22. Viki – Seksikäs-Suklaa Suomesta
    Viki – Seksikäs-Suklaa Suomesta Seppo Lampela, Luyeye Konssi
  23. Miehuuskoe
    Miehuuskoe Keijo Leppänen
  24. Lähikuvassa Matti Pellonpää
    Lähikuvassa Matti Pellonpää Lauri Timonen
  25. Muska
    Muska Sauli Miettinen
  26. Leo-Pekka Tähti
    Leo-Pekka Tähti Harri Laiho, Juha Luotola
  27. Kassu Halonen: Maailma on kaunis
    Kassu Halonen: Maailma on kaunis Tommi Saarela
  28. Pohjoisen laulut: Suomalaisen hevimetallin matka maailmalle
    Pohjoisen laulut: Suomalaisen hevimetallin matka maailmalle Toni-Matti Karjalainen
  29. Vänä elävänä
    Vänä elävänä Kari Väänänen
  30. Diskokuningatar Eini
    Diskokuningatar Eini Anna-Liisa Hämäläinen
  31. Leevi and the Leavings: Hittitehtaan tarina
    Leevi and the Leavings: Hittitehtaan tarina Timo Kalevi Forss
  32. Kesä Espalla
    Kesä Espalla Ali Alikoski
  33. Vasenkätisen päiväkirja: Merkintöjä rokkielämästä
    Vasenkätisen päiväkirja: Merkintöjä rokkielämästä Juha Torvinen
  34. Ismo Alanko: Elämäkerta
    Ismo Alanko: Elämäkerta Katja Kettu
  35. Danny - koko show
    Danny - koko show Antti Heikkinen
  36. Manserock jäi soimaan
    Manserock jäi soimaan Jari Korkki
  37. Bourdainin matkassa: Ystäväni, pomoni ja sankarini Tony
    Bourdainin matkassa: Ystäväni, pomoni ja sankarini Tony Tom Vitale
  38. Remu
    Remu Markku Salo, Remu Aaltonen
  39. Topi Sorsakoski: Viimeiseen korttiin
    Topi Sorsakoski: Viimeiseen korttiin Tuomas Mustikainen, Antti Arvaja
  40. Muisti palailee pätkittäin
    Muisti palailee pätkittäin Ere Kokkonen
  41. Valon varjossa: Miten minusta tuli HIMin kosketinsoittaja ja mitä tapahtui sitten
    Valon varjossa: Miten minusta tuli HIMin kosketinsoittaja ja mitä tapahtui sitten Juska Salminen
  42. Melanie C: Kaikki mitä olen - Minun tarinani
    Melanie C: Kaikki mitä olen - Minun tarinani Melanie C.
  43. Vesterinen yhtyeineen
    Vesterinen yhtyeineen Antti Heikkinen
  44. Ainutkertainen Sami Saari
    Ainutkertainen Sami Saari Laura Parkko
  45. Rakkaudella Pamela
    Rakkaudella Pamela Pamela Anderson
  46. Äidin kullat - Kultaperheen tarina: Kultaperheen tarina
    Äidin kullat - Kultaperheen tarina: Kultaperheen tarina Milla Peltonen
  47. Tommi Läntinen: Ääretön ikävä - Ura ja elämä
    Tommi Läntinen: Ääretön ikävä - Ura ja elämä Susanna Ruuhilahti
  48. Ratinaan se päättyi: Nelkytkuus vuotta Popedaa
    Ratinaan se päättyi: Nelkytkuus vuotta Popedaa Pauli Mustajärvi, Tina Finn
  49. Tunnustuksia – Oskari Katajisto: Tunnustuksia
    Tunnustuksia – Oskari Katajisto: Tunnustuksia Arto Leivo
  50. Isäni Vexi
    Isäni Vexi Tommi E. Virtanen, Topi Salmi
  51. Maalaislääkärin muistelmat
    Maalaislääkärin muistelmat Tapani Kiminkinen
  52. Roudarit
    Roudarit Lamppu Laamanen
  53. Hän hymyilee kuin Mikko
    Hän hymyilee kuin Mikko Tuomas Marjamäki, Mikko Alatalo
  54. Äitee: Siiri Rantasen tarina
    Äitee: Siiri Rantasen tarina Jari Porttila, Osmo Kärkkäinen
  55. Roar! – Elämäni wookieena
    Roar! – Elämäni wookieena Hippo Taatila, Joonas Suotamo
  56. Tangokuningas Olavi Virta: Mestari särkyneen toiveen kadulla
    Tangokuningas Olavi Virta: Mestari särkyneen toiveen kadulla Jyrki Hämäläinen
  57. Antti Ruuskanen - Rätingin paikka
    Antti Ruuskanen - Rätingin paikka Leena Lehtolainen
  58. Saksitanssi: Risto Helinin ihmeellinen elämä
    Saksitanssi: Risto Helinin ihmeellinen elämä Tuula Nieminen
  59. Paulin Kolmas nainen
    Paulin Kolmas nainen Pauli Hanhiniemi
  60. Matin maailma: Äärimmäisyyksien ihminen ja urheilija Matti Nykänen
    Matin maailma: Äärimmäisyyksien ihminen ja urheilija Matti Nykänen Arto Teronen, Jouko Vuolle
  61. Elämäni Romeona: Pakomatka viidessä näytöksessä
    Elämäni Romeona: Pakomatka viidessä näytöksessä Ola Rapace
  62. Razzle: Hanoi Rocks -legendan tarina
    Razzle: Hanoi Rocks -legendan tarina Ari Väntänen
  63. Salima: Sirkustaiteilijan tunnustukset
    Salima: Sirkustaiteilijan tunnustukset Salima Peippo, Kimmo Rantanen
  64. Juice puhuu: Kootut muistelmat Vol II
    Juice puhuu: Kootut muistelmat Vol II Kaj Lipponen, Harri Tuominen, Waldemar Wallenius
  65. Vickypedia: Virve Rostin tarina
    Vickypedia: Virve Rostin tarina Tuija Wuori-Tabermann, Anne Pennanen, Sami Spåra
  66. Amorphis
    Amorphis Markus Laakso
  67. Irwin Goodman - kansan taiteilija
    Irwin Goodman - kansan taiteilija Kimmo Miettinen
  68. Kari Tapio. Elämä
    Kari Tapio. Elämä Antti Heikkinen
  69. Hannele, näyttelijä
    Hannele, näyttelijä Panu Rajala
  70. Pepe Willberg: Muuttuvat tiet
    Pepe Willberg: Muuttuvat tiet Sauli Miettinen
  71. Lassen oppivuodet
    Lassen oppivuodet Lasse Pöysti
  72. Jukka Kuoppamäki – Elämän mittainen laulu
    Jukka Kuoppamäki – Elämän mittainen laulu Ari Mennander, Kaisa Rautanen
  73. Lapinlahden Linnut: Miksei asioista puhuta
    Lapinlahden Linnut: Miksei asioista puhuta Timo Rossi
  74. Joel Hallikainen: Elämäni tarina
    Joel Hallikainen: Elämäni tarina Tomi Lindblom
  75. Pave Maijanen - Elämän nälkä
    Pave Maijanen - Elämän nälkä Tommi Saarela
  76. Meiju: En tyydy vähempään
    Meiju: En tyydy vähempään Mari Koppinen
  77. Myrskyn ratsastaja – romaani seikkailija Seppo Murajasta
    Myrskyn ratsastaja – romaani seikkailija Seppo Murajasta Pete Suhonen
  78. Satumaa - Reijo Taipaleen tarina
    Satumaa - Reijo Taipaleen tarina Hellevi Pouta
  79. Dave Lindholm: Tietenkin
    Dave Lindholm: Tietenkin Lamppu Laamanen

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Suosituin

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Tilaa nyt

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

29.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi

Lunasta tarjous