Rihmasto

217 Arviota

4.3

Pituus
8T 58M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

Valovoimaisen kertojan uutuus.

Meitä vastaan rikkoneet -esikoisteoksellaan ihastuttaneen Camilla Nissisen toinen romaani on taiten kudottu kertomus vanhemmuuden kipupisteistä, sukupolvelta toiselle siirtyvistä taakoista ja rakkaudesta, joka on suurempi kuin mikään maailman mahti.

Alma ja Johannes yrittävät lasta kauan, mutta kun Lotta lopulta syntyy, äidin rooliin solahtaminen ei käykään Almalta itsestään. Päinvastoin äitiys nostaa pintaan menneisyyden kipeitä tapahtumia ja muistuttaa kaikesta siitä, mistä Alma itse on jäänyt paitsi.

Vuosikymmeniä ennen Alman syntymää Alman ukki Ilmari paiskii pientilallaan aamusta iltaan töitä elättääkseen perheensä ja karistaakseen sodan varjot sekä oman isänsä väkivaltaisen verenperinnön. Sitten eräänä helteisenä kesäiltana vuonna 1966 kaikki muuttuu peruuttamattomasti.

Camilla Nissinen (s. 1988) on pohjoiskarjalainen kielen ja kirjallisuuden ammattilainen, joka on aina saanut tukevamman otteen maailmasta kirjoittamalla kuin puhumalla. Rihmasto on Nissisen toinen romaani.

© 2025 Tammi (Äänikirja): 9789520471439
© 2025 Tammi (E-kirja): 9789520471446

Julkaisupäivä

Äänikirja: 5. toukokuuta 2025
E-kirja: 5. toukokuuta 2025

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
Cover for Rihmasto

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Syntien kummun naiset
    Syntien kummun naiset Suvi West
  2. Hyvästi itä
    Hyvästi itä Satu Laatikainen
  3. Kenelle maa kuuluu
    Kenelle maa kuuluu Sara Al Husaini
  4. Puiden luo
    Puiden luo Ella-Maria Nutti
  5. Keräilijät
    Keräilijät Elli Salo
  6. Hyvä näin
    Hyvä näin Maarit Verronen
  7. Kaikki naiset näkevät unia
    Kaikki naiset näkevät unia Marja-Liisa Vartio
  8. Kosminen tanssija
    Kosminen tanssija Anna-Liisa Ahokumpu
  9. Mathilda
    Mathilda Milla Ollikainen
  10. Bilbao
    Bilbao Hanna Lantto
  11. Herran tarhurit
    Herran tarhurit Margaret Atwood
  12. Karkkipäivä
    Karkkipäivä Markus Nummi
  13. 17. kesäkuuta
    17. kesäkuuta Alex Schulman
  14. Miten meistä tuli ihmisiä
    Miten meistä tuli ihmisiä Noora Vallinkoski
  15. Ester, teurastaja
    Ester, teurastaja Mariia Niskavaara
  16. Puhu nukke
    Puhu nukke Helga West
  17. Pakolainen
    Pakolainen Suvi Ratinen
  18. Kani nimeltä Paisti
    Kani nimeltä Paisti Ville Similä
  19. Auringon syy
    Auringon syy Ivan Maniraho
  20. Pronominit
    Pronominit Hanna Weselius
  21. Sielunpiirtäjän ilta
    Sielunpiirtäjän ilta Joel Haahtela
  22. Kultainen peura
    Kultainen peura Miina Supinen
  23. Syytös: Muuan akateeminen komitragedia
    Syytös: Muuan akateeminen komitragedia Hanna Kuusela
  24. Maamaa
    Maamaa Stefanie Tuurna
  25. Eläjä
    Eläjä Susanna Åke
  26. Silkkiin kääritty kivi
    Silkkiin kääritty kivi Mikael Niemi
  27. Hänen olivat linnut
    Hänen olivat linnut Marja-Liisa Vartio
  28. Hayati, rakkaani
    Hayati, rakkaani Amani Al-mehsen
  29. Veden ajat: Matka läpi muuttuneen maiseman
    Veden ajat: Matka läpi muuttuneen maiseman Jenni Räinä
  30. Monan katse
    Monan katse Thomas Schlesser
  31. Puuntappajat
    Puuntappajat Petra Rautiainen
  32. Vaino
    Vaino Jenni Räinä
  33. Kun toiset nauttivat
    Kun toiset nauttivat Quynh Tran
  34. Rakkaus ja armo: Amour et miséricorde
    Rakkaus ja armo: Amour et miséricorde Annastiina Heikkilä
  35. He ovat suolaa ja valoa
    He ovat suolaa ja valoa Terhi Törmälehto
  36. Niin kuin se minussa on
    Niin kuin se minussa on Mira Kreivilä
  37. Sylvia
    Sylvia Minna Rytisalo
  38. Kaskaat
    Kaskaat Emmi-Liia Sjöholm
  39. Metsä ei sinusta lähde
    Metsä ei sinusta lähde Mattias Timander
  40. Yövilkka
    Yövilkka Laura Porola
  41. Sokerikäärme
    Sokerikäärme Karin Smirnoff
  42. Osuma
    Osuma Petter Sandelin
  43. Talvikappeli
    Talvikappeli Joel Haahtela
  44. Päivät
    Päivät Michael Cunningham
  45. Varjotajunta
    Varjotajunta Harry Salmenniemi
  46. Eristystila: Kapinoivia naisia
    Eristystila: Kapinoivia naisia Monika Fagerholm
  47. Äärimmäisellä laidalla
    Äärimmäisellä laidalla Jenni Linturi
  48. Sodalla ei ole naisen kasvoja
    Sodalla ei ole naisen kasvoja Svetlana Aleksijevitš
  49. Tikapuut
    Tikapuut Jevhenija Kuznjetsova

Valitse tilausmalli

  • Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa. 

Suosituin

Premium

Kuuntele ja lue usein

19.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Standard

Kuuntele ja lue säännöllisesti

16.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Kuuntele ja lue rajattomasti

29.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Jaa tarinat koko perheelle

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • 2-6 käyttäjätiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kk

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit

9.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kk

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu