Saakelin satanen
- Kirjailija
- Lukija
- Kustantaja
Saakelin satanen on hersyvän hauska, jännittävä ja helppolukuinen teini-ikäisille suunnattu nuortenromaani. Samaistuttava tarina kertoo siitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää – vaikka sen sitten joutuisikin löytämään vaikeimman kautta. Uuno asuu äitinsä ja pikkuveljensä kanssa pienellä Pyhäharjun paikkakunnalla. Keväällä hän lopettelee yhdeksättä luokkaa, etsii kesätöitä, välttelee kiusaajia ja uneksii tyttökaverista. Uunon elämä on tasaisen tylsää tai ihan paskaa, vähän päivästä riippuen. Yllättäen Uuno tempautuu mukaan tapahtumasarjaan, josta ulospääsy tuntuu mahdottomalta. Lopulta ollaan siinä pisteessä, että Uunolla on kolme tuntia aikaa valmistella ja toteuttaa lähikaupan ryöstö yhdessä omaperäisen kaverinsa Heikkisen kanssa. Ja kaiken lisäksi hän joutuu olemaan samaan aikaan lapsenvahtina pikkuveljelleen. Mikko With (s. 1971) on Limingassa asuva isä, filosofian maisteri ja johtamisen ammattilainen. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt paljon huomiota ja positiivista palautetta saanut elämäkerrallinen teos Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta (Myllylahti, 2019).
© 2022 Myllylahti Oy (Äänikirja): 9789523564220
© 2022 Myllylahti Oy (E-kirja): 9789523562059
Julkaisupäivä
Äänikirja: 1. marraskuuta 2022
E-kirja: 1. marraskuuta 2022
Samankaltaisia kirjoja kuin Saakelin satanen
- Shell's Angles Jyri Paretskoi
- Ihan hupusta: Ajatuksia lukemisesta ja kirjoittamisesta Jani Kiiskilä
- Kätkö Hanna Kökkö
- Pieniä tarinoita nuorille Siri Kolu, Terhi Rannela, Maria Turtschaninoff, Sari Luhtanen, Elina Rouhiainen, Siiri Enoranta, Jukka Behm, Nadja Sumanen, Anniina Mikama, Magdalena Hai, Elina Pitkäkangas
- Rambo Nadja Sumanen
- Hanaa, Kosonen Jukka-Pekka Palviainen
- Mopoautolla mun prinssini saapuu Tuula Kallioniemi
- Punainen kuin veri Salla Simukka
- Aurora – Vaahteralaakson tyttö Anna Amnell
- Osasto 23 Eva Frantz
- Paahde Louis Sachar
- Ämpärikesä Taina Niemi
- Oonko ihan normaali? Holly Bourne
- Varkaat Taina Niemi
- Be Cool Vilu Varento
- Seelanti Kirsti Kuronen
- Pehmolelutyttö Jukka Behm
- Älä mene, Sam Dustin Thao
- Kesäkuu Katri Alatalo
- Pese hampaat ennen kuin pussaat Satu Kivinen
- Pimeässä hohtavat tähdet Sanni Ylimartimo
- Kuolleet tytöt eivät tanssi Jenni Multisilta
- Rumuuspäiväkirja Mari Kujanpää
- Älä koskaan luota kaksoseen Freja Nicole Woolf
- Sirpale Sanna Isto
- Varjon jäljillä Hanna Kökkö
- Kuolleetkin ghostaa Mintie Das
- Toisaalla Salla Simukka
- Mun huikea elämä Jenny Jägerfeld
- Ysit Johanna Auranheimo
- Vaara Hanna Kökkö
- Hero Tiina Lehtineva
- Näkymättömät Sanna Isto
- Tyttönä olemisen säännöt Candace Bushnell, Katie Cotugno
- Näpit irti! Jennifer Mathieu
- Lukitut Salla Simukka
- Nico Lingman: Sodassa ja rakkaudessa Miia Saari
- Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin Saara Salminen
- Itsekkyyden aika: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin Liisa Keltikangas-Järvinen
- Pelko ja viha Joonas Vaara
- Olga Temonen (Olgan ääni). Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Harry Potter ja viisasten kivi J.K. Rowling
- Helmasynti Linda Jakobsson
- Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina Kati Pukki, Janne Lehtonen
- Let them -teoria: Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Peukku-Suomi Sofia Tawast
- Vuokralainen Freida McFadden
- Varjeltu Max Seeck
- Olga Temonen. Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Pappilan piika Enni Mustonen
- Kun mikään ei ole totta Clare Mackintosh
Valitse tilausmalli
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Flex
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Premium
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Standard
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Unlimited
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Family
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Minulla on
Kampanjakoodi