Siltavaltakunta
- Kirjailija
- Lukija
- Kustantaja
Seuratako määrättyä kohtaloa vai antautuako kuumaksi roihahtavalle himolle?
Soturiprinsessa Lara on saanut koko ikänsä koulutusta yhtä ainoaa tavoitetta varten – hänen on ensin naitava ja sitten tapettava vihollisvaltakunnan paholaismainen kuningas. Se on ainoa keino pelastaa hänen oma puutteessa ja kärsimyksessä kärvistellyt kansansa. Samalla hänellä itsellään on mahdollisuus vihdoinkin elää vapaana.
Kun Lara viimein muuttaa Siltavaltakuntana tunnettuun Ithicanaan ja nai kuningas Arenin, hänelle valkenee, ettei kaikki hänelle kerrottu olekaan ollut totta. Kuningas Aren onkin lojaali ja kunnioittava, aivan päinvastoin kuin hän odotti. Kun hän hiljalleen tutustuu uuteen valtakuntaansa ja kuninkaaseen, alkaa käydä ilmi, että hänen oman kotimaansa pelastaminen ainoastaan aiheuttaisi tuhoa muualla. Onko hänen roolinsa olla sankari vai hirviö? Uskoako omaa isää vai uutta aviomiestä – jota kohtaan hän tuntee päivä päivältä pakottavampana sykkivää himoa? Laran on lopulta valittava, kuka ansaitsee tuhon ja kuka pelastuksen.
Siltavaltakunta avaa uuden kuusiosaisen romantasiasarjan, joka tarjoilee kiellettyä vetovoimaa, järjestettyä avioliittoa, kaksi näkökulmaa, juonittelua, maailmanrakennusta ja hitaasti syttyvää romanssia.
Danielle L. Jensen on Sunday Timesin, New York Timesin ja USA Todayn bestsellerkirjailija. Hän on kirjoittanut useita suosittuja romantasiasarjoja, ja hänen kirjojaan on käännetty 21 kielelle. Hän on saavuttanut suuren suosion sosiaalisessa mediassa – fanitaidetta ja muuta kirjojen tapahtumien kuvitusta pääsee ihailemaan esimerkiksi Jensenin Instagram-tilillä @danielleljensen. Jenseniltä on aiemmin suomennettu kaksiosainen sarja Kohtalottomien saaga, Vereen tatuoitu (2025) ja Luuhun kaiverrettu (2026).
© 2026 Docendo (Äänikirja): 9789528507796
© 2026 Docendo (E-kirja): 9789528507789
Kääntäjät: Ronja Erkko
Julkaisupäivä
Äänikirja: 6. marraskuuta 2026
E-kirja: 6. marraskuuta 2026
Muut painokset
- Nico Lingman: Sodassa ja rakkaudessa Miia Saari
- Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin Saara Salminen
- Itsekkyyden aika: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin Liisa Keltikangas-Järvinen
- Pelko ja viha Joonas Vaara
- Olga Temonen (Olgan ääni). Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Harry Potter ja viisasten kivi J.K. Rowling
- Helmasynti Linda Jakobsson
- Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina Kati Pukki, Janne Lehtonen
- Let them -teoria: Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Peukku-Suomi Sofia Tawast
- Vuokralainen Freida McFadden
- Varjeltu Max Seeck
- Olga Temonen. Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Pappilan piika Enni Mustonen
- Kun mikään ei ole totta Clare Mackintosh
Valitse tilausmalli
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Flex
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Premium
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Standard
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Unlimited
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Family
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Minulla on
Kampanjakoodi