Verovouti Simon Affleck eli Simo Hurtta vastaa vain ja ainoastaan itselleen kolutessaan säälimättömästi veroja vuodesta toiseen. Apunaan hänellä ovat apurinsa, joiden saapumista kaikki pelkäävät ja kotinaan hulppea hovi, jossa häneltä ei puutu mitään. Lopulta talonpojat kuitenkin ovat saaneet tarpeeksensa verovoudin väkivallasta, jota hän harjoittaa kuninkaan nimissä ja jopa tätäkin huijaamalla. Talonpojat ottavat asian omiin käsiinsä.
Onni Palasteen historiallinen romaani Simo Hurtta on katsaus ahneuteen ja oikeudenmukaisuuteen. 1600-luvulle sijoittuvan romaanitrilogian ensimmäinen osa on ajatuksia herättävä ajankuvaus, jossa yksittäisillä teoilla voi olla kauaskantoiset vaikutukset.
Onni Palaste (s. Bovellán, 1917–2009) oli sotakirjoistaan tunnettu suomalainen kirjailija. Palaste oli sotaveteraani, joka aloitti kirjoittamisen jo rintamalla. Hän hyödynsi omia sotakokemuksiaan teoksissaan, joista tunnetuimpiin kuuluvat muun muassa Rukajärven sissit (1967) ja Suomussalmen sankarit (1979).
© 2021 Saga Egmont (E-kirja): 9788726844382
Julkaisupäivä
E-kirja: 28. kesäkuuta 2021
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Minulla on
Kampanjakoodi