Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja, e-kirjoja ja podcasteja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Lunasta tarjous
NO - Details page - Device banner - 894x1036

Sisällissodan 1918 unohdetut taistelut

11 Arviota

2.5

Kieli
Suomi
Format
Kategoria

Historia

Atso Haapasen teos raportoi kansalaissodan alusta ja lopusta, vaiheista, jotka usein unohtuvat kansalaissodasta kertovassa kirjallisuudessa.

Vaikka vasta itsenäistyneen Suomen kohtalo ratkaistiinkin lopulta Etelä- ja Itä-Suomen kaupunkien taisteluissa, olisi valkoisten voitto pitkittynyt ja sota saanut kenties aivan toisen luonteen ilman Pohjois-Suomen haltuun saamista.

Mikäli esimerkiksi Oulu ja Raahe olisivat olleet punakaartien hallinnassa - ja ehkä vielä vahvistettuna paikkakunnilla majailleilla lukuisilla venäläisillä sotilailla - olisivat Pohjanmaan valkoisten joukot jääneet pohjoisessa ja etelässä olevien punakaartilaisten väliin. Lisäksi Tornion ja Kemin valtaaminen mahdollisti yhteydet Ruotsiin ja sitä kautta tarvittaessa muualle Eurooppaan.

Pohjois-Suomen valtaaminen oli valkoisille moraalisesti ja taistelutahtoa nostattavana seikkana aivan keskeinen asia. Pohjoisten alueiden haltuunotto antoi valkoisille uskoa voittaa etelän kaupunkeihin linnoittautuneet punakaartilaiset omin voimin, ilman Saksan tukea. Lisäksi Pohjois-Suomen kaupungeissa olleilta venäläisiltä saatu sotasaalis toi hallituksen joukoille tervetulleen aseavun.

Kirjan toinen osa kertoo Viipurin taistelusta, jonka myötä sodan historiallinen ympyrä sulkeutuu. Viipuri oli erittäin merkittävä kaupunki, sillä sen kautta kulkivat rautatiekuljetukset Pietarista Suomeen. Vaikka Tampere ja lähes muu osa Suomea oli jo valkoisten hallinnassa, taistelivat punaiset Viipurissa henkensä edestä. Valkoiset eivät saaneet kaupunkia helpolla.

Vaikka Viipurin taistelun jälkeen sotaa käytiin vielä itärajalla, oli Viipurin menetys punaisille lopullinen isku, joka varmisti sodan lopputuloksen.

© 2018 Minerva (E-kirja): 9789523126619

Julkaisupäivä

E-kirja: 16. huhtikuuta 2018

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Suomalaisten heimosotaretket 1918-1922 Atso Haapanen
  2. Sotilaiden äänet Paavo Rintala
  3. Suomen sotavankileirit 1939-1944 Atso Haapanen
  4. Puna-armeijan sotasaalis: Karjalan kulttuuriomaisuuden ryöstö 1939-1941 Hannu Takala
  5. Läpiammutut: Haavoittuneiden hoito talvi- ja jatkosodassa Atso Haapanen
  6. Sotavankien pako Muurmannin ratatyömaalta 1915-1918 Matti Lackman
  7. Nuoret taistelulentäjät: Ensikertalaiset jatkosodan ratkaisutaisteluissa 1944 Pekka Hietala
  8. Vain sodassa kuollut mies: Kadonnut, kaatunut, teloitettu? Raija Ylönen-Peltonen
  9. Talven soturit: Talvisotataito Suomessa 1918–1940 Pasi Tuunainen
  10. Ragnar Nordström ja talvisota Pentti Airio
  11. Sotasaalista Itä-Karjalasta: suomalaistutkijat miehitetyillä alueilla 1941-1944 Tenho Pimiä
  12. Unohdetut sotilaat: vaiettuja rintamakokemuksia Jaana Laamanen
  13. Erich Hartmann: Toisen maailmansodan menestynein hävittäjälentäjä Erik Schmidt
  14. Jääkärikenraali Antero Svensson 1892–1946: Mannerheim-ristin ritari 5 Jukka Kyösti
  15. Summan tarina: Talvisodan ratkaisutaistelun ihmiset ja historia Jussi Jalonen
  16. Piispa Wallinmaan surma: Partisaani-isku Saariselällä 1943 Ville Jalovaara
  17. Propagandaa Itä-Karjalaan: Heimokansan suomalaistajat 1941-1944 Helena Pilke
  18. Vakoilua itärajan takana: yleisesikunnan tiedustelu Neuvosto-Karjalassa 1918-1939 Eero Elfvengren
  19. Kuusi kuolemaantuomittua Olli Korjus
  20. Suomi kaltevalla pinnalla: välirauhasta jatkosotaan Paavo Rantanen
  21. Tien päänä Lahti Tuomas Hoppu
  22. Vakoojat vastakkain: Suomen ja Neuvostoliiton tiedustelusota 1939-1944 Sergei Verigin
  23. Sotavankikohtalot: Neuvostosotavangit Suomessa 1941-1944 Mirkka Danielsbacka
  24. Pyhtää sisällissodassa Sanna Lönnfors
  25. Finljandija: puna-armeijan Suomi-opas 1939 M. Markov
  26. Jatkosodasta vankileirien saaristoon: Paul Saarin tie papiksi Viroon ja Inkerinmaalle Martti Issakainen
  27. Suomen pyhä sota: papit jatkosodan julistajina Jouni Tilli
  28. Sodan ja rauhan äänet Paavo Rintala
  29. Marttinen: kahden armeijan soturi Pasi Tuunainen
  30. Unkka Manni E. N. Manninen
  31. Päämaja - Suomen hovi Paavo Haavikko
  32. Luopumisen tuska: Suomen presidentit ja vallasta luopumisen vaikeus Martti Turtola
  33. Kurileiri: sotavankileiri 24 ja muut neuvostosotavankien erityisleirit jatkosodan aikana Arvo Myllymäki
  34. Stalinin tappamat: Muurmannin suomalaisten pitkä ja musta yö Tarja Lappalainen
  35. Mannerheimin päämaja: Sodanajan johtoesikunta 1918-1944 Mikko Karjalainen
  36. Tie Tali-Ihantalaan: Konekiväärimiehen sotapäiväkirja 1941-1944 Antti Nieminen
  37. Kaupunkisotaa ja pako Tampereelta Tuomas Hoppu
  38. Saksan kenraali Suomen päämajassa 1941: Suomalais-saksalainen yhteistyö Waldemar Erfurthin päiväkirjan valossa Pekka Visuri
  39. Suomi ja Hitlerin Saksa 1933-1939 Osmo Hyytiä
  40. Armeijan silmänä ja korvana: tiedustelupäällikkö Raimo Heiskanen Pertti Suominen
  41. Kun itämyrsky vinkui Aarne Mustasalo
  42. Suomalaisena SS-miehenä itärintamalla: Herkko Kosonen aseveljineen Wiking-divisioonassa Jukka Kyösti

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Originals + eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi
  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous
Suosituin

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi
  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi
  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

24.99 € /kuukausi
  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 €/kuukausi
  • 2-6 tiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi
Aloita ilmainen kokeilu